Oikeustieteellinen selvitys Norjan, Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja ...

Oikeustieteellinen selvitys Norjan, Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja ... Oikeustieteellinen selvitys Norjan, Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja ...

16.07.2013 Views

mukaan teurassiat voivat Suomessa selvästi paremmin kuin Keski-Euroopassa. Suurimmaksi heikkoudeksi selvisi kastraatio ilman kipulääkettä. Lihataloista Atria ja HK edellyttävät kaikkien teurastamiensa sikojen kastraatioita kivunlievitystä käyttäen, Snellman on ilmoittanut pyrkivänsä samaan tilanteeseen vuoden 2012 kuluessa. (YLE, 2011) Alankomaissa, Tanskassa ja Ruotsissa alle seitsemän vuorokautta vanhan porsaan saa kastroida ilman puudutusta. Sveitsissä kastraatio edellyttää puudutusta. Norjassa suhtautuminen sikojen kastrointiin on muita maita selkeästi tiukempi. Vuonna 2002 maa hyväksyi sika-asetuksen, jonka mukaan vain alle neljä viikkoa vanhojen sikojen kastrointi on sallittua, edellyttäen että toimenpiteen tekee aina eläinlääkäri käyttäen puudutusta ja lisäksi pitkäaikaista kivunlievitystä. Kaikissa selvityksen kohdemaista eksoottisten eläinten pitämistä on rajoitettu. Toisaalta sirkuksille mahdollistetaan poikkeusjärjestelyin mahdollisuus pitää ja käyttää esityksissä myös eksoottisia eläimiä. Kiellettyjen eläinten luettelo on maissa käytännössä sama, johtuen alan kansainvälisestä sääntelystä. CITES-sopimus velvoittaa kaikkia vertailumaita, jonka lisäksi EU:lla on omat CITES-sopimusta rajoittavammat sisämarkkinasäännöt koskien uhanalaisten ja eksoottisten eläinten kauppaa ja tuontia sisämarkkinoille. Kiellettyjen eläinten tuonti alueelle edellyttää kansalliselta viranomaiselta lupaa. Suomessa on vastaavat säännöt kuin vertailumaissa. Tuotantoeläimet Broilereita koskevassa lainsäädännössä erottuivat Tanska ja Sveitsi, joilla on tiukat vaatimukset koskien valaistusta ja luonnonvaloa. Sikatuotannossa kaikki valtiot sallivat tilapäisesti porsitushäkit, mutta Sveitsi edellyttää myös pehmikettä ja että emakko pääsee liikkumaan häkistä huolimatta. Alankomaissa comfort class kampanjaan osallistuvilla sikatiloilla siat saavat olkia sekä riittävästi tilaa erillisille ruokailu ja rypemisalueille. Kaikissa maissa nautojen tulee pystyä liikkumaan navetoissa, mutta velvollisuus nautojen päästämiseksi ulos laitumelle on vain Norjan, Ruotsin ja Sveitsin lainsäädännössä. Suomessa asetus nautojen suojelusta velvoittaa päästämään naudat laitumelle, joskin määräyksestä voidaan perustellusta syystä poiketa aluehallintoviraston luvalla. Lemmikkieläimet, löytöeläimet, luonnonvaraiset eläimet ja eläinten tunnistumerkintä Suomessa ei ole velvollisuutta vakuuttaa, tunnistusmerkitä tai rekisteröidä koiria Lemmikkieläinten tunnistusmerkintää koskevat tekniset vaatimukset ovat vertailumaissa samat, merkintä ei saa aiheuttaa eläimelle kipua tai muuta haittaa. Kaikissa vertailumaissa eläinsuojelujärjestöt suosittelevat koirien merkintää ja rekisteröintiä, mutta se on ehdottomasti ja yksiselitteisesti pakollista vain Tanskassa ja Alankomaissa. Tanskan erityispiirre on lisäksi vaatimus pakollisesta koiran vastuuvakuutuksesta. Alankomaissa vuoden 2012 alusta lähtien kaikki vastasyntyneet koirat tulee rekisteröidä seitsemän päivän kuluessa syntymästä. Norjassa tietyt koirat tulee rekisteröidä (esimerkiksi vaaralliseksi epäillyt koirat ja metsästyskoirat). Sveitsissä eläinlääkärilaissa velvoitetaan rekisteröimään koirat, mutta kantonit voivat säätää omia koiralakeja joissa rekisteröinti on, tai ei ole pakollista. Ruotsissa nykyinen lainsäädäntö ei velvoita tunnistusmerkitsemään ja 73

ekisteröimään koiraa, mutta selvityksessä kannustetaan pakollisuutta. (Eriksson, 2011) Vertailumaista Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa rekisteriä ylläpitävät yksi tai useampi yksityinen taho, usein kansallinen kennelklubi. Lailla on säädetty viranomaisten oikeudesta päästä käsiksi rekisterin tietoihin. Koirien rekisteröintipakkoa on puollettu muun muassa kulkukoirien ja varastettujen, sekä vahinkoa aiheuttavien koirien omistajien löytämiseksi. Suomessa luonnonvaraisia eläimiä ei saa poikkeustapauksia lukuun ottamatta ottaa elätettäväksi. Norjassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Alankomaissa on rajoitettu oikeutta omistaa luonnonvaraisia eläimiä ja niiden elätettäväksi ottaminen. Norjassa ja Ruotsissa luonnonvaraisten eläinten elätettäväksi ottaminen on kiellettyä, ellei erityisessä laissa tai asetuksessa toisin määrätä. Sveitsissä omistaminen on sallittua, jos kantoni on myöntänyt siihen luvan. Alankomaissa on valmisteilla niin sanottu positiivilista. Listan valmistuttua kaikkien muiden kuin listalla olevien eläinten omistaminen on kiellettyä. Norjan ja Tanskan lainsäädäntö kieltää eläimen päästämisen luontoon, mikäli se ei pysty sinne sopeutumaan ja selviytymään uudessa elinympäristössään. Käytännössä kyseinen teko on kaikissa vertailun maissa kiellettyä, koska siinä rikottaisiin selkeästi kaikille yhteistä velvollisuutta suojella eläintä vaaralta, loukkaantumiselta ja muulta haitalta. Eläinkilpailut ja muut tapahtumat Suomessa eläimet eivät saa altistua kilpailuissa kivulle, tuskalle tai tarpeettomalle kärsimykselle. Eläintä ei saa myöskään antaa arpajaisten tai kilpailun palkinnoksi. Selvityksen vertailumaissa eläinten viihteellinen käyttö erilaisissa tapahtumissa on kielletty, jos se aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Tämän vuoksi erilaisten eläintappeluiden järjestäminen on kaikissa maissa kielletty. Eläintä ei saa myöskään teurastaa viihteellisessä tarkoituksessa tai osana kilpailua. Kaikissa maissa kiertävät eläinnäyttelyt ovat kiellettyjä, mutta sirkukset, varieteet ja eläintarhat on sallittu erityissäännöksellä. Niiden perustamiseen ja toimintaan tarvitaan lupa. Kaikissa maissa on myös rajoitettu eläinten käyttämistä mainoksiin, elokuviin ja muihin tarkoituksiin. Eläimet eivät saa altistua kärsimykselle, kivulle tai pelolle. Ruotsissa eläinkilpailuiden järjestäjät ovat velvollisia ilmoittamaan kilpailuista ja tilaamaan paikalle erityisen kilpailueläinlääkärin Maatalousvirastolta. Järjestät hakevat itse eläinlääkärin, jonka hyväksyntää haetaan lääninhallitukselta ja päätöksen tekee maatalousvirasto. Tapahtuman luonteesta riippuen eläinlääkäri on läsnä koko kilpailun ajan, eläinlääkäri käy tarkastamassa eläimet joka päivä mutta poistuu ennen kilpailun alkua tai eläinlääkäriä ei tarvita lainkaan. Suomessa ei ole käytössä vastaavaa järjestelmää. Turkistarhaus Suomessa minkkien ja kettujen turkistarhaus on sallittua, eikä turkistarhaus ole luvanvaraista toimintaa. Suhtautuminen turkistarhaukseen vaihtelee suuresti selvityksen vertailumaissa. Sveitsissä turkistarhausta koskevat määräykset ovat niin tiukat, että maassa ei ole lainkaan turkistarhausta, vaikkei sitä ole lainsäädännössä nimenomaan kielletty. Alankomaat kielsi vuonna 2008 kettujen ja chilentsintsillojen turkistarhauksen. Kaikki Pohjoismaat sallivat edelleen turkistarhauksen, vaikka määräyksiä on kiristetty. Pohjoismaista Tanska on nimenomaisesti ja Ruotsi käytännössä kieltänyt kettujen turkistarhauksen. 74

ekisteröimään koiraa, mutta selvityksessä kannustetaan pakollisuutta. (Eriksson, 2011)

Vertailumaista Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa rekisteriä ylläpitävät yksi tai useampi

yksityinen taho, usein kansallinen kennelklubi. Lailla on säädetty viranomaisten oikeudesta

päästä käsiksi rekisterin tietoihin. Koirien rekisteröintipakkoa on puollettu muun muassa

kulkukoirien ja varastettujen, sekä vahinkoa aiheuttavien koirien omistajien löytämiseksi.

Suomessa luonnonvaraisia eläimiä ei saa poikkeustapauksia lukuun ottamatta ottaa

elätettäväksi. Norjassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Alankomaissa on rajoitettu oikeutta omistaa

luonnonvaraisia eläimiä ja niiden elätettäväksi ottaminen. Norjassa ja Ruotsissa

luonnonvaraisten eläinten elätettäväksi ottaminen on kiellettyä, ellei erityisessä laissa tai

asetuksessa toisin määrätä. Sveitsissä omistaminen on sallittua, jos kantoni on myöntänyt

siihen luvan. Alankomaissa on valmisteilla niin sanottu positiivilista. Listan valmistuttua

kaikkien muiden kuin listalla olevien eläinten omistaminen on kiellettyä. Norjan ja Tanskan

lainsäädäntö kieltää eläimen päästämisen luontoon, mikäli se ei pysty sinne sopeutumaan ja

selviytymään uudessa elinympäristössään. Käytännössä kyseinen teko on kaikissa vertailun

maissa kiellettyä, koska siinä rikottaisiin selkeästi kaikille yhteistä velvollisuutta suojella

eläintä vaaralta, loukkaantumiselta ja muulta haitalta.

Eläinkilpailut ja muut tapahtumat

Suomessa eläimet eivät saa altistua kilpailuissa kivulle, tuskalle tai tarpeettomalle

kärsimykselle. Eläintä ei saa myöskään antaa arpajaisten tai kilpailun palkinnoksi. Selvityksen

vertailumaissa eläinten viihteellinen käyttö erilaisissa tapahtumissa on kielletty, jos se

aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Tämän vuoksi erilaisten eläintappeluiden

järjestäminen on kaikissa maissa kielletty. Eläintä ei saa myöskään teurastaa viihteellisessä

tarkoituksessa tai osana kilpailua. Kaikissa maissa kiertävät eläinnäyttelyt ovat kiellettyjä,

mutta sirkukset, varieteet ja eläintarhat on sallittu erityissäännöksellä. Niiden perustamiseen

ja toimintaan tarvitaan lupa. Kaikissa maissa on myös rajoitettu eläinten käyttämistä

mainoksiin, elokuviin ja muihin tarkoituksiin. Eläimet eivät saa altistua kärsimykselle, kivulle

tai pelolle. Ruotsissa eläinkilpailuiden järjestäjät ovat velvollisia ilmoittamaan kilpailuista ja

tilaamaan paikalle erityisen kilpailueläinlääkärin Maatalousvirastolta. Järjestät hakevat itse

eläinlääkärin, jonka hyväksyntää haetaan lääninhallitukselta ja päätöksen tekee

maatalousvirasto. Tapahtuman luonteesta riippuen eläinlääkäri on läsnä koko kilpailun ajan,

eläinlääkäri käy tarkastamassa eläimet joka päivä mutta poistuu ennen kilpailun alkua tai

eläinlääkäriä ei tarvita lainkaan. Suomessa ei ole käytössä vastaavaa järjestelmää.

Turkistarhaus

Suomessa minkkien ja kettujen turkistarhaus on sallittua, eikä turkistarhaus ole luvanvaraista

toimintaa. Suhtautuminen turkistarhaukseen vaihtelee suuresti selvityksen vertailumaissa.

Sveitsissä turkistarhausta koskevat määräykset ovat niin tiukat, että maassa ei ole lainkaan

turkistarhausta, vaikkei sitä ole lainsäädännössä nimenomaan kielletty. Alankomaat kielsi

vuonna 2008 kettujen ja chilentsintsillojen turkistarhauksen. Kaikki Pohjoismaat sallivat

edelleen turkistarhauksen, vaikka määräyksiä on kiristetty. Pohjoismaista Tanska on

nimenomaisesti ja Ruotsi käytännössä kieltänyt kettujen turkistarhauksen.

74

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!