Ethernet-väylä

4. Suorituskyky
Ensimmäinen versio Ethernetistä, Alto Aloha Net, toimi 2,94 Mbit/s -nopeudella, kuitenkin
kasvaen nopeasti arvoon 10 Mbit/s. Tätä voi pitää huomattavan suurena nopeutena ottaen
huomioon, että elettiin 70-luvun alkua. Vasta 80- ja 90-luvun taitteessa alkoi olla tarve suurempiin
nopeuksiin. Ensin tiedon välitystä tehostettiin varsinaista nopeutta lisäämättä. 90-luvun alussa
syntyi 100Base Ethernet, joka kymmenkertaisti tiedonsiirtonopeuden. Samoihin aikoihin yleistynyt
tahtitopologian käyttö ja kehittyneempi kaapelointi mahdollistivat myös aidosti kaksisuuntaisen
full-duplex -tiedonsiirron aikaisemmin käytetyn half-duplex -siirron sijaan. Full-duplex tarkoittaa
mahdollisuutta lähettää ja vastaanottaa dataa samanaikaisesti, jolloin esimerkiksi kännykkään
puhuessa voivat keskustelun molemmat osapuolet olla äänessä yhtä aikaa. Aikaisemmin käytetyssä
half-duplex -tiedonsiirrossa oli mahdollista joko lähettää tai vastaanottaa dataa, mutta ei
yhtäaikaisesti. Tätä voisi verrata vaikkapa LA-puhelimeen, jossa puhujan pitää painaa tangenttia,
jolloin linja on varattu lähetykseen. Kun tangentti vapautetaan, linja vapautuu toisen puheen
vastaanottoon.
Kuva 5: Thick Ethernet lähetin-vastaanotinyksikkö. [3]
Ensimmäinen Ethernet käytti väylätopologiaa ja paksua koaksiaalikaapelia, jonka takia se saikin
lempinimekseen ”Thick Ethernet” ja ”Orange Hose” kaapelin värin mukaan. Tällä kaapelilla
päästiin 500 metrin segmenttipituuteen. Niitä voitiin liittää viisi peräkkäin, jolloin päästiin 2500
metrin kokonaispituuteen. Kolmeen segmenttiin saattoi korkeintaan liittää 100 noodia per
segmentti, kunhan ne olivat vähintään 2,5 m toisistaan.