pdf-tiedostona - Kotikielen Seura

TERHO ITKONEN
on ollut olennaisesti samanlainen kuin nykysuomessa (vrt. Denison, The
partitive in Finnish s. 124—135; Hakanen, Kontrastiivista lauseanalyysia
s. 56—69). Hakulinen (viimeksi SKRK 3. p. s. 460) ja eräin varauksin myös
Denison (mts. 133—134) ovat arvelleet, että partitiivisubjektin käyttö palautuisi
suoraan partitiivin vanhaan erosijan funktioon; lauseet Väkeä tulee,
Kaloja ui olisivat Hakulisen mukaan merkinneet alkuaan suunnilleen "väestä
päin tulee", "kaloista päin ui'. Näin yksioikoinen semanttinen kehitys ei ehkä
kuitenkaan tunnu oikein luontevalta, ja sitä paitsi siihen tuntuisi sisältyvän
hienoinen anakronismikin. Sekä lappi että itämerensuomi osoittavat, että
partitiivin lokaalinen merkitys jo varhaiskantasuomessa rajoittui harvoihin
vajaaparadigmaisiin ja aina yksikkömuotoisiin adverbeihin, sellaisiin kuin
suomen kotoa, kaukaa, takaa, taempaa jne., ja siksi on vaikeaa ajatella, että
pelkästään siltä pohjalta olisi myöhäiskantasuomeen mennessä voinut kehittyä
elinvoimainen, täydellisten nominiparadigmojen sekä yksikkö- että monikkovartaloon
nojautuva partitiivisubjekti. Osmo Ikola (Vir. 1954 s. 232) on
taas lyhyesti selittänyt partitiivisubjektin synnyn semmoisen mallitapauksen
avulla kuin Pöydällä on ruokaa = "pöydällä on ruoasta', ts. jotakin ruoasta.
Tämäkin selitys jättää auki mm. sen, miksi partitiivisubjekti ei yleensä ole
levinnyt laajemmalle kuin osaan epätoiminnallisia intransitiivilauseita, ts.
eksistentiaalilauseisiin. Samoin jää avoimeksi se, mikä yhteys partitiivisubjektin
synnyllä ja kehityksellä on ehkä partitiiviobjektin syntyyn ja kehitykseen.
Juuri tältä taholta kannattaa partitiivisubjektin lähdettä nähtävästi
etsiä.
Etäsukukielten mordvan ja lapin perusteella on voitu päätellä, että jo varhaiskantasuomessa
objektin sijojen järjestelmä on ollut samantapainen kuin
suomessa ja muissa ims. kielissä. Objektin sijoja ovat siten olleet toisaalta
vanhaan yleiseen erosijaan, separatiiviin, palautuva partitiivi, toisaalta -mpäätteinen
akkusatiivi ja sen kanssa määräehdoin vaihdellut nominatiivi,
joiden perua suomen »akkusatiivin» nykyinen kaksimuotoisuus on. Partitiivia
lienee käytetty akkusatiivin ja nominatiivin asemesta irresultatiiviverbien
objektin sijana ainakin osaksi samoissa tapauksissa kuin suomessa; mordvassa
on ilmeisiä merkkejä tällaisen käytön alkeista, ja selväpiirteisenä järjestelmänä
on samantapainen käyttö tiettyjen verbiryhmien yhteydessä ennättänyt
periytyä myös lappiin, niin kuin 1600- ja 1700-luvun ruotsinlappalaiset
tekstit osoittavat. Resultatiiviverbin objektin sijana on nähtävästi käytetty
nominatiivia tai akkusatiivia aina milloin ilmaistavana on ollut jaoton kokonaisuus
tai määräinen paljous jotakin jaollista; partitiivin tehtävänä sitä
vastoin on ollut ilmaista joko äskeisten kaasusten ohella tai niiden asemestakin
epämääräistä paljoutta. Tähän suuntaan on partitiivia vastaavan ablatiivisijan
käyttö kehittynyt mordvassa, ja monikon partitiivin leviämistä monikollisen
objektin yleiseksi sijaksi lapissa on vaikea ymmärtää, ellei ajatella
37