Englanninspringerspanielien jalostuksen tavoiteohjelma - Suomen ...

Springerspanielit ry JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 7 (79)
Englanninspringerspanieli
v1.0
16.2.2009
Vasta 1700-luvun loppupuolella tehtiin karkea jako springerspanielin ja cockerspanielin välillä,
silloin rotujen erilaisen metsästystavan perusteella. Springerin tehtävänä oli paikallistaa riista ja
ajaa se ylös (josta nimitys ”springer”), cockerin puolestaan toimia tiheässä aluskasvillisuudessa
erityisesti lehtokurpan (woodcock) metsästyksessä. Ulkomuodon, lähinnä koon perusteella
nämä rodut eriteltiin vuonna 1808 The Sportsmans Cabinet-julkaisun artikkelissa jolloin suurempaa
nimitettiin springerspanieliksi ja pienempää muunnosta cockeriksi.
1800-luvun alkupuolella alkoi etenkin Norfolkin kreivikunnan alueella kehittyä erillinen pitkäraajaisempi,
maksavalkoisten ja mustavalkoisten spanieleiden linja joka erityisesti on vaikuttanut
nykyisen englanninspringerspanielin syntymiseen. Näistä norfolkinspanieleiksi tai peltospanieleiksi
pitkään kutsutuista koirista voidaan mainita Mop 1-niminen koira, joka muistutti jo hyvin
paljon tyypillistä englanninspringerspanielia.
Englanninspringerspanieli merkittiin Englannin kennelklubin rotukirjaan niinkin myöhään kuin
vuonna 1902. Ensimmäinen näyttely, jossa rodulla oli oma luokkansa, järjestettiin vuonna
1903.
Boyghleyn perheen Aqualate-koirien taustoja pystytään jäljittämään aina vuoteen 1812 kennelin
oman rotukirjan ansiosta. Tämän linjan sanotaan olevan taustalla J. Winton Smithin Beechgrove
-kennelin koirille, joista mainittakoon rodun ensimmäinen muotovalio, uros Beechgrove
Will (s. 1898), joka valioitui vuonna 1903. Aqualate-koiria löytyy myös Denne kennelin springerien
taustalta, joista tunnetuimpia on FT CH Denne Duke. Rodun ensimmäinen field trial champion
oli C. A. Phillipsin omistama Rivington Sam, joka saavutti valionarvonsa vuonna 1913.
Ensimmäiset kenttäkokeet springerspanieleille järjestettiin kuitenkin jo vuonna 1899.
Rodun pioneerikasvattajat ja -harrastajat 1800- ja1900-luvun vaihteessa pitivät ensiarvoisen
tärkeänä englanninspringerspanielin käyttöominaisuuksia. Alkuaikojen haukkametsästäjien
apulainen oli kehittynyt metsästystapojen muuttumisen; aina verkkopyynnin ja tuliaseiden keksimisen
myötä, lähes pelkästään riistaa etsivästä ja ylösajavasta koirasta myös noutavaksi
spanieliksi. Edelleen etenkin Pohjoismaissa springerspanielin noutotaipumusta pidetään tärkeänä
ja säilyttämisen arvoisena ominaisuutena.
Vain muutama harrastaja keskittyi koirien näyttelyttämiseen eikä 1900-luvun alussa näyttelykoiria
ollut kovinkaan monta. Ensimmäinen maailmansota katkaisi koiraharrastuksen, mutta jo
1920-luvulla sekä näyttely- että koetoiminta lähti uudelleen käyntiin saaden aikaan myös pentueiden
lisääntymisen. Alkuun rotu pysyi suhteellisen yhtenäisenä. 1950-luku muodostui taitekohdaksi
näyttely- ja metsästyslinjojen eriytymiselle rodun kotimaassa. Eriytymisen jälkeen rotu
on kehittynyt kahteen sekä ulkomuodollisesti että ominaisuuksiltaan selvästi toisistaan eriävään
tyyppiin. Pieni osa kasvattajista kuitenkin on pyrkinyt säilyttämään käyttöominaisuuden myös
niin sanotuilla näyttelylinjan koirilla. Brittein saarilla kuitenkin metsästyskokeisiin osallistuvat
springerit ovat käytännössä ainoastaan field trial -tyyppisiä, lukuun ottamatta muutamia erityisesti
näyttelylinjan koirille tarkoitettuja kokeita.
Nykypäivänä englanninspringerspanieli on saavuttanut Brittein saarilla kestosuosikin aseman.
Esimerkiksi vuonna 2006 springeri oli Kennel Clubiin rekisteröityjen rotujen listalla kolmannella
sijalla. Rodun metsästyslinjaisia yksilöitä käytetään edelleen aktiivisesti metsästykseen, näyttelylinjaiset
sen sijaan toimittavat seura- ja harrastuskoiran virkaa. Useita koiria toimii myös yleishyödyllisissä
tehtävissä tullin käytössä huumekoirina sekä armeijan miinakoirina.
2.2. Rodun kehityksestä ulkomailla
Englanninspringerspanieli tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa. Amerikan Yhdysvaltoihin rotua
vietiin jo 1800-luvulla siirtolaisten mukana. Yhdysvalloissa American Spaniel Club eriytti jo
perustamisvuonnaan 1880 springerspanieleiksi kaikki ne spanielit, joiden paino ylitti 28 paunaa
(12,7 kg). Myös siellä tapahtui eriytymistä käyttö- ja näyttelypuolen linjoihin, kuitenkin niin että
nykypäivänä molemmat linjat poikkeavat huomattavasti rodun kotimaan vastaavista. Paitsi ulkomuodossa,
myös luonteessa on havaittu jonkin verran eroavaisuuksia, eikä aina amerikkalaisen
serkun eduksi. AKC on luonut oman rotumääritelmän, jonka pohjalta maanosan näyttelytuomarit
arvostelevat rotua.