03.06.2013 Views

TYÖN NIMI - Theseus

TYÖN NIMI - Theseus

TYÖN NIMI - Theseus

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Tutkimuksen tarkoitus muuttui työn aikana, mikä näkyy tuotoksessa. Alun perin

tutkimuksen toisena tarkoituksena oli osallistua In-House ELISA-menetelmän

validointiin, mutta tämä osio jäi melko suppeaksi työssämme. Syynä oli se, että

validointi oli jo aloitettu kuukausia ennen kuin tulimme mukaan projektiin. Jo

opinnäytetyön suunnitteluvaiheessa olisi pitänyt tarkemmin päättää, mitä validointi

sisältää tässä tutkimuksessa. Myös oma perehtyminen menetelmän validointiin ennen

työvaihetta olisi voinut olla syvällisempää, jotta olisimme osanneet huomioida

joitakin asioita jo työvaiheen aikana. Lisäksi olisimme kaivanneet jonkinlaista mallia

vastaavasta menetelmän validoinnista.

Vasta-ainemääritysten tekeminen onnistui hyvin. Tulosten käsittelyvaiheessa ilmeni,

että sarjan rinnalla tehdyt standardisuorat olivat liian matalalla tasolla, joten

pitoisuudeltaan korkeille näytteille ei pystytty laskemaan tuloksia. Lopullisen

tulosten laskennassa käytimme Työterveyslaitoksen määrittämää keskiarvosuoraa.

Määrityssarjojen kontrolleissa oli huomattavissa melko suurta hajontaa. Tähän

vaikuttavia tekijöitä saattaisivat olla muun muassa tekijöiden kädenjälki, kontrollien

näytteenottoajankohta, pipettien tarkkuus, pienet erot inkubointiajoissa ja

-lämpötiloissa sekä menetelmän tarkkuus.

Jos aineistosta olisi ollut käytettävissä tietoa laajemmin (esimerkiksi ikä, sukupuoli ja

oireet), olisimme voineet tarkastella vasta-ainepitoisuuksia niiden pohjalta. Olisi ollut

mielenkiintoista verrata esimerkiksi henkilön oireita suhteessa vasta-ainetasoon.

Tässä tutkimuksessa määritettyjä viitearvoja biopölyspesifisille IgM-vasta-aineille

Työterveyslaitoksen Kuopion aluetoimipiste voi käyttää vertailuarvoina tehdessään

vasta-ainemäärityksiä asiakkaille. Työterveyslaitos aikoo lisätä IgM-vasta-

ainemääritykset tutkimusvalikoimaansa vuonna 2010.

44

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!