04.06.2013 Views

ASIA LUVAN HAKIJA

ASIA LUVAN HAKIJA

ASIA LUVAN HAKIJA

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

8. Kajaanin kaupunki

Kaupunginhallitus yhtyy Kajaanin ympäristöteknisen lupajaoston esitykseen.

9. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta Sonkajärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena

Ylimääräisten vesien johtamista Vuoksen vesistöön ei sallita. Talvivaara

Sotkamo Oy perustelee hakemusta sillä, että jätevesien johtaminen mahdollistaa

yrityksen toiminnan. Jätevesien johtamisesta aiheutuisi jo ennestään

pilaantuneiden vesistöjen tilan heikkeneminen ja pilaantuneen alueen

laajentuminen kaivospiirin ulkopuolella. Taloudellisen edun tavoittelu ympäristöä

pilaamalla ei ole hyväksyttävää. Jätevesien käsittely kalkilla ja selkeytysaltailla

ei puhdista riittävästi jätevesiä. Erityisesti sulfaatin poistaminen

jätevedestä on puutteellista. Talvivaaran vesienhallinta on kriisissä ja

tämä tulee ratkaista ennen ns. ylimääräisten vesien johtamista luontoon.

Ylimääräisiä vesiä voidaan johtaa luontoon pitkällä aikavälillä, mikäli vedet

puhdistetaan luonnontilaisten vesien laatuvaatimusten mukaisiksi. Metallien

lisäksi jätevesistä on poistettava mm. sulfaatti.

Ympäristö- ja vesitalousluvan tarkistamiseen liittyvien biologisten tutkimusten

mukaan Laakajärven kasviplanktonin perusteella on havaittavissa järven

rehevöitymisen alkaminen. Sulfaatin rehevöittävä vaikutus ja mekanismit

ovat tiedossa. Sulfaatin rehevöittävää vaikutusta on käsitelty esim.

Vesitalous -lehdessä nro 2/2013. Siilinjärven Kolmisoppi -järven on todettu

rehevöityneen sulfaattitasojen ollessa noin 20–50 mg/l. Talvivaaran vesistöön

purkamassa vedessä sulfaatin määrä on 5 000–8 000 mg/l. Erittäin

huolestuttavaa on, että Talvivaara purkaa Kivijärvestä Laakajärveen vettä,

jonka sulfaattipitoisuus on mallinnuksen mukaan useita tuhansia milligrammoja

litrassa. Vesieliöille turvallisena pidetty raja on n. 100 mg/l. Tällainen

vesistöjen pilaaminen ei ole hyväksyttävää eikä sitä voida sallia

edes korvausmenettelyjen kautta. Muutamassa vuodessa Talvivaara on

saanut aikaan useiden järvien pilaantumisen ja kaivostoimintaa on tarkoitus

jatkaa kymmeniä vuosia. Vesistöjen pilaaminen on välittömästi lopetettava.

Jätevesien johtaminen Vuoksen suuntaan on lopetettava ja pilaantuneet

alueet on ennallistettava.

Talvivaara hakee lupaa johtaa Oulujoen ja Vuoksen vesistöön yhtä suuri

metalli- ja sulfaattikuormitus. Ympäristölautakunta toteaa, että kipsisakkaaltaan

vuodossa marraskuussa 2012 Vuoksen suuntaan purkautui jätevettä

200 000 kuutiometriä ja Oulujoen suuntaan 20 000 kuutiometriä. Tämä

tulee ottaa huomioon eikä Vuoksen suuntaan tule johtaa lisäkuormitusta.

Virtaamaerot ja kuormitusta vastaan ottavien vesistöjen kyky sietää kuormitusta

valuma-alueiden välillä on myös huomioitava.

Lisäkuormituksen johtaminen pilaantuneisiin vesistöihin on ympäristönsuojelulain,

vesienhoitolain ja vesilain vastaista eikä lupaa siten voida myöntää.

Talvivaaran tulee ratkaista vesienhallintaan liittyvät ongelmat niin, että

toiminnasta ei aiheudu ympäristön pilaantumista ja nykyisten pilaantuneiden,

ennallistamista vaativien alueiden laajentumista. Hakemuksesta ei

käy ilmi, mitä muita kuin taloudellisia riskejä vesien varastointiin kaivosalueella

liittyy. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta vaatii,

että vesiä ei saa johtaa luontoon, ennen kuin niiden laatu vastaa luonnonvesien

laatuvaatimuksia – tämän jälkeen johtaminen voidaan tehdä Oulujoen

valuma-alueelle pitkällä aikavälillä. Talvivaara perustelee hakemustaan

myös sillä, että uusia varastoaltaita ei ehdittäisi tekemään riittävän

nopeasti. Kiire ja taloudellisen hyödyn tavoittelu ei saa johtaa ympäristön

67

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!