Kirjasta, Tottakai vai totta…kai (2012).pdf - Luonnonfilosofian seura
Kirjasta, Tottakai vai totta…kai (2012).pdf - Luonnonfilosofian seura
Kirjasta, Tottakai vai totta…kai (2012).pdf - Luonnonfilosofian seura
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Kirjasta</strong>: <strong>Tottakai</strong> <strong>vai</strong> <strong>totta…kai</strong> (<strong>2012</strong>)<br />
Keskustelijat<br />
Agnes Airola<br />
Kari Kosonen<br />
Kaarle Kurki-‐Suonio<br />
Heikki Mäntylä<br />
Kullervo Rainio<br />
8.2.<strong>2012</strong> Kari Kosonen<br />
Tervehdys Heikki,<br />
Oli sen verran mielenkiintoista tekstiä, että innostuin kommentoimaan. Lisää tulee lähipäivinä<br />
loppupuolesta. Luin myös "Nettisukupolven taidoista luullaan liikoja". Ehkä olin liian<br />
optimistinen. Jos tuosta silmäilystä tulee liian vallitseva suhteessa "perehtymis/keskittymis"<br />
tapaan niin sillä voi todella olla kielteistä, pinnallistavaa <strong>vai</strong>kutusta. Iltapäivälehdethän<br />
toisaalta ovat toimineet jo pitemmän aikaa printtimediassa silmäilyn edistäjänä. Tänään tuli<br />
Tiede-‐lehti, jossa oli artikkeli aivojen suorituskyvystä. Siinä johtopäätös oli, että aivomme<br />
ovat luultavasti suorituskyvyltään lähes teoreettisessa maksimissaan. Tällöin lehden mukaan<br />
suorituskykyä voidaan nostaa <strong>vai</strong>n esim tiimityöllä, verkottumalla, sillä intersubjektiivisella<br />
tiedolla. Toinen sopeutumistapa on ehkä se, että esim ns silmäily-‐ ja multitask<br />
kyvykkyysaivoissa vahvistuu, mutta sen kääntöpuolena on sitten pitkäjänteisen, syvällisen<br />
ajattelukyvykkyyden heikentyminen. Tätäkään ei voi tietenkään yleistää koskemaan kaikkia -‐<br />
edelleenkin ne , joilla on harrastuneisuutta keskittymistä vaativaan , tulevat samalla<br />
vahvistaneeksi sitä palvelevaa aivojen suorituskykyä. Filosofin harrastaminen edellyttää<br />
keskittymistä, johon antiikin filosofeilla oli varmaankin mahdollisuus.<br />
Tuosta tietäjälleen totta-‐jutusta vielä selvennöstä. Kuvaako <strong>seura</strong>ava sitä? "Omaksuttu tieto<br />
on aina tietäjälleen totta" tulee esiin erittäin voimakkaasti esim Alzheimerin sairautta<br />
potevilla ja harhaisista psykoosesita kärsivillä. Harhaiset kuvitelmat henkilöistä, paikasta jne<br />
ovat heille totta <strong>vai</strong>kka ne eivät ole totuudellisia, minun ha<strong>vai</strong>tseminani. Heidän kanssaan on<br />
<strong>vai</strong>kea tai mahdotonta löytää yhteistä säveltä sillä hetkellä. Kun ymmärtää mistä on kysymys,<br />
voi kuitenkin suhtautua asiaan oikealla tavalla -‐ siis ei lähteä esim turhaan väittelemään tai<br />
kinaamaan heidän kanssaan. Täysin " terveitten" välilläkään ei voida koskaan päästä täysin<br />
"yhteiseen ymmärrykseen" toisistamme, koska meillä ei voi olla edes täysin samanlaista<br />
käsitystä käyttämiemme sanojen merkityksistä. Olen kyllä joskus miettinyt, että mikä saa<br />
ihmisen ajattelemaan jollain tietyllä tavalla asioista, silloin varsinkin kun mielipiteet ovat<br />
erittäin jyrkät. Liikutaanko siinä jossain "sairaan" -‐ "terveen" akselilla, kuinka paljon yhteisöt<br />
<strong>vai</strong>kuttavat, mitkä <strong>vai</strong>kuttavat minun tietäjänä "toden" muodostumiseen.<br />
Itse olen ollut työelämäni informaatioteknologian parissa ( Posti-‐ ja lennätinlaitos -‐<br />
TeliaSoneran palveluksessa Suomessa, Srilankassa, Saksassa, YK:n hommissa Zimbabwessa,<br />
Mauritiuksella, Bhutanissa, Iranissa -‐ Telecom Finalndin talousjohtajana, kehitysjohtajana,<br />
maajohtajana, konsulttina ja konsulttiyhtiön hallituksen puheenjohtajana). Aikaa<br />
leimasi jatkuvat voimakkaat muutokset informaatioteknologiassa, markkinoissa,<br />
organisaatiorakenteissa jne. On tullut seurusteltua ja tehtyä työtä mitä erilaisimpien ihmisten<br />
1
kanssa. Informaatiosta on pitänyt yrittää löytää erityisesti muutosta ennakoivia ja niihin<br />
vastaamiseen liittyviä palasia.<br />
Samaa miletä, että apparaattia tutkimalla ei selviä sen perimmäinen tarkoitus.<br />
Käynnissä oleva globalisaatio ei tuo pelkästään hyviä asioita, ei veljeyttä ja tasa-‐arvoa. Itse<br />
asiassa mielestäni kaikissa muutoksissa tulee aina sekä positiivisia että negatiivisia<br />
<strong>seura</strong>uksia. Eikä kaikkea voi hallita eikä aina ole tarpeenkaan. Tulee mieleen Telessä<br />
toteuttamamme organisaatiomuutokset 1980-‐ luvulla ja 1990-‐luvulla, joiden tekemisessä olin<br />
mukana. 1980-‐luvulla siirryimme tekniikkapohjaisesta organisaatiosta palvelupohjaiseen<br />
tulosyksikköorganisaatioon. Sillä oli voimakas positiivinen <strong>vai</strong>kutus palvelujen kehittämiseen,<br />
kannattavuuden parantumiseen, ennen kaikkeamuutokseen "virastomaisuudesta"<br />
yrittäjämäiseen toimintaan. Tulosyksiöiden johtajille annettiin varsin suuri vastuu ja valta.<br />
Negatiivinen <strong>vai</strong>kutus, joka etukäteen tiedostettiinkin, oli se, että jotkut tulosyksiköt<br />
ryhtyivät investoimaan päällekkäisiin resurrsseihin yms. Positiiviset <strong>vai</strong>kutukset olivat<br />
kuitenkin selvästi suuremmat kuin nuo negatiiviset.<br />
Kirjoittelen vielä jatkokommentteja loppukirjasi osalta<br />
Minäkin toivoisin viinin piiriltä enemmän kunnollista fundeerausta päivän aiheesta ja muusta.<br />
Nyt on ollut käymissäni piireissä vähän liikaa joko totuuksien julistamista,<br />
ihmistenepäpäteviksi jopa rikollisiksi leimaamista ja tai sitten pelkästään huumorin viljelyä.<br />
Terveisin Kari<br />
9.2.<strong>2012</strong> Heikki Mäntylä<br />
Tervehdys taas,<br />
On mielenkiintoista vertailla kokemuksia ja näkemyksiä uuden LFS:laisen kanssa. Olet<br />
todellakin ollut tilaisuudessa avartaa mielen maisemaasi erilaisissa kulttuureissa.<br />
Matkapäiviä on minullekin työn puitteissa kertynyt, mutta pitempiaikaisissa työtehtävissä en<br />
ole ulkomailla ollut.<br />
Varsin monissa asioissa olen kanssasi jälleen samaa mieltä, mutta vältän niiden<br />
kommentointia ajan säästämiseksi, ettei mene hymistelyksi.<br />
Siis asiaan. Olen ollut toistuvasti pettynyt Tiede-‐lehden tasoon. Se on mielestäni joskus lähes<br />
Valittujen Palojen luokkaa. Ajan hengen mukaisesti lehti hakee ja raportoi sensaatioita, joissa<br />
on siteeksi asiaa ja faktaa, mutta myös yllättävän paljon kaikenlaisia spekulaatioita ja<br />
suoranaisia virheitä. Aivojen ”käyttöaste” on aina ollut ar<strong>vai</strong>lujen kohde. Arviot ovat<br />
<strong>vai</strong>hdelleet 10 %:sta nyt tähän mainitsemaasi teoreettiseen maksimiin. En ole lukenut tätä<br />
viimeisintä Tiede-‐lehteä, mutta epäilen, että mittausmenetelmän kuvaus ja perustelut ovat<br />
saaneet <strong>vai</strong>n vähäistä huomiota jos ollenkaan. ”Teoreettinen maksimi” herättää minussa tässä<br />
yhteydessä jo käsitteenä epäilyjä. Täytyy kuitenkin ehkä vilkaista tätä uusinta Tiede-‐lehteä.<br />
Onhan aihe kiinnostava. Oma, tutkimuksiin ja mittauksiin perustumaton, näkemykseni on,<br />
että kunkin aivot toimivat sillä ”maksimaalisella” teholla, jota itse kukin niiltä vaatii. On<br />
lukuisia tutkimuksia, jotka kertovat, että aivojen suorituskykyä voi toki kehittää.<br />
2
Viittauksesi Alzheimerin tautiin ja psykoosiin kuvaa ajatteluani oikein hyvin. Meillä kaikilla on<br />
omia ”totuuksiamme”. Tosin ns. ”terveiden” totuudet muistuttavat enemmän toisiaan, joten<br />
niistä tulee intersubjektiivisia, <strong>vai</strong>kutusvaltaisempia ja hyödyllisempiä.<br />
Kokemuksesi organisaatiomuutoksesta on mielenkiintoinen. Omat kokemukseni koko<br />
työajaltani näyttävät osoittavan, että organisaatiomuutos <strong>vai</strong>kuttaa aina myönteisesti,<br />
ainakin aluksi. Luin joskus tutkimuksesta, jossa pyrittiin selvittämään valaistuksen <strong>vai</strong>kutusta<br />
työtehoon. Kun valaistusta lisättiin, työteho parani merkittävästi. Joku neropatti keksi<br />
kyseenalaistaa tuloksen ja teki vastakkaisen kokeen. (ei samalle porukalle) Tulos: Kun<br />
valaistusta himmennettiin, työteho parani. Psykologien selitys asialle oli: Työn tekijät<br />
kokivat, että heistä, heidän työstään ja työolosuhteistaan oltiin kiinnostuneita ja se lisäsi<br />
motivaatiota.<br />
Kuten totesin, omat kokemukseni viittaavat tähän suuntaan. Meillä, sekä Valmetissa että<br />
Ahlströmillä tehtiin mittava ja syvälle luotaava organisaatiomuutos siirtymällä<br />
tulosyksikköorganisaatiosta matriisiorganisaatioon. Odotukset olivat suuret. Muutoksen<br />
implementointiin sekä koulutukseen panostettiin konsulttien avulla paljon. Aluksi kaikki<br />
edistyi hyvin, mutta varsin nopeasti ilmeni ongelmia. Lopulta alettiin haikailla takaisin<br />
tulosyksikköorganisaatioon, jossa vastuut ja valta koettiin selkeämpinä. Itse olen<br />
varauksettomasti tulosyksikkömallin kannattaja. Vaikka vastuut ja velvoitteet koetetaan jakaa<br />
matriisissa yksityiskohtaisen selkeästi, se ei oikein toimi saumakohdissa. Päällekkäisyyksien<br />
poistaminen ei useinkaan tuota riittävää, saati toivottua tulosta. Muutokset ovat kuitenkin<br />
välttämättömiä koska ne estävät ”virastoitumista”, joten niillä on usein arvo sinänsä.<br />
Jään odottelemaan jatkokommenttejasi,<br />
Heikki<br />
PS<br />
Koetin ostaa paikallisesta R-‐kioskista Tiede-‐lehden, mutta heillä ei ollut. Täytynee käydä<br />
isommassa.<br />
10.2. <strong>2012</strong> Kari Kosonen<br />
Aamutervehdys<br />
Tiede-‐lehden artikkelissa ei ollut kysymys aivojen käyttöasteesta vaan siitä, että itse masiinaa<br />
ei enään saada kovin paljon paremmaksi aivoja suurentamalla, aivonystyröitä pienentämällä (<br />
vrt mikropiirit) tai verkottamalla lisää. Vastaan tulee aivosignaalien nopeuden hidastumista, "<br />
kohinan" lisääntymistä,suurempaa energian tarvetta. "Teoreettinen maksimi" oli<br />
harhaanjohtava, parempi olisi ollut optimi. Aivojen suorituskykyä voi itse kehittää, mutta<br />
siinäkin jossain tulee vastaan ehkä tuo piirre, että jos olen kehittänyt suorituskykyä<br />
silmäilykyvyssä, minulta heikkenee kyky keskittyä.<br />
Tulosyksiköissä vastuu ja valta ovat selkeämpiä. Silloin täytyy sietää, että päällekkäisyyksiä<br />
syntyy. Kunkoordinointiongelmia tulee, liian helposti mennään sitten toiseen suuntaan liikaa<br />
jai ryhdytään koordinoimaan voimakkaasti, jotta saadaan päällekkäisyydet poistettua. Kun<br />
liikaa koordinoidaan tukahdutetaan helposti oma-‐aloitteellisuus, vastuut hämärtyvät ja sitten<br />
3
ajaudutaan todella <strong>vai</strong>keuksiin. Tästäkin on kokemuksia. Valaistusjutusta olen itsekin lukenut.<br />
Terveisin Kari<br />
13.2.<strong>2012</strong> Kari Kosonen<br />
Tervehdys Heikki!<br />
Tässä vähän lisää ajatuksia, joita syntyi kirajstasi. Liittyy vielä Tiedon mahti-‐kappaleeseen<br />
T Kari<br />
Samaa mieltä tieteen ”totuudesta” ja ”objektiivisuudesta”. Lukemani Raimo Lehden kirja<br />
”Leijonan häntä” oli mielestäni kiinnostava. Lehden näkemys on, että tieteellisten<br />
menetelmien avulla saamme kuvaa hännästä ja uskomus on, että siellä takana on myös se<br />
leijona. Luonto kertoo meille itsestään jollain lailla oikealla tavalla. Matematiikan kieli esim on<br />
yllättävän hyvä kuvaamaan luonnon käyttäytymistä, ainakin omassa käsitettävässä<br />
kosmoksessamme ( Lehden kielellä mesokosmoksessa. Mikrokosmoksessa arkijärki ei pelaa.<br />
Uskontojen säilymisessä on kysymys ehkä monesta asiasta. Yksi voi olla se, että ihmiset<br />
luonnostaan hakevat tarkoitusta, moraalisia ja eettisiä vastauksia, yhteisöllisyyttä tälläkin<br />
tavalla. Inhimillinen tieto tulee aina olemaan rajallista. Se on ollut nykyistä vielä rajallisempaa<br />
menneinä aikoina, jolloin ilmiöitä on selitetty uskonnollisilla käsitteillä. Lainsäädännön<br />
puuttumisen on korvannut kiivas jumala, jota on pelättävä ja joka tuomitsee. Meillä on<br />
kesämökki Sauvossa. Siellä on kaksi kirkkoa, keskiaikainen Sauvon kirkko ja 1990-‐luvun<br />
alkupuolella valmistunut Karunan kirkko. Aikakausien erilaisuutta kuvaa mielestäni hyvin<br />
kirkkojen maalaukset ja tekstit. Sauvon kirkossa maalauksilla kuvataan paholaisia ja helvettiä.<br />
Kirkossa on Ruotsin valloitussodissa mukana olleiden aatelissukujen vaakunalippuja.<br />
Karunan kirkossa alttarin yläpuolella on teksti: Jumala on rakkaus. Minua miellyttää<br />
Karuna enemmän. Uskonnollisten ja muiden fundamentalistien määrä näyttää lisääntyvän. He<br />
julistavat oikeaoppisuutta, vääräuskoisten likvidointia jne. Tullaanko näkemään keskiaikaisia<br />
maalauksia taas?<br />
Evoluutioteoria ei voi todellakaan olla uskontojen vasta-‐argumentti luojan olemassaololle.<br />
Evoluutioteoriahan kuvaa lajien kehitys-‐ ja säilymismekanismeja, ja on todettu kuvaavan<br />
niitä varsin hyvin. Eikö evoluutioteoriassakin ole ohjausta, joka on luonnon valinnan<br />
mekanismi. Evoluutio ei ole täysin sattumanvaraista.<br />
Sattumasta kirjoitat laajemminkin. Se on mielenkiintoinen alue. Sattumanvaraisella<br />
prosessilla ei ole suuntaa eikä tavoitteita. Mutta, kun kehitys ei ole täysin sattumanvaraista,<br />
johtuen esim luonnon valinnasta ja luonnon laeista. Täysin sattumanvaraisuutta on se, että<br />
kaikilla muutoksilla on yhtä suuri todennäköisyys. Nythän näin ei ole, vaan jotkut muutokset<br />
ovat todennäköisempiä kuin jotkut toiset. Eikö silloin prosessilla ole myös muita<br />
todennäköisempiä suuntia. Tavoitteita ei sen sijaan voi sanoa olevan olemassa ellei lasketa<br />
maailman loppumista entropiateorian mukaan sellaiseksi.<br />
”Sattuma voi olla edelleen mukana tavoitteellisessakin luomistyössä”. Itse ajattelen tähän<br />
suuntaan paitsi että tavoitteellisen sijaan voi laittaa tarkoituksellisen. Voidaan esimerkiksi<br />
4
ajatella, että ”joku voima” olisi pistänyt liikkeelle maailman syntymisen varustamalla sen<br />
fysikaalisilla voimilla ja mekanismeilla sekä elämän voimilla ja mekanismeilla. Fysikaaliset lait<br />
toimivat deterministisesti mesokosmoksessa, mikroksomosta jo kuvataan<br />
todennäköisyyskäsitteillä. Elämän lait toimivat (evoluutio ja varsinkin jos otetaan ”osittainen<br />
vapaan tahto”) ei-‐deterministisesti todennäköisten suuntien mukaan eli ei myöskään täysin<br />
sattumanvaraisesti. Eli kun ” maailma on pantu liikkeelle, se kehittyy tiettyihin todennäköisiin<br />
suuntiin. Tällöin ”suunnittelijalla” ei olisi tiettyä päämäärää eikä suunnittelija ohjaisi<br />
prosessia sen liikkeelle pistämisen jälkeen ellei päämääräksi voida katsoa tällaisen prosessin<br />
aikaansaaminen.<br />
Hesarin jossain kuukausiliitteessä haastateltiin Hintikkaa. Hän sanoi, että todennäköisyyden<br />
käsite on sellainen aihealue, jota hän haluaisi vielä tutkia ja ilmoitti tutkivansakin. Se on<br />
hänen mielestään erittäin tärkeä, mutta samalla <strong>vai</strong>kea alue. Todennäköisyys kiinnostaa<br />
minuakin. Töissä olin tekemisissä sen kanssa. TeliaSoneran CEO Nybergillä oli lause, joka<br />
meni suurin piirtein <strong>seura</strong>avasti: todennäköisyyksien ymmärtäminen on elämän<br />
ymmärtämistä. No käytännön juttuna se oli sen ymmärtämistä, mikä tapahtuu täysin<br />
sattumalta, johon emme voi <strong>vai</strong>kuttaa ja mikä jollain todennäköisyydellä, joka indikoi, että<br />
taustalla on syitä, joihin voimme <strong>vai</strong>kuttaa.<br />
Kuvaat aihetodisteita, jotka viittaisivat päämäärätietoiseen suunnittelijaan. Personoit<br />
suunnittelijaa taiteellisuuden ja huumorintajun ötököiden lajirunsauden kautta.<br />
Vastakohtaisiakin esimerkkejä löytyy ( ei-‐taiteellisuutta, ei-‐huumorintajua, sodat). Mielestäni<br />
”suunnittelijan” personointi on meidän subjektiivista projektiota, että suunnittelija<br />
olisi jotenkin samanlainen kuin ihminen luomakunnassa. Erilaisia tarkoituksiakin voidaan<br />
fundeerata, mutta se ei meille voi koskaan paljastua. Tarkoitusten löytäminen johtaa helposti<br />
vääriin johtopäätöksiin, kuten maakeskeisyyteen yms.<br />
15.2.<strong>2012</strong> Heikki Mäntylä<br />
Tervehdys taas Kari,<br />
Kiitokset mietteistäsi. Ei ollut yllätys, että olemme monesta asiasta samaa mieltä. Ei toki<br />
myöskään se, että jotkut yksityiskohdat kaipaavat hiukan lisäselvitystä. Onhan ymmärtämisen<br />
vastuu aina viestin vastaanottajalla. Muutama päällimmäinen kommentti jatkoksi.<br />
Raimo Lehden kirja teki aikoinaan myös minuun syvän <strong>vai</strong>kutuksen selkeydessään. Jo otsikon<br />
viittaus uskomuksiimme on oivallinen ha<strong>vai</strong>nnollisuudessaan. Joitain näkemyksiä en<br />
kuitenkaan nielaise ihan sellaisenaan, tai ainakin haluaisin hiukan täydentää.<br />
Toteamukseen, että mesokosmoksessa pelaa arkijärki, muttei enää mikrokosmoksessa,<br />
lisäisin vielä, ettei myöskään makrokosmoksessa. Miksi sitten meskokosmoksessa?<br />
Mielestäni asia on ilmeinen. Meidän jokapäiväinen arkielämämme liittyy mesokosmoksen<br />
ilmiöihin. Niiden pohjalta tehdyt johtopäätökset ja teoriat liittyvät siis ”arkielämäämme”.<br />
Sekä makro-‐ että mikrokosmos ovat meille abstraktimpia, ja niistä on vähemmän välittömiä<br />
ha<strong>vai</strong>ntoja. On siis pakko koettaa rakentaa jollain tavoin loogisia ja uskottavia teorioita<br />
vähien ja välillisten ha<strong>vai</strong>ntojen pohjalta. (En ota tässä nyt kantaa teorioiden ontologiseen<br />
totuudellisuuteen, vaan ainoastaan lähtökohtien erilaisuuteen.) Ha<strong>vai</strong>ntojen vähäisyyden tai<br />
puutteen ne ovat kauempana arkijärjestä ja joutuvat turvautumaan todennäköisyyksiin.<br />
5
Sattuman rooli on minua aina kiinnostanut. Vaikka kvanttimekaniikan asiantuntijat väittävät,<br />
että kvantti-‐ilmiöissä sattuma on ns. todellinen ja aito, en ole siitä ihan vakuuttunut. En tosin<br />
tiedä miten tämä ”aitous” on osoitettu, mutta mieltäni kaivaa epäilys, että kyse on sittenkin<br />
<strong>vai</strong>n tiedon puutteesta ja ymmärryksen rajallisuudesta. Todennäköisyydet ovat<br />
matemaattisesti varsin kätevä ja käyttökelpoinen tapa selvitä tästä epävarmuudesta<br />
kohtuullisen kunniakkaasti. Hintikan kiinnostuksen kohde on haastava ja tietenkin <strong>vai</strong>kea.<br />
Yhtiösi CEO:n Nybergin lausetta tekisi mieleni hiukan modifioida. Muuttaisin sen:<br />
Todennäköisyyksien myöntäminen auttaa elämän ymmärtämisessä. Se auttaa<br />
ymmärtämään, että on asioita, joiden <strong>vai</strong>kuttamiseen kykymme riittävät, mutta myös sellaisia,<br />
joihin ei.<br />
Kuten huomautat, tavoitteellisuus ilmenee, tietyllä tavoin ns. luonnonlaeissa, jotka tiedekin<br />
tunnistaa. Uskomukseni mukaan maailmankaikkeus ei siis ole kehittynyt eikä kehity täysin<br />
sattumanvaraisesti eikä myöskään deteministisesti. Se, että joudumme tyytymään arvauksiin,<br />
laskelmiin ja todennäköisyyksiin, kuvaa rajallista perspektiiviämme ja rajallista kykyämme<br />
hahmottaa kokonaisuutta. Olemmehan <strong>vai</strong>n äärimmäisen pieni osanen kokonaisuudesta.<br />
(Viittaan Gödelin väitteeseen ja sen yleistämisehdotukseeni) Tietomme ”suunnittelijan”<br />
tarkoituksista ja päämääristä ovat tieteen näkökulmasta arvauksia ja uskontojen<br />
näkökulmasta joillekin ilmoitettuja totuuksia, ja tulevat ilmeisesti sellaisina pysymään.<br />
Mielestäni emme voi tietää kuka on ”oikeassa”. Arvelen, suorastaan väitän, ettei kukaan.<br />
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että yritykset suunnittelijan personoimiseksi ovat aina<br />
subjektiivisia projektioita. Vaikka luulen oivaltaneeni tämän syyllistyn itse siihen ”syntiin”<br />
yhä uudelleen. Toki erilaisia ominaisuuksia ja tarkoituksia voidaan fundeerata, mutta ne eivät<br />
meille voi koskaan paljastua kokonaisuuksina. Ar<strong>vai</strong>lut houkuttelevat kuitenkin<br />
johtopäätöksiin, joita sitten koetamme aihetodisteina kaupata muille totuuksina.<br />
Emme taida saada aikaan kunnon näkemyksellistä kiistaa. Silti on hauskaa ja kehittävää<br />
saada palautetta hiukan erilaisesta näkökulmasta. Se pakottaa tarkentamaan omaakin<br />
ajattelua.<br />
Kevättalven terveisin,<br />
Heikki<br />
PS<br />
Ajatusten <strong>vai</strong>hdosta muistui mieleen arkielämän ohje . Koetin opettaa alaisilleni mitä<br />
tarkoittaa hedelmällinen ajatusten <strong>vai</strong>hto. No, tietenkin sitä, että menee pomon huoneeseen<br />
omin ajatuksin ja lähtee sieltä ulos pomon ajatusten kera.<br />
Ha,ha,<br />
Sama<br />
6
15.2.<strong>2012</strong> Kari Kosonen<br />
Tervehdys!<br />
Raimo Lehti oli aikoinaan matematiikan professorini ja siksi oikeastaan kiinnostuin alunperin<br />
hänen kirjastaan. Polilla <strong>seura</strong>simme Raimoa,kun hän hurjaa vauhtia piirteli matematiikkaa<br />
liitutaululle. Se oli vähän toista, kun kirjan pohdinnat.<br />
Makrokosmos jäi pois tekstistäni. Mutta juuri niin kuin esitit. Lehtikin muistaakseni perusteli<br />
arkielämällä sitä, että mesokosmoksen ilmiöt ovat meille helpommin hallittavissa.<br />
Makrokosmos ei ole ihan niin <strong>vai</strong>kea,kuin miksrokosmos, koska makrokosmoksesta voimme<br />
saada kuitenkin jonkun verran välittömiä mitattavia ha<strong>vai</strong>ntoja kun mikrokosmoksessa lähes<br />
kaikki ha<strong>vai</strong>nnot ovat välillisiä.<br />
Sanot, että et ole täysin vakuuttunut, että kvantti-‐ilmiöissä sattuma on todellinen, aito.<br />
Kuitenkin uskomuksesi on, että maailmankaikkeus ei ole kehittynyt täysin sattumanvaraisesti<br />
eikä deterministisesti, eli uskot siihen, että sattumallakin on osansa. Tarkoitatko, että<br />
kvanttifysikaan osalta sattumaa epäilet, mutta muuten uskot sillä olevan rooli ( elämän<br />
alueella, esim ns vapaaseen tahtooon perustuvien valintojen kautta)? Todennäköisyydessä<br />
voi olla kysymys sekä tiedon puutteesta että siitä, että todennäköisyys todella heijastaa<br />
maiilmankaikkeuden sattumakompnienttia. Kuten totesit emme voi tietää, kukaan ei voi<br />
tietää.<br />
Nybergin lauseen modifiointi on OK. Se itse asiassa heijastaa paremmin liikkeenjohdon tapaa<br />
nähdä asia: täytyy tunnistaa sellaiset asiat, joita voimme kontrolloida ja keskittyä niihin,<br />
täysin sattumanvaraiset asiat ovat sellaisia, joita emme voi kontroloida, eikä niihin kannata<br />
siksi kohdistaa huomiota.<br />
Kyllä tämä keskustelu tekee hyvää. Antaa ajatuksia ja panee ajattelemaan ja pohtimaan.<br />
Meikäläinen on kuitenkin erittäin amatööri näissä asioissa.<br />
Terveisin Kari<br />
16.2.<strong>2012</strong> Heikki Mäntylä<br />
Tervehdys taas lumikinoksien keskeltä,<br />
Olet oikeassa, kun arvelet minun viittaavaan ns. vapaaseen tahtoon perustuviin valintoihin.<br />
Kyse on tietysti siitä kenen vapaaseen tahtoon viitataan. Kiistely ihmisen vapaasta tahdosta<br />
on vellonut filosofiassa ja uskonnoissa koko historian ajan. Se lienee edelleen jäänyt kiistan<br />
kohteeksi. Oman näkemykseni mukaan ihmisellä on rajallinen vapaa tahto. Mielestäni ilman<br />
sitä ei koko olemisessa olisi mitään ”järkeä”. Monet sattumanvaraisilta näyttävät tapahtumat<br />
ja ilmiöt voivat siis olla jonkin tuntemattoman ”luonnonlain” tai ”vapaan tahdon” aiheuttamia.<br />
Puhdas sattuma ja todennäköisyys ovat eri asioita. Todennäköisyydet ovat työkalu, joilla<br />
7
koetetaan hallita sattumaa ja tietämättömyyttä. Luonnonfilosofi ystävämme prof. Kullervo<br />
Rainio, joka valitettavasti on heikentyneen terveytensä takia ollut estynyt osallistumasta<br />
kokouksiimme viime vuosina, on pohtinut näitä asioita syvällisesti. Olen ollut myös hänen<br />
kanssaan kirjeen<strong>vai</strong>hdossa, ja koettanut tarkentaa näkemyksiäni. Hän on kirjoittanut mm.<br />
kirjan: Discret Process Model for Quantum and Mind Systems, ja samannimisen artikkelin<br />
Forld Futures-‐lehdessä, jossa on pohtinut tämän tapaisia asioita.<br />
Tässä eräs hänen kommenttinsa kirjeen<strong>vai</strong>hdossamme:<br />
”… <strong>vai</strong>n yksi huomautus: Heikki käyttää ”sattuma”-‐käsitettä hiukan toisin kuin esim. minä<br />
käyttäisin. Hän asettaa ”sattuman” suoraan ”determinoidun” vastakohdaksi: ”… ei<br />
deterministisesti predestinoitu, vaan sattuman ohjailema”. Sanoisin, että niin<br />
kvanttievoluutioprosessia kuin ihmisen käyttäytymistäkin ohjailevat tilavektori ja<br />
stokastinen valinta (siirtymän eli transition ”arvonta”). Tilavektori on Markov-‐vektori (eli<br />
tilojen todennäköisyyksien summa = 1) . Se ilmaisee systeemin potentiaaliset tilat (niiden<br />
superposition) ja ”arvonta” sen, mikä niistä aktualisoituu.<br />
Otetaan kolme esimerkkiä tilavektorista:<br />
Tilat<br />
a b c d<br />
A) a .2 .3 .4 .1<br />
B) a 0 0 1 0<br />
C) a .25 .25 .25 .25<br />
Tapauksessa A tilavektori a edustaa aidosti superpositiota ja sen, mikä potentiaalisista<br />
<strong>vai</strong>htoehdoista a, b, c tai d valikoituu, määrää Monte-‐Carlo-‐tyyppinen arvonta. Tapauksessa B<br />
tilavektori a on yksikkövektori ja arvontatulos on välttämättömästi c, joten tapaus kuvaa<br />
determinististä syy-‐<strong>seura</strong>us-‐suhdetta. Tapauksessa C tilavektori on homogeeninen (elementit<br />
keskenään yhtäsuuret) ja kunkin potentiaalisen <strong>vai</strong>uhtoehdon aktualisoituminen arvonnassa<br />
yhtä suuri. Tämä tapaus edustaa sattumaa – tai kansanomaisemmin ”puhdasta sattumaa”.<br />
Ettei syntyisi väärinkäsityksiä, sanottakoon vielä, että tässä esitetyssä diskreetin<br />
kvanttimekaniikan mallissa ”aktualisoituminen” merkitsee kvanttihyppyä<br />
kvanttievoluutioprosessissa, mutta ”realisoituminen” sensijaan systeemin siirtymää stabiiliin<br />
tilaan. Sellainen siirtymä tapahtuisi, jos tilavektori olisi esim.:<br />
a b c d<br />
a 1 0 0 0<br />
jolloin systeemi siirtyessään a-‐tilaan, jäisi siihen pysyvästi (ja sen vuoksi olisi mahdollisesti<br />
ha<strong>vai</strong>ttavissa).”<br />
SITAATTI LOPPU<br />
8
Ymmärrän hyvin, että tällaiseen keskusteluun on <strong>vai</strong>keaa orientoitua kesken kaiken, mutta<br />
laitan kuitenkin asian jonkinlaiseksi selvennykseksi liitteeksi erään kirjeeni Kullervolle. Ehkä<br />
se valaisee ajatusmaailmaani.<br />
Talviterveisin<br />
Heikki<br />
Liite:<br />
Hyvä Kullervo,<br />
Onneksi olkoon, että sait ennakkoluulottoman artikkelisi läpi kaikista ”vertaisarvioinneista”.<br />
Nehän yleensä tuomitsevat poikkeavat ajatukset. Onneksi eivät sentään kaikkia, hyvin<br />
perusteltuja. Luin artikkelisi läpi huolella ja luulen ymmärtäväni taas hiukan enemmän.<br />
Mielestäni asian filosofinen sisältö tiivistyy loppupuolen kappaleessa :<br />
Active information<br />
However, that information which is crucial for quantum mechanics is not – as David Peat<br />
remarks – same as that which is ”generally treated as something ‘passive’ ”; it is not as in<br />
Information Theory, “a cargo being shipped from sender to receiver.” …” information is not<br />
something passive that is carried by a book, telephone line or radio wave, but an actual<br />
activity in nature, a physical form, albeit subtle, that has its interaction with matter and<br />
energy” (Peat).<br />
David Bohm has given an apt name “active information” for the information having<br />
quantum mechanical effects. That could be seen as a brilliant innovation by Bohm.<br />
In the new usage of the concept of information it is very essential that it is understood as<br />
ontic, as an ordering factor having real effects on the occurrences – and not only epistemic,<br />
i.e., as the capacity of the human beings to transfer and to store the coded knowledge. This is<br />
the great insight by Bohm and it has a very important standing in the development of the<br />
recent quantum mechanics to a new direction, to a more articulated science. It widens its<br />
range of use decisively, it gives, for example, a feasible framework for analysis of<br />
consciousness.<br />
It is easy to see that the DPM is explicitly a presentation of active information.<br />
Active information is, in DPM, just the order given by the transition probability matrix. It<br />
guides the system’s process determining, together with the “lottery by nature” i , the sequence<br />
or chain of the transitions, moves, “jumps” from a superposition state to another, i.e., the<br />
quantum evolution.<br />
The transition probability matrix is an information field – and, particularly, a field of the<br />
active information directing the course of events? It is not an energy field but it is, however,<br />
real, ontic. It has its effect on the reality by controlling and directing (stochastically) the chain<br />
of quantum “jumps”.<br />
An important consequence of DPM has to be emphasized: No energy impulses are<br />
needed for the quantum “jumps” to occur. They are results of the assumed structure of the<br />
basic reality: the jumps (transitions) are constrained to happen on every time-‐step. From this<br />
point of view we could even say that the time per se is the reason for the events, for the<br />
impulses to transit! The reason for the change, transition, is time, the reason for a certain<br />
selection of a state (direction of the transition) is the transition probability matrix, i.e., the<br />
information field. (It seems that, in this description, we do not need any energy at all. Could it<br />
be that the proper way to treat energy in dual aspect approach would be to take it into<br />
account as system’s intrinsic property ?)<br />
9
DPM’s description of quantum evolution fits in well with Hiley’s and Pylkkänen’s remark<br />
concerning Bohm’s active information (Hiley and Pylkkänen, 2006):<br />
“The proposal is that active information at the quantum level organizes the dynamical<br />
evolution of the system itself.”<br />
“…the shape or form of the wave is more important than its magnitude.”<br />
We summarize our ontological view – which seems to be very near Bohmian way of thinking –<br />
in terms of DPM:<br />
The world’s fundamental structure is active information which guides systems’ chains of<br />
events and is describable in the form of transition probability matrices.”<br />
HM kommentti: Siis todellisuus ei koostu materiasta eikä edes energiasta vaan jostain, jota<br />
Henry Stapp kutsuu “knowings”. Tämä on mielestäni oleellinen, nykyfysiikasta poikkeava<br />
näkökulma. Mutta mitä tai mikä on tuo “knowings”? David Bohm tuo siihen jonkinlaista<br />
valaistusta toisella nimellä: “active information” Sinä täsmennät vielä jatkossa: “Active<br />
information is, in DPM, just the order given by the transition probability matrix.”. Näin voit<br />
käsitellä sitä matemaattisesti kvanttimekaniikan viitekehyksessä. Sitten jatkat: “It guides the<br />
system’s process determining, together with the “lottery by nature” 1 , the sequence or chain of<br />
the transitions, moves, “jumps” from a superposition state to another, i.e., the quantum<br />
evolution.” Mieltäni <strong>vai</strong>vaa: Mistä tulevat nuo todennäköisyydet? Mitä tarkoittaa “lottery by<br />
nature”? Arpooko luonto todennäköisyyksiä ikään kuin evoluutioteorian kontekstissa?<br />
Alaviitteessä toteat: ”The ”lottery by Nature” as well as the ”quantum jump” are still big<br />
”mysteries” – we have to confess – but not bigger than the ”collapse of wave function” in the<br />
standard model of quantum mechanics.” Jos oikein haluan pilkkuja ruotia, voin ihmetellä<br />
miksi ”mysteries” on sitaateissa ja ”Nature” on yllättäen isolla alkukirjaimella. Siitä pälkähti<br />
mieleen: Entä jos korvaan käsitteen “active information” “God” –käsitteellä ja samalla muutan<br />
“information field” “God’s will” –käsitteeksi. Ymmärrän toki, että Jumala-‐käsite on erilaisten<br />
uskontojen omima termi, joka ei epämääräisyydessään sovi tieteelliseen kontekstiin, mutta<br />
teki mieli kokeilla millaisia mielikuvia tai ristiriitoja se loisi ympättynä tähän pohdiskeluun.<br />
Kokeilin tätä mielessäni lukiessani tekstiä uudelleen, eikä se tuntunut ihan hölmöltä vaan<br />
lähes luontevalta. (Olenkohan ihan pihalla?) Haluan painottaa, etten ole millään<br />
uskonnollisella missiolla vaan koetan ainoastaan testata ymmärrystäni ja syntyneitä<br />
mielikuviani.<br />
Artikkelisi herätti paljon ajatuksia. Toivottavasti näin tapahtuu myös laajemmissa<br />
asiantuntevissa piireissä ja toivottavasti kommentoivat.<br />
Hyviä talvipäiviä toivottaen,<br />
Heikki<br />
10
20.2.<strong>2012</strong> Kari Kosonen<br />
Tervehdys!<br />
Paul Talvio ryhtyi jostain syystä tenttaamaan käsitystäni vapaasta tahdosta heti, kun<br />
ensimmäsitä kertaa osallistuin Seuran kokoukseen. Sanoin ehkä vähän samalla tavalla kuin<br />
sinä, että koen, että minulla sekä on vapaata tahtoa että minulle ei ole vapaata tahtoa.<br />
Tarkoitan sitä, että on valintatilanteita, joissa koen, että minulla on taipumus valita<br />
tietyllä tavalla johtuen kokemushistoriastani, luonteestani jne. Näitä tilanteita voisi ehkä<br />
kuvata esittämilläsi tilaverktorin tiloilla A, B, C. C edustaa tilannetta, jossa valitsen " täysin<br />
vapaalla tahdolla", ei voida etukäteen mitenkään ennakoida valintaani. Tapauksessa B<br />
voidaan puhua "syyntakeettomuustilanteesta" oikeuden mukaan. Olen toiminut siten, kun<br />
olen johtuen siitä että minulla on tietty syy esim psyykkinen sairaus, joka "pakottaa" minut<br />
tekemään näin ilman vapaata tahtoa ja siihen liittyvää vastuuta.<br />
Voidaan kai sanoa myös, että monet ei-‐sattumanvaraisiksi koetut tapahtumat ja ilmiöt ovat<br />
sattumanvaraisia. Esim ihmiset kokevat usein että jokin tapahtuma on ollut "johdatusta",<br />
ennalta määrätty, <strong>vai</strong>kka tilastollisesti sellainen voi olla tåysin satunnaista.<br />
Kiitokset kirjeen<strong>vai</strong>hdostasi Kullervo Rainion kanssa. Täytynee hankkia jostain tuo DPM kirja<br />
tai artikkeli.<br />
Terveisin Kari<br />
23.4.<strong>2012</strong> Kaarle Kurki-Suonio<br />
Keväinen tervehdys!<br />
Mieleni on kauan tehnyt kirjoittaa palautetta kirjastasi "Totta kai <strong>vai</strong> totta ... kai". Hyvä<br />
otsikko! Lukiessani kirjasin runsaasti huuto-‐ ja kysymysmerkkejä merkeiksi kohtiin, joita teki<br />
mieli kommentoida. Joudun kuitenkin heti tuottamaan Sinulle pettymyksen: Tämän viestin<br />
tarkoitus ei ole käydä läpi noita kohtia. Ehkä joskus myöhemmin jaksan. Nyt on <strong>vai</strong>n yksi<br />
kysymys, joka jäi minua <strong>vai</strong>vaamaan Tapio Ala-‐Nissilän esitelmätilaisuudesta. Ja toivoisin<br />
Sinulta kommenttia siihen. Näet taas kerran, miten hidas olen.<br />
Tapio Ala-‐Nissilä puhui informaatiosta. Sinä alat kirjasi pohtimalla informaation käsitettä.<br />
Mahdatteko puhua samasta asiasta?<br />
Sanot mm. (s. 8) Informaatiolla ei ole laadullisia ominaisuuksia ... . Se ei ole oikeaa tai väärää."<br />
Myöhemmin, asenteiden yhteydessä, (s. 29) sanot kuitenkin "... on oltava ... uskottavaa<br />
informaatiota". Eikö tämä sisällä ajatuksen informaation laadusta, sen oikeudesta tai<br />
virheellisyydestä? Puhut myös "luonnossa olevasta informaatiosta". Millä tavalla luonnossa<br />
ON informaatiota?<br />
Nämä asiat heijastuvat siihen, mitä olin ymmärtävinäni Ala-‐Nissilän esityksestä. Hänen<br />
mukaansa luonnon rakennehierarkian "syvimmällä tasolla", jos sellainen on, ON kaikki<br />
informaatio, jota on suunnaton määrä. Jokainen karkeistuksen askel merkitsee radikaalia<br />
"informaation vähentämistä", vapausasteiden eliminointia, tarkoituksenmukaisella tavalla,<br />
jolloin karkeistuksen ongelma on aina oikean pelkistyksen löytäminen ja korkeammalla<br />
11
tasolla tarpeettoman informaation eliminointi. Tämä näyttää sisältävän tuon ajatuksen, että<br />
"luonnossa on informaatiota". Jos informaatio merkitsee yksinkertaisesti "vapausasteiden<br />
lukumäärää" tämä ajatus tuntuu jotenkin ymmärrettävältä, mutta toisaalta, mitä syvemmällä<br />
tasolla liikutaan, sitä suppeammaksi käy se peruslakien tai –entiteettien joukko, joka on tuon<br />
"informaation" ytimenä.<br />
Kommentoin tilaisuudessa tätä lyhyesti sanomalla, että se on "kuvitteellista informaatiota",<br />
sitä kuvitteellisempaa mitä syvemmästä hierarkkisesta tasosta on kysymys. (Liittyen<br />
luonnollisesti oman Platon / Aristoteles –luentoni ajatuksiin.). Tätä Ala-‐Nissilä ei ymmärtänyt<br />
tai halunnut ymmärtää, enkä ruvennut asiaa työstämään sen enempää erityisesti, kun tunsin<br />
olevani tuon informaation käsitteen kanssa kovin epävarmalla pohjalla. Kuitenkin minua jäi<br />
tämä ajatus kiusaamaan, ja minusta tuntuu, että siinä on jotakin olennaista. Mitä se Ala-‐<br />
Nissilän informaatio oikein on? Eikö se syvien tasojen informaatio ja sen määrä ole puhtaasti<br />
teoreettinen kuvitelma? Mitä voi merkitä "kaiken informaation" olemassaolo siellä<br />
syvimmällä tasolla? Miten se voi ilmetä millään muulla tavalla kuin teoreettisena kuvitelmana,<br />
suunnattoman abstraktina päättelynä valtavasta ja <strong>vai</strong>keaselkoisesta empiirisestä<br />
materiaalista, sitä abstraktimpana ja sitä <strong>vai</strong>keaselkoisemmasta, mitä syvemmällä<br />
hierarkkisella tasolla liikutaan. Ja eikö juuri silloin a<strong>vai</strong>nasemassa ole informaation<br />
uskottavuus, jonka mainitset, sen oikeus tai oikeutus ja virheellisyys?<br />
Missä määrin onnistunut "karkeistus" merkitseekin <strong>vai</strong>n kuvitteellisen ja kyseenalaisen<br />
informaation eliminointia sillä tavalla, että tulokseksi tulee jotakin, joka ylemmällä tasolla<br />
"olevaa", jollakin tavalla saatua informaatiota.<br />
terveisin Kaarle<br />
24.4.<strong>2012</strong> Heikki Mäntylä<br />
Tervehdys Kaarle,<br />
Kiitokset palautteestasi. Se pani taas ajattelemaan näitä syvällisempiä asioita. En kuitenkaan<br />
malta olla kehumatta näin aluksi viimeajan saavutuksiani maallisemmalla tasolla. Olen ylpeä<br />
ja riemuissani.<br />
Osallistuin Filmi-‐ ja Videokuvaajien Liiton järjestämiin SM <strong>2012</strong> Filmifestivaaleihin viime<br />
lauantaina. Filmien viimeistely on vienyt viime aikoina aikani ja ajatukseni. Se kuitenkin<br />
tuotti tulosta. Voitin dokumenttisarjassa kultaa elokuvallani: ”Ultrakevyttä”, ja pronssia<br />
elokuvallani: ”Meri jäätyy”. Sen lisäksi voitin ns. 1-‐minuuttissarjassa myös kultaa<br />
elokuvallani: ”Kasvihuoneilmiö” ja pronssia elokuvalla: ”Metamorfooseja”. Puhdistin lähes<br />
koko pöydän ”Oskar-‐patsaista”. Mahdankohan haljeta omahyväisyyteeni kuten entinen<br />
sammakko!<br />
Mutta asiaan.<br />
Informaation todellinen luonne on <strong>vai</strong>vannut minua, <strong>vai</strong>kkei ehkä näy kirjoitelmani<br />
pelkistetyissä johtopäätöksissä. Mitä informaatiolla tarkoitetaan ja mitä itse tarkoitan? Olen<br />
kirjassanikin hylännyt määrittely-‐yrityksen, ja vastauksen hakemisella etymologian avulla on<br />
12
korkeintaan historiallista mielenkiintoa. Sen sijaan olen koettanut kuvata informaation<br />
piirteitä yleisesti niin kuin ne itse hahmotan, pääasiallisena tavoitteena erottaa informaatio<br />
käsitteenä tiedosta.<br />
Halusin antaa informaatiolle neutraalin piirteen. Se tuntui sopivan hyvin luonnossa olevaan<br />
(potentiaaliseen) informaatioon. Jouduin kuitenkin perääntymään jossain määrin, kun aloin<br />
pohtia ns. ”prosessoitua informaatiota” (heti sivulla 9). Eihän kai sitä voi nähdä samalla<br />
tavoin neutraalina. En kuitenkaan ryhtynyt tarkemmin voimistelemaan tämän ristiriidan<br />
kanssa koska se ei mielestäni ollut oleellista sanomani kannalta eikä edes mahdollista<br />
määritelmän puutteessa. Ajattelin riittävän, että totesin ne luonteeltaan erilaisiksi. Halusin<br />
kiinnittää erityisen huomion siihen, ettei ns. prosessoitu informaatiokaan ole tietoa, <strong>vai</strong>kka se<br />
sellaiseksi halutaan uskotella, jo ennen kuin se muuntuu tiedoksi jonkin subjektin mielessä.<br />
Huomiosi sivulla 29 olevasta näennäisestä ristiriidasta on oikea. Olen ilmaissut itseni<br />
epäselvästi. ”Uskottavalla informaatiolla” viittaan tiedon muodostajan maailmankuvaan,<br />
jonka perusteella hän päättää tuntuuko informaatio uskottavalta. Tekee mieli edelleen<br />
väittää, että tuo määrittelemätön informaatio on sinänsä neutraalia. Vaistoan näissä<br />
perusteluissani kuitenkin jonkinlaista hataruutta ja kehäpäättelyn makua, joten en yritä<br />
enempää. Pienet ristiriitaisuudet epätieteellisessä ajattelussani sallittakoon, kuten koetan jo<br />
kirjan alkusanoissa puolustella.<br />
Herätit kuitenkin kirjeessäsi halun koettaa vielä uudelleen yrittää pohtia informaation<br />
luonnetta. Huomautuksesi ”kuvitteellisesta informaatiosta” menee asian ytimeen. Kysyt: ”Eikö<br />
se syvien tasojen informaatio ja sen määrä ole puhtaasti teoreettinen kuvitelma?” Mielestäni<br />
se on juuri sitä, tai ehkä sana ”teoreettinen” on suorastaan liikaa. Kyllä kuvitelma viittaa<br />
mieluummin uskomukseen kuin teoriaan. Kuvitelman uskottavuus tietysti lisääntyy<br />
empiiristen evidenssien lisääntyessä teorian kontekstissa.<br />
Jotain ärsyttävän mystistä tuossa informaation käsitteessä on. Tietämisen olemukseen<br />
kuuluu, että on pakko koettaa keksiä määrityksiä, merkityksiä ja termejä, myös intuitiivisesti<br />
<strong>vai</strong>stoamillemme asioille. Joskus se tuntuu onnistuvan kohtalaisesti, joskus ei ollenkaan.<br />
Viittaan kirjani pessimistiseen (realistiseen) perusnäkemykseen: Siihen meidän on<br />
tyytyminen.<br />
Lopuksi näkemys karkeistuksesta. Mielestäni se on oivallinen kielikuva, kun halutaan<br />
ha<strong>vai</strong>nnollistaa ymmärryksemme ja välineistömme rajoittuneisuutta. Se ei kuitenkaan ole<br />
muuta kuin eräänlainen puolustelu sille, ettei pystytä ”todistamaan” reduktionistista<br />
paradigmaa käytännössä. Sitä ei mielestäni yhtään paranna Enqvistin väite: Jos olisi riittävän<br />
tehokas tietokone, sillä voitaisiin ”periaatteessa” simuloida kaikki ilmiöt, mukaan luettuna<br />
ihmisen henkinen olemus. Ei pystyttäisi!<br />
Kesämökille pääsyä odotellessa, terveisin<br />
Heikki<br />
13
24.4.<strong>2012</strong> Kaarle Kurki-Suonio<br />
Kiitos Heikki<br />
ripeästä reaktiosta!<br />
Nyt <strong>vai</strong>n heti sydämelliset onnittelut Oskari-‐menestyksestäsi. Upeaa! Sinulla<br />
on täysi syy olla ylpeä saavutuksestasi ja onnellinen sen saamasta<br />
tunnustuksesta. Anna rauhassa rintasi riemusta paisua. Et Sinä siihen<br />
halkea. Kielikuvasi toi oitis mieleeni Kirsi Kunnaksen runon Marjan pikku<br />
sammakosta, hänen verrattomassa kokoelmassaan "Tiitiäisen satupuu".<br />
Tunnetko?<br />
Palaan "asiaan" eri viestissä, kunhan olen vähän mietiskellyt.<br />
Saanko lähettää kopion näistä viesteistä Agnes Airolalle, joka on aina<br />
kiinnostunut näistä pohdinnoista ja varmasti riemuitsisi kanssamme<br />
Oskareistasi.<br />
Kaarle<br />
24.4.<strong>2012</strong> Heikki Mäntylä<br />
Kiitos kiittämästä,<br />
Toki Agneksenkin täytyy saada tietää!<br />
Heikki<br />
25.4.<strong>2012</strong> Agnes Airola<br />
Aurinkoisen keskiviikon pohdintaa,<br />
terveisin Agnes<br />
Järvenpäässä, 25. huhtik. A.D. MMXII<br />
Arvostamani Kanssavaeltajat, Heikki ja Kaarle<br />
Kiitollisena yhteydestä:<br />
”… tämä viestien<strong>vai</strong>hto saattaa kiinnostaa Sinua. Kaarle” ja ”Toki Agneksen-‐<br />
kin täytyy saada tietää! Heikki”<br />
Ergo: KK-‐S 23.4.<strong>2012</strong> kello 20.10<br />
Minäkin aloitan kirjastasi, mutta käännän (”Hyvä otsikko!”) nimen TOTTA …KAI <strong>vai</strong><br />
TOTTAKAI; se johtunee sivulla 3 olevasta lauseesta: ”Epäilijä on vähitellen saanut minussa<br />
yhä hallitsevamman otteen. …”<br />
Sivu 5: ”Tukeudun intuitiooni, ha<strong>vai</strong>ntoihini … käsitesisältöihin.” Kirjan nimi taisi sittenkin<br />
olla oikein päin!!!<br />
Seuraa tulostimeni ”tuottama” sivu 4/5 Kaarlen ”yksi kysymys, joka jäi <strong>vai</strong>vaa-‐<br />
14
maan Tapio Ala-‐Nissilän esitelmätilaisuudesta.” INFORMAATION käsite.<br />
Olen allevii<strong>vai</strong>llut (ja nauttinut) Kaarlen pohdintaa informaatiosta. Agnes: Kiin-‐<br />
nostavaa – todella. Mietin, milloin tuo käsite i n f o r m a a t i o alkoi minua askarruttaa – ei<br />
kauan sitten, koska olen liittänyt sen <strong>vai</strong>n ”tietokoneeseen”.<br />
Sitten kopio sivu 2/5; Heikki April 24, <strong>2012</strong> 10:24 AM<br />
”Olen ylpeä ja riemuissani.” (Niin olisin minäkin!) ”Mahdankohan haljeta …!” Etkä, joten<br />
riemuitkaamme kaikki – yhdessä!<br />
”Informaation todellinen luonne … tavoitteena erottaa informaatio käsitteenä tiedosta.” Kun<br />
vanharouva v. 1964 osallistui IBM:n Jyväskylän yliopistossa järjestämälle ATK-‐ ja FORTRAN<br />
peruskurssille, niin alettiin puhua ”tietoko-‐<br />
neista”; aika pitkään tuo nimitys askarrutti ja puhuinkin ATK:sta; eihän sekään<br />
asiaa paranna – mitä on ”automaattinen t i e t o j e n käsittely” ?!?<br />
Nyt arvostamani Kanssavaeltajat, viestimällä pohdintanne t i e t o i s u u –<br />
t e e n i , teette minut hyvin iloiseksi ja kiitolliseksi.<br />
Olen lukenut (Tieteessä Tapahtuu 2/<strong>2012</strong>) julkaisusta Heikki Mäntylän, Jukka Määttäsen,<br />
Syksy Räsäsen ja ”tuonilmaisiin” siirtyneen Kari Lagerspetzin (LFS:n hallituksenkin jäsen<br />
KVL:n aikoina) kirjoitukset. Varsinkin viime mainit-‐<br />
tu pani mietteliääksi.<br />
Vielä Heikille kirjan sivulta 68: ”Tämä viimeinen luku olisi ehkä pitänyt jättää kirjoittamatta.<br />
… helposti hurahtaneiden listalle.” Yksi lause sivulla 71 (”Infor-‐<br />
maatiota voi jakaa, mutta tietoa tai uskoa ei:”) – meines Erachtens – edellyt-‐<br />
tää kirjasi viimeisen luvun.<br />
Heikki Mäntylä 27.4.<strong>2012</strong><br />
Kevättervehdys,<br />
Kyllä kevääseen mahtuu myös pohdintaa. Kiitokset siitä. Olen samaa mieltä kanssasi<br />
Lagerspetzin kirjoituksesta, eikä Portininkaan ollut huono.<br />
Mökille lähdössä,<br />
Heikki<br />
Kaarle Kurki-Suonio 30.4.<strong>2012</strong><br />
Vapputervehdys!<br />
Enpä tiedä onko tämä pohdinnan aikalisä yhtään selventänyt ajatuksiani. Viestisi herättämät<br />
ensimmäiset ajatusvasteet tuntuvat pysyvän koko lailla stabiileina mielessäni.<br />
Yritykset erottaa informaatio tiedosta ja antaa sille "neutraali sävy", kytkeytyvät mielessäni<br />
vahvasti matemaatikoiden yritykseen erottaa matematiikka opiksi puhtaista rakenteista<br />
15
sellaisenaan ilma niitä "likaavia" (intuitiivisia) merkityksiä. Tästä olen joskus puhunut ja<br />
kirjoittanut pohdiskellessani matematiikan ja fysiikan yhteyttä – tai erottamattomuutta. Tämä<br />
liittyy siihen, että informaatiota sellaisenaan on pyritty määritelmään rakenteeksi tai<br />
järjestykseksi. Informaation "määrä" on rinnastettu järjestysasteeseen, josta sitten on<br />
<strong>seura</strong>nnut luonnollinen yhteys entropian käsitteeseen – informaation määrä <br />
"negentropia". Olisiko tämä yritys siis eräänlainen yleistys tälle matemaatikoiden<br />
pyrkimykselle löytää "puhdas matematiikka"?<br />
Pohdinnan lopputulos taitaa olla samanlainen kuin matematiikan osalta. Ainakin R.<br />
Nevanlinna on esittänyt vahvasti sellaista tulkintaa, jonka ilokseni olen löytänyt omaa<br />
tulkintaani tukemaan, ettei matematiikkaa voi erottaa empiirisistä (intuitiivisista<br />
kokemusperäisistä) merkityksistä, joista se on saanut alkunsa. Tämä on juuri sitä, mitä olen<br />
korostanut: empirian ja teorian erottamatonta yhteen kietoutumista – teoria / rakenne <br />
empiria / merkitykset. Tulkitsen, että siinä, missä näet ajattelussasi "hataruutta ja<br />
kehäpäättelyn makua" tai "ristiriitaisuutta", on kysymys pohjimmiltaan tästä.<br />
Taistelet sitä vastaan, etteivät informaatio ja tieto ole käsitteellisesti tarkkarajaisesti<br />
erottuvia? Eikä tämä koske samalla tavalla kaikkea "merkityksiä esittävää" käsitteen<br />
muodostusta. Viittaat kirjasi "pessimistiseen (realistiseen) perusnäkemykseen" sanoen:<br />
"Siihen meidän on tyytyminen." Käännän mieluummin tämän pessimistisyyden nurin.<br />
"Realistisuus" on toki hyvä termi tässä yhteydessä. Juuri sen perusteella unohda pessimismi,<br />
ja hyväksy mieluummin optimistisesti, että olet tavoittanut ajatuksissasi jotakin hyvin<br />
olennaista todeytessasi käsitteiden erottamattoman yhteen kietoutumisen.<br />
Kysyt, eikö sana 'teoreettinen' ole suorastaan liikaa, kun sanon: ”Eikö se syvien tasojen<br />
informaatio ja sen määrä ole puhtaasti teoreettinen kuvitelma?” Tämä tuntu varmaan <strong>seura</strong>a<br />
siitä, että sanaa "teoria" käytetään kahdessa selvästi erilaisessa "oikeassa" merkityksessä,<br />
mistä olen eri yhteyksissä huomauttanut, ja lisäksi ainakin yhdessä mielestäni väärässä – tai<br />
ainakin väärinkäsityksiä aiheuttavassa.<br />
TEORIAT "isolla T:llä", ovat valmiita konsistentteja käsiterakenteita, joiden merkitykset ovat<br />
korkeimman hierarkkisen tason hahmoja. Valmiita ne ovat siinä mielessä, että niillä on<br />
hallittu, tunnettu pätevyysalue, jolla ne kuvaavat tunnetulla tarkkuudella esittämäänsä<br />
ilmiöiden tai merkitysten aluetta. Sen tähden nämä teoriat eivät muutu eivätkö korvaudu. Ne<br />
täyttävät sen tehtävän, mihin ne on tarkoitettu.<br />
Toinen, selvästi erottuva merkitys viittaa teoreettisuuteen yleensä empirian vastapoolina.<br />
(Yritän välttää sanaa vastakohta, joka ei ole mielestäni oikeutettu.)Tässä merkityksessä<br />
"teoriaa" on kaikki merkityksiä tulkitseva mielen toiminta. Tässä mielessä olen tuonut esiin<br />
sen ajatuksen, että teorian ja empirian vuoro<strong>vai</strong>kutus on idullaan jo aivan ensimmäisissä<br />
aistihahmotuksen prosesseissa, "mielen ja ha<strong>vai</strong>nnon" erottamattomana vuoro<strong>vai</strong>kutuksena.<br />
Lausumani nojaa tähän "teoreettisuuden" merkitykseen.<br />
Se, mitä pidän sanan "teoria" väärinkäyttönä, olkoonkin että se on hyvin yleistä, on (kaikkien<br />
mahdollisten) hypoteesien kutsuminen "teoriaksi". Tämä tosin menee tuon jälkimmäisen,<br />
yleisen merkityksen piikkiin: Ne ovat teoriaa vaan eivät TEORIOITA! Ne ovat hahmottavan<br />
prosessi välttämättömiä keskeneräisiä välituotteita ja sellaisina itsestään selvästi testausta,<br />
täsmennyksiä, korjauksia tai hylkäystä odottavia teoriaehdokkaita. Sanaa "teoria" käytetään<br />
niiden yhteydessä kuitenkin sillä tavalla "väärin", että tämä keskeneräiseen prosessiin<br />
16
kuuluva hypoteesiluonne tulkitaan tieteen tulosten (TEORIOIDEN) heikkoudeksi,<br />
epäluotettavuudeksi, <strong>vai</strong>htuvuudeksi tms. Näin sellainen, mikä kuuluu tieteelliseen prosessiin<br />
sen olennaisena vahvuutena, tulkitaan tieteen heikkoudeksi! Olen puhunut "tieteen<br />
merkityksettömyyden myytistä", jonka pohjalla on tämä sekaannus. Anteeksi, Heikki, mutta<br />
Sinäkin puhut teorioista tässä vääräksi tulkitsemassani merkityksessä (esim. s. 65).<br />
Lopuksi karkeistuksesta. Sanot, että se "ha<strong>vai</strong>nnollistaa ymmärryksemme ja välineistömme<br />
rajoittuneisuutta."<br />
Sanana ehkä kyllä, mutta tuohon Enqvistin & Co käyttämään merkitykseen liitettynä<br />
"ymmärryksen rajoittuneisuus" sisältää siihen liittyvän "kyseenalaisen" taustaparadigman<br />
hyväksymisen: sen, että tuo, mitä sanon "kuvitteelliseksi informaatioksi" on ontologista<br />
todellisuutta, aidompaa ja syvempää kuin se, mihin vakaumuksemme maailman ja itsemme<br />
todellisuudesta perustuu. Näin ikään kuin alistetaan tämä meidän vakaumuksellinen<br />
todellisuutemme kuvitteellisen "teoreettisen" todellisuuden" karkeistukseksi.<br />
Mielestäni ymmärryksemme ja välineittemme rajoittuneisuus on ensi sijassa mielemme<br />
hahmotuspotentiaalin rajoittuneisuutta, sen sitoutuneisuutta johonkin sellaiseen, mitä kutsun<br />
"mielen rakenteeksi" ja joka on jollakin tavalla ihmiselle lajiominainen. Ympäristön hahmotus<br />
merkityksiksi ja edelleen niitä esittäviksi käsitteiksi on siinä mielessä redusoiva prosessi, että<br />
se ei voi tavoittaa "koko todellisuutta". Mutta tämä "koko todellisuus", niin kuin sen miellän,<br />
on jotakin aivan muuta kuin Enqvistin & Co kuvitteellinen "syvin todellisuus". Tähän<br />
hahmottamisen luonteeseen redusoivan prosessina liittyy, yhtä hyvin kuin siihen<br />
reduktionistiseen reduktioon, mistä Enqvist & Co puhuvat, se, mitä pariin kertaan olen<br />
<strong>Luonnonfilosofian</strong> <strong>seura</strong>ssa kutsunut nimellä reduktionismin harha: kuvitelma, että reduktion<br />
tuloksena saatu redusoitujen käsitteiden joukko kattaa tai selittää tyhjentävästi sen<br />
todellisuuden (tai todellisuuden tason) josta ne on redusoitu.<br />
Tähän liittyy myös se seikka, josta jo kerran ohimennen <strong>vai</strong>hdoimme ajatuksia. Sanot (s. 60),<br />
että "hahmotus ... näyttää lähtevän kokonaisuudesta ja etenevän toiseen suuntaan." Minusta<br />
<strong>vai</strong>n ei näytä eikä tunnu siltä. Lapsen kehityksessä näkyy hyvin selvästi se, että hahmotus<br />
etenee lähipiiristä lähtien vähitellen laajentuen. Lausumasi tulkinta riippuu kyllä siitä, mitä<br />
tarkoitetaan kokonaisuudella. En toki minäkään maisemassa ensin yhtä muurahaista näe,<br />
mutta kyllä ensi<strong>vai</strong>kutelma maisemasta mielestäni perustuu jonkin asteisiin osiin, metsä,<br />
järvi, vuoristo, pilvet, taivas jne. enkä oikein osaa kuvitella mitä maiseman hahmottaminen<br />
yhtenä kokonaisuutena edes merkitsee. Ehkä taiteilijan silmä näkee toisin. Itse mieluummin<br />
ajattelen hahmotusprosessista niin, että se "alkaa aina keskeltä", edeten etenee molempiin<br />
suuntiin, sekä purkaen hahmoja osiin että rakentaen niistä laajempia kokonaisuuksia. Ja näen,<br />
että tämä pätee kaikkeen käsitteenmuodostukseenkin.<br />
terveisin Kaarle<br />
Heikki Mäntylä 2.5.<strong>2012</strong><br />
Kevättervehdys,<br />
Ullanlinnan isänmaallinen huuma ja riehakkuus on taas kertaalleen koettu. Kyllä ne<br />
ylioppilaskunnan laulajat osaavat. On aika palata maan pinnalle.<br />
17
Kiitokset viisaista ajatuksistasi. Osut jälleen niin oikeaan, ettei siihen ole juuri lisäämistä.<br />
Tosin en kirjoittaessani ajatellut informaation kuvaukseni joutuvan näin syvällisen analyysin<br />
kohteeksi. Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota lähinnä siihen, millaiseen maailmankuvaan<br />
informaation tiedon käsitteiden totaalinen ja holtiton sekoittaminen johtaa. Viime aikoina<br />
luotua illuusiota räjähdysmäisesti syntyneestä ”tietoyhteiskunnasta” pidän väärinkäsityksenä<br />
ja elektronisten laitteiden esiinmarssia ”älykkäinä”, jopa ”tietoisina”, suorastaan<br />
tarkoituksellisena harhaanjohtamisena<br />
Kuten kirjani sävystä varmaan käy ilmi, lähestyn informaatiota ja tietoa puhtaasti<br />
fenomenologiselta kannalta. Silloin tietysti informaation syvin ontologinen olemus jää<br />
pohdinnan ulkopuolelle tai ainakin vähälle.<br />
Tuntuu luontevalta ajatella, että luonnossa hajallaan oleva informaatio edustaa fysiikan<br />
käsittein korkeaa informaation entropian arvoa, kuten toteat. Kun se järjestetään ha<strong>vai</strong>ntojen<br />
avulla teorioiden kontekstiin informaation entropia ikään kuin vähenee rakenteen<br />
hahmottuessa. Toisaalta näyttää, että informaatiota on jo luonnossa myös varsin<br />
järjestyneessä muodossa. Tämä tunne perustuu tietysti aina subjektiiviseen ha<strong>vai</strong>ntoon ja<br />
näkemykseen.<br />
Mielestäni matematiikka edustaa puhtaita rakenteita parhaimmillaan, muttei sekään ole<br />
riippumaton empiriasta, saati intuitiosta. Tästäkin lienemme yhtä mieltä. En voi kuvitella,<br />
että mitkään teoreettiset rakennelmat eläisivät omaa elämäänsä ilman empirian tuomaa<br />
evidenssiä. Teoria ei siis missään mielessä ole empirian vastapooli. Oleellista on niiden<br />
vuoro<strong>vai</strong>kutus ja harmonia.<br />
Teoria-‐käsitteen vapaamielinen käyttö on niin yleinen ilmiö, etten enää oikein innostu<br />
”teoretisoimaan” sen tiimoilta. Täytyy <strong>vai</strong>n koettaa ymmärtää mitä kukin kulloinkin<br />
tarkoittaa ”teoriallaan”. Joskus tulee valitettavasti heitetyksi jokin häijy kommentti, varsinkin<br />
humanistien innostuessa esittelemään teorioitaan, jotka minun maailmassani kuulostavat<br />
puhtailta spekulaatioilta.<br />
Konsistentit tieteelliset teoriat ovat tietysti oma kategoriansa. En halua väheksyä niitä, saati<br />
leimata niiden <strong>vai</strong>htuvuutta epäluotettavuudeksi, kuten olet <strong>vai</strong>stoavinasi, mutta haluan<br />
todeta, että kaikki teoriat totuuksineen ovat olleet <strong>vai</strong>htuvia. Olen kuitenkin jälleen samaa<br />
mieltä kanssasi, että teorioiden <strong>vai</strong>htuvuus on tieteen vahvuus, ei heikkous. Tieteen aito<br />
pyrkimys lopullisiin totuuksiin on kunniakasta, mutta mielestäni saavuttamaton päämäärä.<br />
Lopullisten ontologisten totuuksien löytämättä jääminen johtuu tutkijan/tiedemiehen<br />
asemasta tutkimansa todellisuuden osasena. Pessimistiseksi kokemallasi johtopäätökselläni:<br />
”Siihen on meidän tyytyminen.” viittaan juuri tähän. Korostan kuitenkin, että tämä on <strong>vai</strong>n<br />
filosofinen näkemykseni ilman sen kummempaa pessimismiä, saati syvällisiä perusteluja<br />
(toistaiseksi). Tästä rajoitteesta on jopa Kullervo Rainio kanssani eri mieltä tai ainakin<br />
epäileväinen.<br />
Karkeistuksestakin näyttää meillä olevan samanlainen näkemys. Sanot Enqvistin<br />
näkemyksestä: ”Näin ikään kuin alistetaan tämä meidän vakaumuksellinen todellisuutemme<br />
kuvitteellisen "teoreettisen" todellisuuden" karkeistukseksi.” Tämä on mielestäni juuri<br />
Enqistin perusvirhe. Kuvitelmalle koetetaan antaa ontologinen status.<br />
Karkeistuksen, voi myönteisenä ilmiönä nähdä myös taiteessa. Taiteilija kuvaa maisemaa<br />
18
maalauksessaan siten, että katsoja tavoittaisi siitä tekijän toivoman mielikuvan ja tunnelman.<br />
Kaikkia yksityiskohtiahan hän ei voi kankaalle pensselillään sutia. Myös liike-‐elämässä<br />
harrastettaan tietysti karkeistusta välttämättömyytenä tehokkaalle ajankäytölle. Itsekin<br />
vaadin usein alaisiani ”karkeistamaan”, eli tiivistämään jonkin monisivuisen,<br />
yksityiskohtaisen esityksensä oleelliset kohdat yhdelle A4-‐ arkille. Tässä tapauksessa<br />
karkeistus edellyttää luottamusta karkeistajaan. Tällaiset karkeistukset perustuvat kuitenkin<br />
taustalla oleviin empiirisiin faktoihin. Karkeistustuloksesta ei niitä voida päätellä tai johtaa.<br />
On uskottava ja luotettava.<br />
Lopuksi. Onneksi löytyy sentään jokin asia, jonka näemme eri tavoin. Minusta tuntuu edelleen,<br />
että avatessani silmäni, hahmottuu kokonaisuus ensin ”silmänräpäyksessä”, ja vasta sitten<br />
alan valita ”lähipiirejä”, joista hahmotukseni yksityiskohdat rakentuvat. Täytyypä tarkkailla.<br />
Alkavan kesän terveisin,<br />
Heikki<br />
2.5.<strong>2012</strong> Kaarle Kurki-Suonio<br />
Kiitos, Heikki vastauksestasi.<br />
"Ullanlinnan huumaa" en ole koskaan kokenut. Vappu ei ylimalkaan ole merkinnyt minulle<br />
koskaan yhtään mitään. Vähän olen <strong>vai</strong>n oudoksunut ja ihmetellyt niitä merkityksiä, joita<br />
siihen liitetään. Tunne itseni ulkopuoliseksi niiden suhteen.<br />
Kiiruhdan muutamaan reunahuomautukseen ennen kuin – toivottavasti tapaamme – illalla<br />
Eero Rauhalaa kuulemassa. Eeron esitys, aivan ilmeisesti, liittyy tarkastelemiimme ajatuksiin.<br />
Palaan teorian käsitteeseen. Sanot: "kaikki teoriat totuuksineen ovat olleet <strong>vai</strong>htuvia". Silloin<br />
käytät käsitettä juuri siinä keskeneräisen prosessin "hypoteesin" mielessä, joka ei sovi minun<br />
ajatusmaailmaani. Newtonin mekaniikka, Maxwellin sähködynamiikka, klassinen<br />
termodynamiikka, kvanttimekaniikka, suppea suhteellisuusteoria jne. eivät ole <strong>vai</strong>htuneet<br />
miksikään, eivätkä <strong>vai</strong>hdu. Tämä liittyy käsitykseeni niiden luonteesta hahmoina. Ne ovat<br />
samalla tavalla pysyviä, kuin on "Heikki Mäntylän" hahmo tajunnassani, tai yleisemmin mitkä<br />
tahansa tunnistettujen ilmiöiden, olioiden ja ominaisuuksien sekä riippuvuuksien hahmot. Ne<br />
ovat ja pysyvät tajunnassani sellaisinaan, enkä näe mitään mahdollisuutta niiden<br />
<strong>vai</strong>htumiseen. Fysiikassa on joukko teorioita, joilla on tämä "valmiin hahmon" luonne. Valmiit<br />
hahmot ovat prosessin välietappeja, sellaisenaan pysyviä, kuten olen argumentoinut. prosessi<br />
johtaa niiden yleistymiseen mutta ei <strong>vai</strong>htumiseen eikä korvautumiseen.<br />
Teorian käsitteestä polemisoin sen tähden, että sen täsmentämättömällä käytöllä<br />
argumentoidaan tiedettä vastaan. Epäselvien käsitteiden käyttö argumenttina on (usein<br />
tiedostamatonta) hämäystä. Polemiikkini on ehkä Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan.<br />
Ehkä olisi tyytyminen <strong>vai</strong>n sen korostamiseen, ettei KAIKKIEN esitettyjen teorioiden<br />
<strong>vai</strong>htuvuus ole totta. Olen epävarma, mutta epäilen kuitenkin suuresti, onko muilla<br />
tieteenaloilla prosessi koskaan päätynyt teorioihin, joilla olisi fysiikan teorioita vastaava<br />
"pysyvän hahmon" asema. Alempien rakenteellisen hierarkian tasojen hahmoja kuitenkin<br />
kaikilla tieteenaloilla varmasti on. Varmasti voisimme pitkään pohtimalla niitä tunnistaa<br />
19
lähtien tunnistettavien hahmojen peruskategorioista: oliot, ilmiöt, ominaisuudet,<br />
riippuvuudet.<br />
Hahmojen ja niitä edustavien käsitteiden suhde "ontologiseen todellisuuteen" on kokonaan<br />
eri asia, <strong>vai</strong>kka yhdistätkin ne sanomalla "teoriat totuuksineen". Ne ovat varsinaisesti <strong>vai</strong>n<br />
mielessämme rakentuvia "esityksiä", Teoriatkin ovat rakenteellisten hahmojen esityksiä<br />
kuvassamme maailmasta, eivät totuuksia. Mutta näiden esitysten oikeutus ei ole poistunut<br />
vuoksi, että niiden taustalta on löytynyt "empiirisesti perusteettomia" paradigmoja, joista<br />
olen puhunut tarkastellessani modernin fysiikan ontologista kriisiä. Juuri tässä,<br />
käsitteittemme suhteessa todellisuuteen, lienee Eero Rauhalan tarkasteleman<br />
fenomenologian ydin. Fenomenologiset, empiirisesti ja kokemusperäisesti muodostuvat<br />
hahmot, edustavat minulle varminta mahdollista käsitystämme "ontologisesta<br />
todellisuudesta" ja "siihen minun on tyytyminen".<br />
Termin "karkeistus" voidaan kyllä kielellisesti ymmärtää kuvaavan myös hahmotuksen<br />
luonnetta. Enkvist & Co ovat sen kuitenkin spesifioineet tarkoittamaan vastakkaissuuntaista<br />
prosessin askelta, kuvitteellisen todellisuuden teoreettisen "informaation" karkeistamista.<br />
Sen vuoksi pidän sen mieluummin erossa "hahmotuksesta", jota esimerkkisi taiteesta ja liike-‐<br />
elämästä nähdäkseni kuvaavat ja joka on hahmojen tunnistamista "ha<strong>vai</strong>ttavasta<br />
todellisuudesta". Minulle siten "hahmotus" ja "karkeistus" ovat prosessuaalisia vastakohtia<br />
toisilleen. Edellinen edustaa aristoteelista, jälkimmäinen platonilaista maailmankuvan<br />
rakentamisen periaatetta, kuten olen noihin auktoriteetteihin viittaavassa luennossani<br />
yrittänyt selittää.<br />
terveisin Kaarle<br />
Heikki Mäntylä 4.5.<strong>2012</strong><br />
Tervehdys taas Kaarle,<br />
Toissapäiväinen Eero Rauhalan esitys oli selkeydessään erinomainen, mutta rohkenisiko<br />
sanoa tylsä siinä mielessä, että se istui omiin ajatuksiini kuin hansikas käteen. Se ei siis<br />
herättänyt juuri uusia ajatuksia tai vastaväitteitä. Kommenttisi oli syventävä, mutta muuten<br />
yleisön kysymykset ja keskustelu eivät nousseet kovin korkeisiin sfääreihin.<br />
Valitettavasti en ollut ehtinyt lukea vastauskirjettäsi kun tapasimme. Nyt palasin mökiltä<br />
saatuani vesihuollon (aurinkosähköllä) kuntoon ja on aikaa perehtyä reunahuomautuksiisi.<br />
Yllätyin ensimmäisestä kappaleesta. Olen varmaan käyttänyt ”<strong>vai</strong>htuva”-‐käsitettä tapani<br />
mukaan taas hiukan rennosti, josta on <strong>seura</strong>nnut sekaannusta. Kun sanon, että ”kaikki teoriat<br />
totuuksineen ovat olleet <strong>vai</strong>htuvia”, en suinkaan ole tarkoittanut, että Newtonin mekaniikka,<br />
Maxwellin sähködynamiikka, klassinen tarmodynamiikka, kvanttimekaniikka, suppea<br />
suhteellisuusteoria jne. olisivat <strong>vai</strong>htuneet joksikin muuksi. Niiden sisältöjen merkitykset<br />
ovat kuitenkin mielestäni kokeneet jonkinlaisia muutoksia. (Toivottavasti minunkaan<br />
hahmoni ei ole aivan staattinen, vaan muuttumiskelpoinen. En haluaisi olla juuttunut <strong>vai</strong>n<br />
sellaiseksi Heikiksi, jonka hahmon olet sisäistänyt alusta alkaen.) Newtonin fysiikka (teoria)<br />
tietysti on ja pysyy eräänä hyvänä ja koetultuna ilmiöiden kuvaajana ja tulkintana, mutta<br />
onhan suhteellisuusteoria tuonut fysiikkaan paljon uutta tulkintaa ja ymmärrystä luonnon<br />
ilmiöiden hahmottamiseen, sellaista jota Newton ei vielä tarjonnut. Tätä tarkoitan<br />
20
”totuuksien” muuttumisella.<br />
Toteat: ”Fysiikassa on joukko teorioita, joilla on tämä ”valmiin hahmon” luonne. Valmiit<br />
hahmot ovat prosessin välietappeja, sellaisenaan pysyviä, kuten olen argumentoinut. Prosessi<br />
johtaa niiden yleistymiseen mutta ei <strong>vai</strong>htumiseen eikä korvautumiseen. ” Olen kanssasi<br />
samaa mieltä lähes kokonaan – lukuun ottamatta aivan loppua. Vanhat tietysti pysyvät ja<br />
yleistyvät, mutta mielestäni tieteen kehitysprosessi johtaa, ja on aina johtanut, monien<br />
kohtien korvautumiseen uusilla oivalluksilla ja näkemyksillä. (determinismistä<br />
kvanttimekaniikan todennäköisyyksiin, staattisesta universumista kiihtyvästi laajenevaan,<br />
jne.) Olisiko mahdollista, että erilaiset keskinäiset näkemyksemme ovat <strong>vai</strong>n semanttisia?<br />
Tuntuu, että kirjeesi <strong>seura</strong>avassa kappaleessa lievennät jyrkähköksi kokemaani kantaasi:<br />
”Ehkä olisi tyytyminen <strong>vai</strong>n sen korostamiseen, ettei KAIKKIEN esitettyjen teorioiden<br />
<strong>vai</strong>htuvuus ole totta.” , ja huomaan olevani taas kanssasi samaa mieltä. Esität epäilyn: ”Onko<br />
muilla tieteen aloilla prosessi koskaan päätynyt teorioihin, joilla olisi fysiikan teorioita<br />
vastaava ”pysyvän hahmon” asema? Luulen ettei juuri ole. Haluaisin kuitenkin painottaa<br />
erityisesti lainausmerkkejäsi ”pysyvän hahmon” kohdalla. Tämä taitaa kuitenkin jo mennä ns.<br />
pilkun viilaamiseksi.<br />
Kun puhun tieteellisistä ”totuuksista”, huomaan käyttäväni käsitettä jopa hiukan<br />
provosoivasti. Se johtuu siitä, että ns. tieteelliset totuudet koetaan yleisesti ”oikeina”<br />
totuuksina ja muut spekulaatioina ennen tieteellistä vahvistusta. Olen ehdottomasti samaa<br />
mieltä kanssasi, kun sanot: ”Teoriatkin ovat rakenteellisten hahmojen esityksiä kuvassamme<br />
maailmasta, eivät totuuksia.” Puhumme mielestäni samasta asiasta eri ilmaisuin. Toteat:<br />
”Fenomenologiset, empiirisesti ja kokemusperäisesti muodostuvat hahmot, edustava minulle<br />
varminta mahdollista käsitystämme ”ontologisesta todellisuudesta” ja ”siihen minun on<br />
tyytyminen”. Näin ilmaiset asian spesifisemmin, kuin mitä minä olen onnistunut sanomaan.<br />
Täytyypä koettaa tarkkailla ilmaisuani, <strong>vai</strong>kka kyllä se varmaan on minulle <strong>vai</strong>keaa.<br />
Lopuksi jälleen mieto erilainen näkemys. Mielestäni aiemmin esittämäni esimerkit taiteesta<br />
ja liike-‐elämästä kuvaavat kuitenkin eräänlaista karkeistusta yleisesti. Siinähän karsitaan<br />
informaatiota selkeyden parantamiseksi. Enqvistin karkeistus sen sijaan on mielestäni<br />
käsitteen väärinkäyttöä ja hämäystä. Hänhän ”karkeistaa” kuvitteellisen todellisuuden<br />
informaatiota, kuten toteat. Se ei ole mitään empiriaan perustuvaa karkeistusta vaan itse<br />
asiassa hänen reduktionistisen maailmankuvansa myymistä. Hänhän ei voi kertoa mitä<br />
todellista informaatiota on karsinut karkeistuksessaan. Niinpä tämä puute eli tuntemattoman<br />
infon pois jättäminen on pakko korvata emergenssillä. Mutta, jos minulta kysyttäisiin miten<br />
olen ”karkeistanut” kymmenen sivua yhteen A4-‐arkkiin, minäpä voisin spesifioida mitä<br />
informaatiota olen jättänyt pois. Tämänkin karkeistuksen vaara piilee tietysti siinä mitä<br />
karsin ja millä perusteilla. Emergenssi tulisi kuitenkin mukaan kuvaan <strong>vai</strong>n siinä tapauksessa,<br />
että olisin ”karkeistuksellani” tahtomattani (tai tarkoituksella) johtanut informaation<br />
vastaanottajan vääriin johtopäätöksiin taustalla olevan informaaton luonteesta.<br />
Mökkiterveisin,<br />
Heikki<br />
21
Agnes Airola 5.5.<strong>2012</strong><br />
Heikille ja Aulikille keväistä viikon<strong>vai</strong>hdetta – mahdollisesti mökillä! Agnes järvenpääläinen<br />
Hyvää lauantai-‐aamua ”taivaan kansalaiset maailmassa”, viisaat Kanssavaeltajat LUFI:ssa …<br />
… edelleen iloitsen tästä s-‐postiyhteydestä, mihin olen kanssanne päässyt.<br />
Olen samaa mieltä Eero Rauhalan esityksestä kuin te – paitsi en Heikin tote-‐<br />
amuksesta ”tylsä”. Kuulin nimittäin vanhan ”lufilaisen”, Lauri Rauhalan, ää-‐<br />
nenpainoja KVL:n ajoilta. (KVL:n ja LR:n painotuksissa oli myös jotain eroa.)<br />
Kaarlen puheenvuoro oli ehdottomasti ikään kuin ”amen” ER:n esitykseen. Mutta se mitä<br />
kaipaisin jatkokäsittelyksi ovat Kaarlen artikkelit: MODERNIN FYSIIKAN ONTOLOGINEN<br />
KRIISI ja NYKYAJAN PLATON JA ARISTOTE-‐<br />
LES. Niissä on – m. E. – mielenkiintoisia täydentäviä ajatuksia Eero Rauha-‐<br />
lan ”fenmenologiaan fyysikon huomautuksia”.<br />
Toivotan teille ja Läheisillenne hyvää Pyhää, ”taivaan kansalaiset maailmas-‐<br />
sa”, Agnes järvenpääläinen<br />
Kaarle Kurki-Suonio 6.6.<strong>2012</strong><br />
Kesäkuinen tervehdys!<br />
Hitaaseen tapaani sain taas vasta nyt ryhdytyksi vastaamaan jo yli kuukauden takaiseen<br />
viestiisi (4.5.). Yhtenä tekosyynä hitauteeni on tässä välillä pari viikkoa potemani flunssa, joka<br />
karkotti kaiken kiinnostuksen mihinkään.<br />
Keskusteluumme näyttää jääneen kaksi asiaa, josta ajattelemme (ehkä) vähän eri<br />
tavoin. Mitään varsinaista erimielisyyttä en niissä kuitenkaan näe. Kommentoin kuitenkin.<br />
Ensimmäinen on "pysyvän hahmon" tai "hahmon pysyvyyden" idea, joka on ajattelussani ja<br />
opetuksessani tärkeässä asemassa. Olen esitellyt kirjoituksissani, jotka Sinäkin tunnet,<br />
lähemmin käsitystäni hahmottamisesta hierarkkisesti kerrostuvana prosessina, johon se<br />
liittyy. Olen niissä parhaani mukaan yrittänyt perustella tämän, tarkoituksellisen<br />
provokatiivisen käsitteen merkitystä. (Olen silloin tällöin käyttänyt tämäntapaista<br />
käsitteellistä provokaatiota. Se on mielestäni hyvä keino havahduttaa ajattelemaan.) Selitän,<br />
että kaikilla fysiikan "valmiilla" käsitteillä on empiriasta lähtevä "pysyvän hahmon luonne".<br />
Olen yrittänyt auttaa fysiikan opettajia huomaamaan, että hitausmomentin, dynamiikan<br />
peruslain, lämpöopin pääsääntöjen, Schrödingerin yhtälöiden jne. hahmottaminen on<br />
periaatteessa samanlainen empiirisiin merkityksiin nojautuva prosessi kuin on kiven,<br />
putoamisen, punaisen, kuuman jne. jokapäiväisten käsitteiden ha<strong>vai</strong>ntoon perustuva<br />
identifiointi. Kun ne on kerran tunnistettu, niin ne tunnetaan ja ymmärretään. Niihin<br />
mahdollisesti liitetyt kaavat ovat sekundaarisia. Ne ovat <strong>vai</strong>n jo hahmotetun ymmärryksen<br />
täsmennettyjä esityksiä, jotka tulevat mahdollisiksi vasta ymmärryksen perusteella.<br />
Opetuksen ongelma on auttaa identifioimaan nämä hahmot luonnon ilmiöistä.<br />
Hahmotus etenee kerroksellisesti "välietappien kautta", jotka ovat tietyssä mielessä<br />
"lopullisia". Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat rakenteellisesti sisäisesti konsistentteja ja<br />
omilla käyttö-‐ tai pätevyysalueillaan empiirisesti oikeutettuja – ristiriidattomasti. Tämä tekee<br />
22
niiden merkityksistä pysyviä. Klassisella mekaniikallakin on kyllä Newtonin mekaniikan<br />
jälkeisiä esitysmuotoja (erityisesti Lagrange, Hamilton), joita pidän mekaniikan teorian<br />
välietappeina, "pysyvinä hahmoina", <strong>vai</strong>kka ne eivät varsinaisesti laajennakaan<br />
pätevyysaluetta, eikä niillä ole laajempaa empiiristä perustaakaan – ovatpahan <strong>vai</strong>n sisäiseltä<br />
käsiterakenteeltaan erilaisia saman ilmiöalueen esityksiä.<br />
Suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka taas ovat uuden empirian pakottamia<br />
aitoja laajennuksia. Klassinen mekaniikka on kummankin erityistapaus ja oman empiirisen<br />
perustansa tarkkuudella omalla alueellaan yhä pätevä "pysyvä hahmo". Empirian kannalta ne<br />
paradigman muutokset, jotka ovat välttämättömiä näille yleistyksille, eivät ole relevantteja<br />
sillä alueella, jota klassinen mekaniikka esittää. Ne ovat esityksellisiä tarkennuksia, joille ei ole<br />
klassisen mekaniikan pätevyysalueella mitään empiiristä tarvetta.<br />
Käyttämäsi esimerkki staattinen / laajeneva / kiihtyvästi laajeneva universumi on<br />
luonteeltaan toisenlainen. Mielestäni siinä on kyseessä hahmotusprosessin keskeneräisyys..<br />
Ei ole vielä onnistuttu löytämää tavoiteltavaa "valmista hahmoa" tarkoittamassani mielessä.<br />
Ollaan "hapuilu<strong>vai</strong>heessa", joka välttämättä edeltää jokaista "valmiin hahmon"<br />
hahmottumista. Mitä korkeammalla ollaan hahmotuksen rakenteellisessa hierarkiassa, sitä<br />
hitaampi ja <strong>vai</strong>keampi tämä <strong>vai</strong>he on. Nyt emme tiedä, millainen universumin esitys olisi<br />
konsistentti ja kaiken tätä "ilmiöaluetta" koskevan empirian mukainen. Hapuilemme<br />
erilaisten ideoiden viidakossa. Empiirinen kuva vaatii vielä paljon täydennystä, ennen kuin<br />
"valmis hahmo" tulee mahdolliseksi, jos tulee koskaan.<br />
Toinen pohtimasi aihe on "karkeistus". Sen suhteen ero välillämme näyttää olevan<br />
<strong>vai</strong>n siinä, että Sinä pidät käsitteen yleistä kielellistä (yleiskielistä) merkitystä sitovana. Minä<br />
taas olen hyväksynyt sen termiksi, jonka "enqvistiläinen koulukunta" on määritellyt omalla<br />
tavallaan. Tämä määrittely on (lievässä) ristiriidassa yleiskielisen merkityksen kanssa, mikä<br />
on tullut keskustelussamme hyvin ilmi. Mutta en pidä myöskään tarpeellisena kieltää<br />
enqvistiläisiltä oikeutta oman ajattelutapansa terminologisointiin.<br />
terveisin Kaarle<br />
Heikki Mäntylä 10.6.<strong>2012</strong><br />
Tervehdys Kaarle,<br />
Laiturin rakentelun lomassa (vesi on kyllä vielä aika kylmää, kun seisoo siinä napaansa<br />
myöten) piipahdan aina kaupungissakin "sivistyksen" piirissä. Kiitokset viivästyneestä<br />
vastauksestasi. Tällä asiallahan ei ole kiire koska kysymykset eivät katoa. Toivon, että olet<br />
tervehtynyt flunssastasi.<br />
Olemme ilmeisesti molemmat fenomenologeja, jos nyt onpakko johonkin kategoriaan<br />
lukeutua, joten lähestymme maailmaa samasta näkökulmasta. Oli hyvä, että selvitit minulle<br />
vielä kerran mitä tarkoitat ”hahmon pysyvyydellä” tai ”pysyvällä hahmolla”. Alan yleensä<br />
ymmärtää kolmannella tai neljännellä kerralla.<br />
Sanot, että universumin hahmottamisessa ollaan ”hapuilu<strong>vai</strong>heessa”. Niin minunkin<br />
23
mielestäni, mutta rohkenen väittää, että näin voitaisiin todeta kaikesta muustakin<br />
tutkimuksesta -‐ ja niin pitääkin olla. Klassinen fysiikka on konsistentti aina <strong>vai</strong>n omalla<br />
rajallisella käyttö-‐ ja pätevyysalueellaan, ja omassa ajassaan. Kosmologinen malli, jossa<br />
tähdet kiersivät maata, oli myös aikoinaan empirian luoma hahmo ja sellaisena pysyvä, joka<br />
sopi hyvin silloisiin ha<strong>vai</strong>ntoihin, mutta sopiihan myös tänä päivänä arkielämän tarpeisiin.<br />
Tämä malli joutui kuitenkin ristiriitaan uusien tarkempien ha<strong>vai</strong>ntojen kanssa. Laadittiin siis<br />
uusi, jonka uskottiin olevan jopa lopullinen totuus. Tällä hetkellä emme tiedä millainen<br />
universumin esitys olisi konsistentti kaikkien nykyha<strong>vai</strong>ntojen kanssa. Taidamme hiukan<br />
hapuilla myös hiukkasfysiikassa, emmehän tiedä miten nykyistä hahmotusta pitäisi ehkä<br />
muuttaa jos ei löydetä tuota kadoksissa luuraavaa Higgsin bosonia ja gravitonia. Edessä olla<br />
merkittävä uudelleen hahmotus. Toisaalta, kyllä nykyinen ja entinen fysiikka toimivat<br />
hyödyllisinä ja kelvollisina malleina edelleen ja elämä jatkuu ilman tuota bosoniakin.<br />
Viittauksesi ”valmiin hahmon” tulemisen epävarmuuteen antoi vahvistusta arvelulleni, että<br />
ihan valmista tai lopullista hahmoa ei varmaan tule koskaan. Siitäkin näytämme olevan samaa<br />
mieltä.<br />
Selvennyksesi ”karkeistuksesta” oli hyödyllinen. Olet oikeassa, että käytin termiä tapani<br />
mukaan yleisesti. Pitääpä olla huolellisempi. Enqvistiläinen karkeistus on hyvin spesifinen<br />
käsite, joka on ilmeisesti tarkoitettu tukemaan hänen todellisuuden kuvaansa. Se yrittää olla<br />
merkittävä oivallus, jonka varaan hän rakentaa fysikaalisen maailmankuvansa, mutta<br />
mielestäni perustelut onnahtelevat.<br />
Tämä oli tällainen kevyt kesäinen ajattelun tuulahdus.<br />
Terveisiä ja terveyttä,<br />
Heikki<br />
PS<br />
En taaskaan malttanut olla puuskahtamatta julkisestikin, kun ärsyynnyin. Tulos näkyy eilisen<br />
(9.6) Helsingin Sanomien Mielipidesivulla. Ei toki tarvitse olla samaa mieltä.<br />
Sama<br />
Kullervo Rainio 14.6.<strong>2012</strong><br />
Heikki hyvä,<br />
innostuin kirjoittamaan arvioinnin teoksestasi ”<strong>Tottakai</strong>…” lähinnä silmällä pitäen<br />
Tieteessä tapahtuu –lehdessä julkaisemista. Toivoisin, että vilkaisisit tekstin läpi, ja jos satut<br />
sopivasti tietokoneen äärelle, kerrot, onko jotakin oleellista unohtunut, onko virheellisyyksiä<br />
jne. Itsekin saatan sitä vielä hioa.<br />
Sinua ja Aulikkia odottavat kesäiset elämykset jyhkeitten kallioitten ja hartaanhiljaisen<br />
järven maisemissa. Siitä voi onnitella!<br />
Minulle on rakentunut ihan uusi tapa nauttia elämästä: vaeltelen kuvitelmissani<br />
sukulaisten ja tuttavien muassa mitä ihastuttavimmissa maisemissa eri puolilla Eurooppaa ja<br />
Suomen maata! Huomaan, että minulla on siihen riittävästi mitä parhaimpia muistoja ja<br />
mielikuvitus auttaa osaltaan.<br />
24
Älä anna tämän artikkeliasian häiritä rauhaasi. Ei liene mitään kiirettä.<br />
Terveisin<br />
Kullervo<br />
KIRJA-ARVOSTELU:<br />
Tiedosta, tieteen rajoista ja ontologian ongelmista<br />
Heikki Mäntylä: ”TOTTAKAI <strong>vai</strong> Totta… kai”, oma kustanne, <strong>2012</strong>.<br />
Kun on kahlannut läpi 400 sivua ”virallista metafysiikkaa” löytääkseen filosofisen selvityksen<br />
olemassaolosta ja esitys huipentuu Quinen määritelmään, jonka mukaan olemassaolo on<br />
”kvanttorilla sidotun muuttujan arvona olemista”, olo tuntuu jotenkin eteeriseltä. Siinä<br />
mielentilassa sopii paneutua Heikki Mäntylän paitsi henkevään myös järkevään filosofiseen<br />
monologiin ”TOTTAKAI <strong>vai</strong> Totta kai”, jolloin ajattelu saa taas pitävän otteen todellisuudesta.<br />
Mäntylän osaksi epistemologinen, osaksi ontologinen essee lähtee liikkeelle<br />
ilnformaatiokäsitteen selventämisestä ja tekee tässä tiukan eron data-‐muotoisen<br />
informaation ja inhimillisen tiedon välillä – tärkeä seikka, joka on tyystin unohtunut niiltä,<br />
jotka kuvittelevat tietotekniikan aikakaudelle siirtymisen merkinneen automaattisesti<br />
valtavaa tiedonlisäystä. Tekijä näkee informaatiotulvan vievän suorastaan vaarallisella tavalla<br />
harhateille, mm.: ”Yrityselämän päätöksenteko harhailee akuuteissa operatiivisissa<br />
ongelmissa koska johdon on yhä <strong>vai</strong>keampaa muodostaa kokonaisnäkemystä informaation<br />
kaaoksessa ja muutoksen rytmissä… Strateginen suunnittelu, jonka pitäisi olla ylimmän<br />
johdon tärkein funktio, jää sivuasiaksi, tai jopa sekin annetaan konsulttien tehtäväksi…<br />
Poliitikko on ehkä vielä kaoottisemmassa tilanteessa pyrkiessään säilyttämään asemansa ja<br />
etenemään urallaan. Ideologisille linjauksille ei jää aikaa, tilaa eikä kapasiteettia.” (ss. 14-‐15)<br />
Luvussa ”Tiedon mahti” tekijä sukeltaa jo syvälle ja esittää terävää vallalla olevan<br />
kehitysopin kritiikkiä. Hän ei hyväksy teorian nykyistä ylimalkaista tulkintaa, joka ”uskoo<br />
sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnon karsinnan ainoiksi ja riittäviksi kehitykseen<br />
<strong>vai</strong>kuttaviksi tekijöiksi. Ajatus sisältää ristiriidan. Mielestäni <strong>vai</strong>n tavoitteellisen prosessin<br />
lopputulosta voi kutsua kehitykseksi, ja kehityksellä on jokin tarkoitus. Sattumanvaraisella<br />
prosessilla ei ole suuntaa eikä tavoitteita.” (s. 23). Seuraava tekijän johtopäätös ei ole kevyesti<br />
kumottavissa: ”Tuntuu epäjohdonmukaiselta ajatella, että koko monimutkainen maailma<br />
kaikkine olioineen olisi … <strong>vai</strong>n sokean sattuman tulosta. Väite sisältää mielestäni myös<br />
toisenlaisen kömmähdyksen. Väitteen tekijä väitteineen olisi siis itsekin <strong>vai</strong>n sattuman tuote.<br />
Sattuman tuottama väite on merkityksetön.” (s. 23)<br />
Kuten tiedetään, USA:ssa uusdarwinistien ja ns. älykästä suunnitelmaa kehityksessä<br />
kannattavien välillä käydään kiivasta, jopa politiikkaan <strong>vai</strong>kuttavaa debattia. Meillä se on<br />
tuntematonta. Mäntylän esitys voisi olla tervetullut keskustelun laukaisija.<br />
Luku ”Tiedosta ymmärrykseksi” käsittelee aihetta, joka yhä vielä kummittelee<br />
tietokone-‐hybriksen vallassa olevien mielessä – uskoa mahdollisuuteen rakentaa<br />
tietokoneelle tietoisuus. Tekijä hylkää aivotutkimuksessa esillä olevan emergenssiajatuksen<br />
huonosti määriteltynä ”mystisenä siltana fyysisestä psyykkiseen” ja kysyy: ”… millainen olisi<br />
tietokoneohjelmassa emergenssin algoritmi, joka synnyttäisi määrittelemättömän tietoisuuden.”<br />
(s. 32) Hän toteaa, ettei koneesta ole ihmisen orjuuttajaksi, mutta vaara piileekin yllättävässä<br />
suunnassa, siinä, että ihminen ”itse on alistamassa itsensä toimimaan yhä enemmän koneiden<br />
ehdoilla”. (s. 35)<br />
Luku ”Eksaktit tieteet totuuksien airueina” koskettaa Mäntylän varsinaista omaa alaa ja<br />
on herkullista luettavaa. – Kosmologian nykytilasta tekijä toteaa: ”Teoria on kiusallisessa<br />
25
tilanteessa, kun <strong>vai</strong>n nelisen prosenttia maailmankaikkeuden energiasta ja massasta jää sen<br />
alkuperäisen selitysvoiman piiriin ilman korjauskertoimia.” (s. 43)<br />
Psykofyysisen probleemaa käsitellessään tekijä saattaa vallitsevan materialistis-‐<br />
reduktionistisen paradigman suorastaan koomiseen valoon: ”Tuntuu oudolta, että nämä<br />
järkeen ja päättelyyn vetoajat eivät huomaa omien uskomustensa loogisia ristiriitaisuuksia.<br />
Kuka synnyttää kuvitelmat ja kuka kyseenalaistaa ne? Hiukkasten vuoro<strong>vai</strong>kutuksetko? Miksi<br />
hiukkasten vuoro<strong>vai</strong>kutuksilla olisi tarve selityksien löytämiseen?” (s. 51)<br />
Mäntylä hylkää materialismin ja asettaa ihmisen tajunnan ja fyysisen olemispuolen<br />
oikeaan keskinäiseen suhteeseen: ”Ihmisen mieli käyttää työkalunaan fyysistä ruumista<br />
aisteineen ja elimineen, aivot mukaan luettuna, intentioidensa toteutukseen sekä<br />
kommunikaatioon toisten mielien kanssa tässä fysikaalisessa todellisuudessa.” (s. 54) On<br />
kylläkin todettava, että Mäntylän omaksuma dualismi <strong>vai</strong>kuttaa liian suoravii<strong>vai</strong>selta<br />
jättäessään – jälleen kerran – tajunnan ja aivojen välisen vuoro<strong>vai</strong>kutuksen luonteen<br />
arvoitukseksi, ts. psykofyysisen ongelma jää sittenkin ratkaisua <strong>vai</strong>lle. Se onkin liian<br />
spesifinen ja mutkikas kysymys tässä yhteydessä selvitettäväksi – ja sitä paitsi <strong>vai</strong>lla yleisesti<br />
hyväksyttyä ratkaisua. – Tekijä paljastaa kuitenkin tuntevansa kvanttimekaniikan piirissä<br />
kehkeytyvän uuden paradigman, joka katsoo informaation todellisuuden perustavimmaksi<br />
tekijäksi, fundamentaalisemmaksi kuin aine ja energia.<br />
”Tieteen rajat” –luvussa tekijä julistautuu – selvyyden vuoksi – tieteen vahvaksi<br />
puolustajaksi – niin paradoksaaliselta kuin se saattaa kuulostaakin. Hän kirjoittaa: ”Jottei<br />
kritiikkini johdosta syntyisi väärää kuvaa asenteestani, haluan painottaa, että tieteen<br />
edustama intersubjektiivinen tieto on parasta mihin ihmisvoimin voidaan päästä.” (s. 67)<br />
Tämän kanssa ei suinkaan ole ristiriidassa se, että tekijä samalla – filosofiassaan – sanoutuu<br />
irti siitä naiivista tiedeoptimismista, jonka mukaan tiede – <strong>vai</strong>kka nyt onkin epätäydellistä –<br />
lähestyy vääjäämättä täyttä tietoa ”objektiivisesta todellisuudesta”. Mäntylä pitää –<br />
kantilaisittain – tällaista tietoa loogisestikin mahdottomana, koska ”systeemiin kuuluva osa ei<br />
voi tutkimuksillaan päästä perille kokonaisuudesta eli ymmärtää todellisuuden oikeaa<br />
ontologista olemusta ja ideaa, saati tarkoitusta.” (s. 62)<br />
Viimeksi esitetty väite, jonka Mäntylä esittää eräänlaisena aksioomana, on hyvin<br />
kiinnostava. ”Käytännössä” kai on näin, mutta loogisesti analysoituna asia voi osoittautua<br />
mutkikkaaksi. Mikään itsestään selvyys se ei nähdäkseni ole. Ilmankin tätä lähtökohtaa voi<br />
kuitenkin yhtyä tekijän kantilaiseen näkemykseen, että se, minkä koemme todellisuutena, on<br />
tulkittu maailma (”maailma viesteinä” – kuten olen sen nimennyt) eikä tajunnastamme<br />
riippumaton ”das Ding an sich” –maailma. Näyttää siltä, että luonnontieteitten, eritoten<br />
fysiikan, piirissä on aihetta muistuttaa tästä jatkuvasti.<br />
Ilman viimeistä lukua, joka käsittelee uskonnollista metafysiikkaa, Mäntylän teos olisi<br />
jotenkin torso. Esitys saa pakostakin subjektiivisen sävyn, josta tekijä on itsekin hyvin<br />
tietoinen. ”Tällaisella avautumisella pääsee helposti hurahtaneiden listalle”, hän toteaa. On<br />
kuitenkin arvokasta, että hän rohkenee jatkaa monologiaan tällä aiheella, sllä nykyihmiselle<br />
on kuitenkin tärkeää nähdä, millaisen liikkumavaran tekiojän moderni tieteellinen<br />
maailmankäsitys antaa hengelliselle elämälle. – Mäntylälle – kuten monille ajatteleville<br />
yksilöille länsimaisessa kulttuurissa – ”uskonnollisuus” on tyystin eri asia kuin ”uskonnon<br />
harjoittaminen”. Hän kritikoi terävästi uskontoja instituutioina, mutta yllättää sitten lukijan<br />
vielä kärkevämmällä kuvauksella ”länsimaiden merkittävimmän ylijumalan,<br />
Markkinavoimien” palvonnasta ilmiselvänä ”uskontona”.<br />
Se, miten Mäntylä sitten – eräänlaisena ”agnostisena teistinä”, kuten hän sanoo –<br />
luonnehtii omaa hengellistä elämäänsä, tarkentaa itse asiassa hyvin monen aikamme<br />
intellektuellin tavallista ylimalkaista asennetta: ”Olen agnostikko – Jumalasta ei voi mitään<br />
tietää.” – Mitä sisältää tämä tekijän paradoksaalinen ilmaisu: agnostikko ja samalla teisti?<br />
26
Selvästikin hänen agnostisisminsa kohdistuu uskontojen pyrkimyksiin välittää muka varmaa<br />
tietoa Jumalasta. Se ei kuitenkaan estä häntä rakentamasta omaa jumalkäsitystään<br />
”aihetodisteiden”, johtopäätösten ja ”henkilökohtaisen intuition” varassa. ”Intuitiossa” on<br />
tässä kysymys yksilölliseen kokemukseen perustuvasta todellisuuden luovasta<br />
hahmottamisesta – taiteilijan tapaan – niin että Mäntylä sanoo ”kokevansa jumalan erilaisina<br />
muuttuvina ja <strong>vai</strong>htelevina muotoina kaikessa, siis myös itsessäni. Olen osa jumalaa ja<br />
jumaluutta. Minä olen jumalassa ja jumala on minussa niin kuin kaikessa muussakin,” (ss. 74-‐<br />
75) Kun ottaa huomioon, miten periaatteessakin rajoittuneeksi tekijä näkee inhimillisen<br />
tiedon, hänen katsomustaan voi pitää pikemmin panenteisminä kuin panteismina. (Edellinen<br />
on panteismin myöhempi muunnos. Kun panteismi katsoo, että universumi on jumaluuden<br />
synonyymi, panenteismi näkee sen <strong>vai</strong>n manifestinä osana siitä.) Mäntylälle tällaiset<br />
käsitteelliset erottelut lienevät pelkkää skolastiikkaa ja siksi hän pääseekin lähelle lukijaa –<br />
oman kokemusmaailmansa erinomaisena tulkkina.<br />
Kokonaan sattumalle rakentuvan evoluutio-‐opin kritiikilleen uskollisena tekijä toteaa<br />
suunnitelmallisuuden kuuluvan jumaluuteen. Tämä on sitä ”yksinkertaista uskoa”, joka meidän<br />
päivinämme pulpahtaa esiin ja joka voisi eräänlaisena logoterapiana tulla ”eksistentiaalista<br />
hätää” potevan ja arvotyhjiössä elävän nykyihmisen avuksi. Tekijä kirjoittaa siis selvästi<br />
yhteiskunnallisestikin merkittävästä asiasta.<br />
Kirjan monologiluonteen vuoksi jää käsittelemättä eräs kulttuurissamme keskeinen<br />
hengellisen elämän pulma: Jos ihminen yksilönä – Mäntylän tapaan -‐-‐ onnistuukin huolellisen<br />
filosofisen syventymisen tietä hengellisen elämänsä selkiinnyttämiseen, mistä hän saa sille<br />
sosiaalisen tuen? Näyttää siltä, että kirkko ei siihen pysty – älyllisen jälkeenjääneisyytensä<br />
vuoksi. Sitä osoittavat sekä siihen kohdistuva kritiikki että mielipidetilastot. Yhä yleisempi<br />
vastaus gallup-‐kyselyissä on: ”Uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”.<br />
Heikki Mäntylä on tiivistänyt esseessään onnistuneesti tällä vuosituhannella vahvasti<br />
esiin nousevan ajattelutavan, jolle luonnontieteellinen liiaksi yksinkertaistava rationalismi on<br />
jo vanhentunut kanta.<br />
Olisi arvokasta saada Mäntylän teksti laajan yleisön käyttöön <strong>vai</strong>kkapa johonkin<br />
verkkojulkaisujen sarjaan open access –muodossa.<br />
Heikki Mäntylä 15.6.<strong>2012</strong><br />
Kullervo Rainio<br />
sosiaalipsykologian<br />
emeritusprofessori,<br />
Helsingin yliopisto<br />
Hyvä Kullervo,<br />
Olen hämmentynyt ja otettu. Muistan kyllä, että mainitsit suunnittelevasi arvostelun<br />
kirjoittamista kirjasestani, mutta arvelin Sinun haluavan olla ensi sijassa myönteinen ja<br />
kannustava. En rohjennut kuvitella, että ryhtyisit oikein sanoista tekoihin tässä asiassa.<br />
Olisihan se jokseenkin ennen kuulumatonta, että tällainen arvovaltainen arvostelu<br />
omakustannekirjasta ilmestyisi Tieteessä Tapahtuu lehdessä.<br />
En tietenkään osaa muuttaa tai täydentää analyysiäsi lukuun ottamatta muutamaa<br />
kirjoitusvirhettä, jotka löysin.<br />
27
-‐ 1. sivu, 2. kappale, 2. rivi : informaatiokäsitteen<br />
-‐ 2. sivu, viimeinen kappale, 4.rivi, viimeinen sana: sillä<br />
-‐ 2.sivu, viimeinen kappale, 5.rivi: tekijän<br />
-‐ 3.sivu, 2.kappale, 10.rivi: kokevansa ”jumalan… (sitaattimerkin siirto)<br />
Asiasisällöstä olet poiminut mielestäni juuri niitä oleellisia kohtia, joita olen halunnut<br />
kursiivillakin painottaa.<br />
Kiinnitin huomiota, että palaat aiheeseen, josta olemme jo aiemmin hiukan keskustelleet.<br />
Kyseenalaistat lempeästi väitteeni, että ”systeemiin kuuluva osa ei voi tutkimuksillaan…jne”<br />
Sehän ei liene itsestään selvää, kuten huomautat. Tuota minun täytyy siis vielä pohtia lisää, ja<br />
mielelläni keskustella kanssasi.<br />
Huomautuksesi psykofyysisen ongelman jäämisestä avoimeksi on aiheellinen. Sitä en<br />
tosiaankaan ole yrittänyt enkä yritä ratkoa. Olet varmaan oikeassa myös siinä, että DPM:n<br />
idean selvittely olisi liian haastava tähän yhteyteen. Se vaatii oman fooruminsa.<br />
Yrittämättä teeskennellä vaatimatonta, haluan kuitenkin (miedosti) pyytää Sinua<br />
harkitsemaan muutamien, suorastaan ylisanoilta maistuvien, attribuuttien välttämättömyyttä<br />
<strong>vai</strong>kka ne tietysti imartelevat.<br />
Kesäisin terveisin, ihaillen henkisiä voimavarojasi,<br />
Heikki ja Aulikki<br />
HM kommentti: Siis todellisuus ei koostu materiasta eikä edes energiasta vaan jostain, jota<br />
Henry Stapp kutsuu “knowings”. Tämä on mielestäni oleellinen, nykyfysiikasta poikkeava<br />
näkökulma. Mutta mitä tai mikä on tuo “knowings”? David Bohm tuo siihen jonkinlaista<br />
valaistusta toisella nimellä: “active information” Sinä täsmennät vielä jatkossa: “Active<br />
information is, in DPM, just the order given by the transition probability matrix.”. Näin voit<br />
käsitellä sitä matemaattisesti kvanttimekaniikan viitekehyksessä. Sitten jatkat: “It guides the<br />
system’s process determining, together with the “lottery by nature” i , the sequence or chain of<br />
the transitions, moves, “jumps” from a superposition state to another, i.e., the quantum<br />
evolution.” Mieltäni <strong>vai</strong>vaa: Mistä tulevat nuo todennäköisyydet? Mitä tarkoittaa “lottery by<br />
nature”? Arpooko luonto todennäköisyyksiä ikään kuin evoluutioteorian kontekstissa?<br />
Alaviitteessä toteat: ”The ”lottery by Nature” as well as the ”quantum jump” are still big<br />
”mysteries” – we have to confess – but not bigger than the ”collapse of wave function” in the<br />
standard model of quantum mechanics.” Jos oikein haluan pilkkuja ruotia, voin ihmetellä<br />
miksi ”mysteries” on sitaateissa ja ”Nature” on yllättäen isolla alkukirjaimella. Siitä pälkähti<br />
mieleen: Entä jos korvaan käsitteen “active information” “God” –käsitteellä ja samalla muutan<br />
“information field” “God’s will” –käsitteeksi. Ymmärrän toki, että Jumala-‐käsite on erilaisten<br />
uskontojen omima termi, joka ei epämääräisyydessään sovi tieteelliseen kontekstiin, mutta<br />
teki mieli kokeilla millaisia mielikuvia tai ristiriitoja se loisi ympättynä tähän pohdiskeluun.<br />
Kokeilin tätä mielessäni lukiessani tekstiä uudelleen, eikä se tuntunut ihan hölmöltä vaan<br />
lähes luontevalta. (Olenkohan ihan pihalla?) Haluan painottaa, etten ole millään<br />
uskonnollisella missiolla vaan koetan ainoastaan testata ymmärrystäni ja syntyneitä<br />
mielikuviani.<br />
28
Artikkelisi herätti paljon ajatuksia. Toivottavasti näin tapahtuu myös laajemmissa<br />
asiantuntevissa piireissä ja toivottavasti kommentoivat.<br />
Hyviä talvipäiviä toivottaen,<br />
Heikki<br />
29