Raumolaisten sota – Tornionjokilaakso Lapin sodassa

Henrik Ahvenjärvi 

Raumolaisten sota – Tornionjokilaakso 

Lapin sodassa 

Kalle ja Erika Ahvenjärvi (kuva 

Paavo Ahvenjärven) 

Toivolan ympäristöä (kuva Paavo Ahvenjärven) 

Toivola

Sisällysluettelo 


1. Johdanto 1 

1.1. Lapin sodan taustat 1 

1.2. Talo Raumolla 2 

2. Lapin sota alkaa 3 

2.1. ”Olen myös maissa” - Sunnuntai, 1. lokakuuta 1944 3 

2.2. Toimintaa kellon ympäri - Maanantai, 2. lokakuuta 1944 7 

2.3. Ruotsiin - Tiistai, 3. lokakuuta 1944 9 

2.4. Raumon silta räjäytetään - Keskiviikko, 4. lokakuuta 1944 12 

3. Evakossa 13 

4. Epilogi 14 

4.1. Lapin sodan ratkaisut 14 

4.2. Evakosta kotiin 16 

5. Loppupäätelmät 18 

Lähdeluettelo 20

1. Johdanto 

1.1. Lapin sodan taustat 

1 


Suomi lähti jatkosotaan vuoden 1941 heinäkuussa Saksan rinnalla 1 . Toiveet nopeasta voitosta 

hiipuivat Saksan suuren sotakoneiston alkaessa hiljalleen yskiä. Viimeistään kenraali Pauluksen 

antauduttua vuoden 1943 helmikuun lopulla joukkoineen Stalingradissa 2 alkoi suomalaisten 

mielissä kytää vahva epäilys sodan häviämisestä. 3 Sotaonnen kääntyessä yhä huonompaan suuntaan 

aloiteltiin Suomessa pikku hiljaa rauhanneuvotteluja Neuvostoliiton suuntaan. Helmikuun lopulla 

1944 julkisuuteen pääsivät Neuvostoliiton sanelemat rauhansopimuksen ennakkoehdot, joihin 

kuului yhtenä osana Suomessa olevien saksalaisten vangitseminen. 4 

Vaikka rauhanehdot olivat raskaat, sopimus oli pakon edessä hyväksyttävä. Syyskuussa tehtiinkin 

ahkerasti valmisteluja ihmisten evakuoimiseksi Pohjois-Suomesta. Syyskuun aikana Lapista 

evakuoitiin 104 000 ihmistä. Tornionjokilaakso jätettiin evakuoimatta, mikä näin jälkikäteen 

tarkasteltuna tuntuu erittäin kummalliselta, vaikka asiaa perusteltiinkin Ruotsin läheisyydellä. 5 

Saksassa ei oltu täysin tietämättömiä Suomen ja Neuvostoliiton välisistä neuvotteluista. 6 Führer oli 

varovainen, sillä jo syyskuussa 1943 hän antoi päiväkäskyn, jossa käytännössä annettiin ohjeita 

saksalaisten rintamalinjojen siirtämiseksi pohjoiseen ja joukkojen vetämiseksi Norjaan, mikäli 

suomalaisten puolustus romahtaisi. 7 Sanamuodot kertovat siitä, etteivät saksalaiset pitäneet 

suomalaisten hyökkäystä aseveljiensä kimppuun kovin todennäköisenä. Myöhemmin operaatio sai 

nimen Birke (Koivu). 

Ennakkoehdoissa paria viikkoa ennen varsinaista sopimuksen solmimista asetettiin saksalaisten 

poistumiselle takarajaksi 15. syyskuuta. 8 Käytännössä aikataulu oli saksalaisten sotilaiden ja 

kaluston määrään nähden mahdoton. Syyskuussa Suomessa nähtiinkin niin sanotut syysmanööverit. 

Saksalaiset etenivät omaan tahtiinsa ilmoittaen päivittäin etenemisvauhdistaan ”takaa-ajaville” 

1 Kulju 2009, s.15 

2 Black 2006, s. 255-259; Crawford 2006, s. 113; Tieteen Kuvalehti Historia 17/2010, s. 64-71 

3 Kulju 2009, s.17; Tuomikoski 2009, s. 113 

4 Kulju 2009, s. 17; Tuomikoski 2009, s. 113 

5 Kulju 2009, s. 27 

6 Kulju 2009, s. 18 

7 Kulju 2009, s. 18 

8 Kulju 2009, s. 22

suomalaisille, joille myös järjestettiin pientä tekemistä esimerkiksi tuhottujen siltojen ja 

purkamattomien miinakenttien muodossa. 

2 


Operaatiota täytyi kuitenkin pian nopeuttaa Neuvostoliiton painostuksesta. Välirauhan sopimus 

Suomen ja Neuvostoliiton sekä Iso-Britannian välillä astui voimaan 19. syyskuuta, jolloin myös 

annettiin käsky sotatoimien aloittamisesta. 9 Perinteinen maasota oli poissuljettu ajatus joukkojen 

siirtämisen ollessa hidasta 10 ja Neuvostoliiton hengittäessä niskaan. Tornion maihinnousu oli 

lopulta Pohjois-Suomen joukkojen komentajaksi määrätyn jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar 

Siilasvuon idea. Siilasvuo näki Tornion valloittamisen strategisen merkityksen. Vaikka yritys oli 

riskialtis – jopa siinä määrin että siitä oltiin hiljaa päämajankin suuntaan 11 – päätettiin maihinnousu 

toteuttaa. Operaation toteuttamiseen valittiin Jalkaväkirykmentti 11, jonka komentajana toimi 

everstiluutnantti Wolfgang Hallsten Halsti. 12 

1.2. Talo Raumolla 

Kalle ja Erika Ahvenjärvi perheineen asuivat Tornionjokilaaksossa, Alaraumon kylässä. 13 lapsen 

perheessä riitti työtä ja menoa. Erika odotti Lapin sodan alla vauvaa. Kalle oli juuri Lapin sodan 

alkamisvuotena siirtynyt kirkon taloudenhoitajaksi, kirkkoväärtiksi. Lisääntyneet tehtävät jättivät 

entistä vähemmän aikaa olla kotona tehtäviin töihin. Kolmen vanhimman veljen ollessa rintamalla 

jäivät isännän hommat paljolti 16-vuotiaan Paavon vastuulle. Talo, nimeltään Toivola, sijaitsee 

aivan Raumonjoen vieressä. Pihalta on muutama sata metriä matkaa uudelleen rakennetulle 

Raumon rautatiesillalle. 

9. syyskuuta perustettiin Ouluun Pohjois-Suomen Evakuointiesikunta. 13 Vaikka 

Tornionjokilaaksolaiset päätettiinkin jättää evakuoimatta, varoiteltiin heitä silti tositilanteen varalta 

radion ja lehtien välityksellä. Raumolaisetkin ottivat neuvoista vaarin ja alkoivat rakennella 

kehotusten mukaan laatikoita ja ikkunaluukkuja. 14 Tuolloin 13-vuotiaan Kalevi Ahvenjärven 

mukaan laatikoihin pyydettiin kokoamaan etupäässä vaatteita ja muuta tarvittavaa evakuointien 

varalta. Toiset kokosivat tarvikkeita, toisille riitti kun kokosi jotain kellarin suojaan. Ajateltiin, ettei 

se sota kuitenkaan kauan kestä. Raumon sillan miinoittaneet saksalaiset olivat luvanneet ilmoittaa 

9 Kulju 2009, s. 33 

10 Kulju 2009, s. 36 

11 Kulju 2009, .s 44 

12 Kulju 2009, s. 39 

13 Kulju 2009, s. 27 

14 Ahvenjärvi 1999, s. 2

hyvissä ajoin kaikille lähistöllä asuville – joihin Ahvenjärven perhekin kuului – milloin he 

räjäyttäisivät sillat. 15 

Ihmisiä ei informoitu kunnolla. Ne, joiden luulisi olleen asioista perillä, eivät hahmottaneet 

3 


oikeastaan itsekään vallitsevaa tilannetta. Jotain kertoo se, että Alpo Ahvenjärven muistelmien 

mukaan jopa alueen vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin kuulunut kansanedustaja Uuno Hannula oli 

hyssytellyt väkeä ja arvellut toimenpiteiden olevan vain kaiken varalta. 16 Tuskin mitään vakavaa 

olisi tapahtumassa. Ahvenjärvi muistelee Hannulan olleen maaherra, mutta tuolloin virassa on ollut 

Kaarlo Hillilä. 17 Muilta osin Ahvenjärven kertomus voidaan todistaa paikkansa pitäväksi, sillä 

Hillilä ja Hannula olivat kumpikin syyskuun loppuun saakka vakuutelleet ihmisille, ettei mitään 

sotaa tultaisi saksalaisia vastaan käymään. 18 Vaikka otetaankin huomioon, että korkeammilta 

tahoilta ei varmastikaan haluttu lietsoa paniikkia ihmisten keskuuteen, puhuu tilanne selvää kieltä 

asioiden sekavuudesta. Sodan jälkeen erityisesti Hannula oli hyvin närkästynyt siitä, että hänelle ei 

ollut kerrottu tulevista sotatoimista. 

2. Lapin sota alkaa 

2.1. ”Olen myös maissa” - Sunnuntai, 1. lokakuuta 1944 

Oulun Toppilan satamasta lähti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolme laivaa, joissa vietiin 

miehiä ja kalustoa Tornioon Röytän satamaan. Tehtävä oli riskialtis, eikä vähiten saksalaisten 

ilmavoimien takia: kirkkaalla säällä laivat olisivat olleet helppo saalis. Suomalaisilla oli kuitenkin 

onnea, sillä sää oli sateinen ja pilvinen. 19 Laivan päästessä laituriin kello oli 07.45. 20 Rankassa 

sateessa ja myrskyssä 21 aloitettiin joukkojen purkaminen. Everstiluutnantti Halstin luokse kiiruhti 

hänen adjutanttinsa luutnantti Aurio, joka ehdotti, että he lähettäisivät kirjeen: ”’Olen myös maissa. 

Kollegiaalisin terveisin. Halsti.’ Osoite: Kenraali Eisenhower, Ranska.” 22 

Aamulla Raumolla saatiin herätä kauniiseen syyssunnuntaihin. Vaikka yöllä oli satanut, paistoi 

aurinko nyt täydeltä taivaalta. Autuaan tietämättömänä muutaman kilometrin päässä tapahtuvista 

15 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

16 Ahvenjärvi 1999, s. 2 

17 Kulju 2009, s. 50; Junila 2000, s. 15 

18 Kulju 2009, s. 50 

19 Kulju 2009, s. 69 

20 Kulju 2009, s. 71 

21 Halsti 1980, s. 42 

22 Halsti 1980, s. 43

4 


taisteluista Ahvenjärven pojat suunnittelivat pihalla jotain tekemistä aikansa kuluksi, perheen tyttö 

Hilkka oli lähtenyt naapuritalon tytön kanssa leikkimään ja isä Kalle oli kirkkoväärtinä lähtemässä 

pyörällä tapansa mukaan sunnuntaikirkkoon. Äiti Erika oli jo perjantaina lähtenyt Tornioon 

valmistautumaan 14. lapsensa synnytykseen. 23 

Tällöin, kello 10:n maissa, taisteluja oli käyty ja käytiin edelleen ympäri Torniota. Kolme 

jääkärijoukkuetta saavutti tuolloin pyörillään Raumon kylän. Osa jääkäreistä lähti pysäyttämään 

lähestyvää yliluutnantti Schiffin autokolonnaa, joka oli tulossa tarkistamaan, mitä Torniossa oli 

tapahtunut. Muut jatkoivat kohti Raumon siltaa, jossa joutuivat tulitaisteluun. Mika Kuljun kirjassa 

on haastateltu tuolloin 13-vuotiasta Veijo Holmqvistia, joka oli tapahtuman silminnäkijä. 

Holmqvistin mukaan suomalaiset olivat lyöneet Jukkolan talon kohdalla maihin eloseipäiden väliin 

ja alkaneet ampua sillan suuntaan. 24 

Tarinan vahvistaa myös Alpo Ahvenjärvi. ”Samassa näytti meille pojille tarjoutuvan 

mielenkiintoista seurattavaa: muutaman sadan metrin päässä rautatien lähettyvillä alkoi paukkua. 

Näimme kuinka sotilaita juoksi pellolla eloseipäiden antamaa näkösuojaa hyväksi käyttäen kohti 

Raumon siltaa samalla ampuen siihen suuntaa.” Pojat olivat arvelleet kyseessä olleen alokkaiden 

sotaharjoitus, jollaisia oli sodan aikana aikaisemminkin nähty ja saatu läheltä seurata. 25 Pojat olivat 

aikeissa nytkin lähteä katsomaan, mutta isä oli polkenut kiireen vilkkaa takaisin ja selittänyt pojille, 

että nyt on tosi kyseessä. 26 

Ahvenjärvet, jotka naapureineen olivat melkein tulen alla, väistyivät sivummalle hieman 

kauemmaksi Partasen kivinavettaan. 27 Lehmät olivat vielä kesänavetassa, joten tyhjässä 

rakennuksessa riitti koko naapurustolle tilaa. Kalevi Ahvenjärven mukaan saksalaisilla oli asemissa 

panssarivaunu. ”Siinoli joitaki vanhempia ihmisiä, niin ne tunsit heti, että nyt on hyökkäysvaunu, 

sielon, että suomalaisilla ei varmasti ole hyökkäysvaunua, että kyllä saksalaiset on sielä jo nyt 

asemissa.” 28 Suomalaisilla ei todella vielä tässä vaiheessa ollut tankkeja käytettävissään, mutta 

saksalaisten tankille Raumon sillan taistelussa on hankala löytää vahvistusta muista lähteistä. En 

usko, että saksalaisilla on ollut käytettävissään tankkia, sillä valmistautumattomat saksalaiset tuskin 

olisivat kyenneet mobilisoimaan kalustoaan niin nopeasti. Pidän todennäköisempänä, että kyseessä 

on erehdys, ja tankiksi on äänen perusteella luultu jotain kranaatinheitintä tai tykkiä. Esimerkiksi 


24 Kulju 2009, s. 96 



27 Ahvenjärvi 1999, s. 3; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

28 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012

Jukkolan talon kohdalla mäellä sijaitsi suorasuuntaustykki, 29 joka saattoi aivan hyvin olla 

”hyökkäysvaunu”. 

5 


Havaittiin pian, että navetta ei olisikaan kovin turvallinen paikka, sillä se pelkät kiviseinät eivät 

paljoa suojaisi. Sitä vastoin talon tukeva betonikattoinen kellari voisi tuoda paremman turvan. 30 

Kohta ihmisten ahtauduttua kellariin juoksi paikalle suomalainen sotilas pahasti ontuen. Sotilas oli 

saanut luodin lonkkaansa. Luotia yritettiin kiskoa hohtimilla irti lonkkaluusta, mutta eihän se siitä 

irronnut. Ilman minkäänlaista desinfiointia likaisilla hohtimilla kiskomisen lopputuloksena oli vain 

myöhemmin vaikea tulehdus. Sotilas selosti tilanteen kyläläisille. Partanen oli nyt linjojen välissä, 

sillä saksalaiset olivat joen itäpuolella mäenharjulla ja suomalaiset länsipuolella. Pois piti päästä, ja 

järkevimmäksi suunnaksi katsottiin lähteä joen suupuolta kohti. 31 

Kyläläiset saapuivat Kosken taloon, jossa Alpo Ahvenjärven mukaan oli suomalaisten 

sidontapaikka. 32 Kalevi Ahvenjärvi puolestaan muistelee joukkosidontapaikan olleen vasta 

seuraavassa etapissa, Närhilän talossa. Sen kesäasunnossa, ”kivipirtissä”, oli maannut 

haavoittuneita. 33 Alpo Ahvenjärvi taas muistaa heidän vain levähtäneen kivipirtissä. Oli ensiapu 

ollut kummassa tahansa, kyläläiset kuitenkin hätisteltiin eteenpäin, sillä sidontapaikalle ei 

mahtunut. 34 Haavoittunut sotilas toimitettiin hevoskyydillä Fräkin Iivarin talossa sijaitsevalle 

joukkosidontapaikalle, jossa oli enemmän tilaa. 35 

Raumolaiset jatkoivat matkaansa Pyynyn Hanneksen taloon, jossa ystävällinen emäntä teki 

nälkäisille lapsille voileipiä. 36 Siinä samassa huomattiin Yliraumolta nousevan tulenlieskoja. 

Siitäkös lapsille ilo nousi, oltiin varmoja, että tulessa on Raumon koulu. Pettymys olikin kova, kun 

huomattiin, että tulessa ei ollutkaan koulu, vaan Lankilan talo. Raumolaisen Vilho Kasalan mukaan 

taloon oli osuttu juuri sillä edellä mainitulla Jukkolan talon kohdalla asemissa olleella 

suorasuuntaustykillä. 37 

Pyynyn talosta matka jatkui eteenpäin. Seuraavaksi pistäydyttiin Martikaisen taloon, jonka 

makasiiniin Kalle jätti vaate- ja tarvikelaatikkonsa. Alun perin tarkoitus oli ollut viedä laatikot 

kesämajalle heinälatoon piiloon, mutta Martikaisen puhelias Ville-isäntä sai Kallen pyörtämään 

29 Hyvönen 1991, s. 96 


31 Ahvenjärvi 1999, s.4 



34 Ahvenjärvi 1999 s. 4; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 


36 Ahvenjärvi 1999 s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

37 Hyvönen 1991, s. 96

6 


päätöksensä. Pakkilaatikot sijoitettiin makasiiniin, jossa oli jo muunkin naapuruston kamppeita. 38 

Sattui kuitenkin niin, että Martikaisen talo makasiineineen oli seudulla ainoa, jonka sota poltti. 

Sinne paloivat perheen pyhävaatteet, ainoat jäljelle jääneet vaatekappaleet olivat ne jotka heille 

päälleen jäivät. 39 

Martikaisesta jatkettiin matkaa Korkeaan, Salmen Valtterin taloon. Siellä oli jo paljon kyläläisiä 

Raumolta ja Kyläjoelta. Emäntä keitti nälkäisille kylän naisten avustamana navetan padassa 

perunoita ja ruskean kastikkeen. Pojat kävivät vielä hakemassa lihaa erään Kanniaisen aitasta, jossa 

oli vastateurastettu vasikka. 40 

Illan hämärtyessä Kalle ja toinen mies, Eemeli Siitonen nimeltään, kävivät tutkimassa tilannetta 

kylällä päin, ja kertoivat rintamien laajenevan koko ajan. Mielenkiintoista tarinaa oli tiedossa myös 

lapsille, muistelee Alpo Ahvenjärvi. ”Palattuaan taas partioreissultaan Eemeli kertoi jännää juttua, 

kuinka hän joutui ison kiven taakse piiloon, kun kiväärinluoti melkein raapaisi korvaa. Ja aina kun 

hän kiven kupeelta kurkisti, niin varsin räsähti kiven kyljessä. Ryömimällä hän onnistui lopulta 

pääsemään turvaan. Koko tunnin sakemanni rietas häntä kyttäsi! Me ihmettelimme, että on se aika 

sankari tuo Eemeli, vaikka saattaa se kyllä vähän höystääkin!” 41 

Aiemmin päivällä Raumon sillan taistelussa suomalaiset olivat joutuneet nopeasti tappiolle Schiffin 

osaston koukatessa selustasta. 42 Jääkärit olivat paenneet kuka minnekin ja piiloutuneet. Majuri A. T. 

Varlan viides komppania lähti myöhemmin toista reittiä Raumon suuntaan. Kapteeni Viljo 

Vierimaan johdolla komppania eteni lopulta Raumonjoen sillalle asti, jossa se katkaisi Schiffin 

reitin Tornioon. Samalla se sai vastaansa ankaraa tulitusta joen toiselta puolen. Majuri Valkosen 

pataljoona koukkasi selustaan ja motitti Schiffin Raumon sillan itäpuolelle. Juuri tämän taistelun 

alkuvaiheessa saksalaiset ampuivat tuleen edellä mainitun Lankilan talon. 43 

Korkean talossa valmistauduttiin yöpuulle. Talossa oli ahdasta, kun lattialla oli vieri vieressä 

nukkujia. Nuoremmat lapset nukkuivat talossa, mutta vähän vanhemmat viettivät yönsä 

ulkorakennuksissa. 44 Tosin nukkuminen lienee kuulemma jäänyt vähemmälle, sillä gramofoni oli 

soittanut yössä Äänisen aaltoja ja Emma-valssia. 45 

38 

Ahvenjärvi 1999 s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

39 

Ahvenjärvi 1999, s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

40 

Ahvenjärvi 1999, s. 6 

41 


42 

Kulju 2009, s. 97 

43 

Kulju 2009, s. 99 

44 


45 

Ahvenjärvi 1999, s. 7

2.2. Toimintaa kellon ympäri - Maanantai, 2. lokakuuta 1944 

7 


Raumolaisten nukkuessa Korkeassa käytiin itse kylällä vielä taisteluja. Schiffin osasto pisti hanttiin 

kello kuuteen asti aamulla, minkä jälkeen suomalaiset saivat parisenkymmentä saksalaista 

vangiksi. 46 Osa saksalaisista onnistui pakenemaan aamuhämärän turvin. Majuri Valkonen toi 

Halstille uutisen motin laukeamisesta. Innoissaan tämä pyysi Halstin mukaansa kertoen, että ”siellä 

on oikea Raatteen tien motti”. 47 Tielle oli jäänyt runsaasti kalustoa, muun muassa it-pattereita, pst- 

tykkejä, sairasautokolonna ja kenttäpostibussi. 48 

Ilta ja yö olivat olleet sateisia, mutta Korkeassa saatiin herätä kauniiseen poutapäivään. 49 Taistelun 

ääniä kuului kauempaa. Vanhemmat lähtivät jälleen tiedustelemaan tilannetta, mutta Alpo 

Ahvenjärvi kävi soutelemassa parin muun pojan kanssa Ruohokarin väylällä. Poikien soudeltua 

jonkin aikaa palasivat he rantaan, jolloin muut pojat, joukossa Kalevi Ahvenjärvi, lähtivät 

Ruohokarin puolelle vastarannalle tuomenmarjoja syömään. 50 Juuri kun pojat olivat ehtineet väylän 

yli, tuntui maailma räjähtävän; rannalla olijoiden päiden yli ujelsi raskaita kranaatteja suoraan 

väylään. Alpo Ahvenjärven mukaan viisi räjähdystä lennätti ilmoille valtavat raparoiskahdukset ja 

säikäytti kaikki pahanpäiväisesti. 51 Kun enempää kranaatteja ei tuntunut kuuluvan, pojat soutivat 

hirveätä kyytiä sydän kurkussa takaisin Ruohokarista. 52 Alpo Ahvenjärvi on varma, että 

saksalaisten tiedustelu oli havainnut liikettä rannassa ja yrittänyt osua heihin, tai sitten vain pelotella 

siviilit pois jaloista. 53 

Väki alkoi valua Korkeasta muualle. Kranaattien myötä oli varmaan havaittu, että sota oli edelleen 

liian lähellä ja jonnekin kauemmas piti päästä. Kalevi ja Alpo Ahvenjärvi muistavat kumpikin 

siviilien saaneen tiedon, että oli solmittu kuuden tunnin aselepo. 54 Tänä aikana olisi siviilien 

poistuttava linjojen välistä. 55 Aselevolle ei kuitenkaan löydy vahvistusta muista lähteistä. Edellisenä 

päivänä everstiluutnantti Halsti oli määrännyt, että saksalaisten kanssa neuvotteluihin suostuvaa 

suomalaisupseeria kohtaisi sotaoikeus. 56 Uskon, että siviilit ovat saaneet väärää tietoa. Kuuden 

46 Kulju 2009, s. 116; Halsti 1980, s. 77 

47 Halsti 1980, s. 76 

48 Halsti 1980, s. 76 








56 Kulju 2009, s. 104

8 


tunnin lisäajan antaminen saksalaisille puolustuksen järjestelyyn ja muihin toimiin olisi taktisesti 

ollut itseään jalkaan ampumista. 

Oli miten oli, Raumolla ei kuitenkaan enää taisteltu. Schiffin osasto oli lyöty ja siviilit pääsivät 

takaisin kylälle. Ahvenjärvetkin kävivät kotonaan syömässä. Vanhemmat pojat lähtivät, Kalevi 

muiden muassa, ruuan jälkeen kylälle ihmettelemään tuhoja. 57 Sillalla näkyi vielä hautaamattomia 

saksalaisia sotilaita. Uteliaisuuttaan pojat olivat nostaneet erään ruumiin päällä olevan manttelin 

syrjään. Mieheltä oli luotisuihku vienyt puoli päätä mukanaan. 58 

Tuoman talossa oli ensimmäisenä taistelupäivänä haavoittunut kuolettavasti kaksi siviiliä. Talon 

tytär Martta Sunnari ja isäntä Matti Tuoma menehtyivät myöhemmin sairaalassa vammoihinsa. 59 

Kalevi Ahvenjärvi muistaa, että talon tytär, Söderströmin Elin varoitti heitä paikalle tulleita poikia 

menemästä sisälle. ”Sano, että sinne ei kannata mennä, että siellä sisällä on verta joka paikka 

täynnä, että älkää menkö sinne.” 60 Pikkupoikien uteliaisuus kuitenkin voitti ja olihan sitä käytävä 

vilkaisemassa. 

Kolmannen Raumon taisteluiden siviiliuhrin pojat olivat tavanneet jo aiemmin. 61 Vittikon talon 

isäntä, Eevertti Första oli lähtenyt taisteluiden alettua hakemaa laitumella olevaa hevostaan 

ensimmäisen päivän illan hämärtyessä. 62 Kasalan Vilhon pellolle oli Första sitten tuupertunut 63 

saatuaan luodin päähänsä. 64 Kuolema oli ilmeisesti tullut kovissa tuskissa, sillä toinen saapas oli 

potkittu pois jalasta ja käsi oli koukussa ohimolla. Kylän pojat, Ahvenjärven poikia mukana, olivat 

olleet katsomassa Kyöstäjän luona tien laitaan koottuja sotilaiden ruumiita, joiden joukossa oli 

lisäksi ollut Förstan ruumis. Joku pojista oli tuumannut, että ”Eevertti on sotilaalinen lophuun asti, 

kunniaa tekkee kuollessaki.” 65 Ei siitä ollut kauaakaan, kun kylän lapset olivat istuneet 

koulunpenkillä Förstan kotona, Vittikon pirtissä, kun Raumon koulu oli otettu sotilaskäyttöön. 66 

Osa veljeksistä oli käynyt myös Sonkkilassa, jossa saksalainen kenttäpostibussi oli ojassa. 67 Auto 

oli kuulunut samaan edellä mainittuun Schiffin autokolonnaan, jonka suomalaiset olivat 



59 Kulju 2009, s. 97; Hyvönen 1991, s. 94, s. 95 



62 Ahvenjärvi 1999, s. 8; Hyvönen 1991, s. 95; Kulju 2009, s. 97 

63 Hyvönen 1991, s. 95 



66 Ahvnejärvi 1999, s. 5 


9 


pysäyttäneet. Kylän poikia oli penkomassa ympäriinsä levinneitä kirjekuoria ja postisäkkejä, 

ilmeisesti rahakirjeiden toivossa. 68 

Kohta oli poikien kuitenkin lähdettävä tutkimusmatkaltaan takaisin kotiin. Korkealla ilmassa räjähti 

it-tykin ammus 69 kuin lähtölaukaukseksi. Kotona oltiin jo oltu huolissaan. Isä jupisi, että sieltähän 

voi löytyä vaikka mitä miinoja, vaarallista hommaa tuollainen kuljeksiminen. 70 Tamman vetämissä 

kärryissä lähdettiin sitten Liakkaa kohti, jonka Kalle arveli ilmeisesti olevan hieman sivussa 

rintamasta. 71 

Muu perhe vietti loppupäivän ja yön Liakassa Ahvenjärven Janne-sedän omistamassa talossa, mutta 

vanhin kotona asunut poika Paavo jäi kotiin hoitamaan karjaa. Sotilaat olivat kuitenkin tulleet pian 

ja määränneet kylään jääneet ihmiset keräämään sotilaiden apuna lehmiä sekä hevosia ja ajamaan 

niitä Torniota kohti. 72 

Kalle oli vielä illan hämärtyessä päättänyt lähteä käymään kotona hakemassa joitain tarvikkeita. 

Tupa oli ollut täysi; lattialle oli kasattu paksu kerros olkia ja niiden päällä nukkui vieri vieressä 

suomalaisia sotilaita. Kalle oli vaatinut vartiomieheltä mukaansa vaimonsa lampaannahkaturkkia. 

Sattui niin, että kaivattu turkki oli kamarissa hirsiä vetelevän majurin peittona. Asia ei tahtonut 

aluksi oikein luonnistua, mutta Kalle oli inttänyt niin kauan, että lopulta oli vartiomies tuonut 

hänelle turkin. 73 

2.3. Ruotsiin - Tiistai, 3. lokakuuta 1944 

Tornion taistelujen alkaessa sairastellut Hitler oli tervehtynyt kolmanteen päivään mennessä sen 

verran, että saattoi hyväksyä Suomessa toimineen 20. vuoristoarmeijan johdon, jonka ylipäällikkönä 

oli kenraalieversti Lothar Rendulic 74 , pyynnön Norjaan siirtymisestä. Operaatio sai nimen Nordlicht 

(revontuli). 75 Saksa oli onnistunut saamaan lisää nikkelivarantoja, jolloin Petsamoa ei enää tarvittu. 

Näin peruste saksalaisten Suomessa ololle oli poissa. 76 

68 


69 


70 

Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 

71 


72 


73 


74 

Kulju 2009, s. 16 

75 

Kulju 2009, s. 129; Crawford 2006, s. 166 

76 

Kulju 2009, s. 129

10 


Aamulla saksalaiset aloittivat tykistövalmistelut, joita seurasivat hyökkäykset Laivaniementiellä ja 

Kemintiellä. 77 Suomalaiset olivat yöllä miinoittaneet tiet, ja taisteluiden päättyessä teillä makasi 

romuna panssarivaunun raatoja. 

Ruotsin hallitus antoi tiistaina evakuointiluvan Alatorniolle, Karungille, Ylitorniolle, Turtolalle, 

Kolarille ja Tornion kaupungille. 78 Aamulla Liakassa saivat Ahvenjärvetkin kuulla tästä. Perhe 

lastattiin kärryihin ja suunta otettiin kohti Haaparantaa. 79 

Suomalaisilla oli Raumon koulun vieressä kranaatinheittimiä, joilla ammuttiin kohti Laivaniemeä. 

Ahvenjärven tamma oli todella arka, mutta kummasti se kulki aivan rauhallisesti korviahuumaavan 

kovaäänisesti tulittavan patterin ohitse. Kalle puheli sille rauhallisesti samalla kun talutti sen 

koulumäen ohi. Kun tamma sai taas luvan lähteä, sitten mentiinkin melkoista kyytiä kohti 

Luotomäkeä ja Torniota. 80 

Tornion sillan jälkeen ajettiin kohti sairaalaa äitiä ja tyttövauvaa katsomaan. Kuopus oli syntynyt 

varhain sunnuntaiaamuna. 81 Muut perheenjäsenet menivät synnytyslaitokselle Kalevin jäädessä ulos 

pitämään huolta hevosesta. Kalevi Ahvenjärvi muistaa pelänneensä tilannetta, sillä väki tuntui vain 

viihtyvän sairaalassa. Ilmassa näkyi saksalaisia lentokoneita ja kuului räjähdyksiä. Muiden tullessa 

takaisin sairaalasta Kalevi selvitti tilanteen isälle, jolloin tämä ilmoitti heidän lähtevän välittömästi 

kohti Haaparantaa. 82 

Kalle ajoi tulliin, jossa aikoi ilmoittautua. Tässä kohtaa Kalevi ja Alpo Ahvenjärven muistot eroavat 

jälleen. Kalevi muistaa, että isä tuli takaisin ja kertoi, että kukaan ei ota nyt ilmoittautumisia 

vastaan, vaan pitää vain ajaa Haaparannalle niin nopeasti kuin mahdollista. 83 Alpo taas kertoo, että 

Kalle meni ravintola Funkkiin täyttämään papereita. Alkoi kuulua lentokoneiden jyrinää, ja kolme 

pommia räjähti jonkun matkan päässä. Isä ryntäsi ravintolasta kärryihin, ja sanoi, että täytetään 

paperit loppuun Haaparannalla, ja lähti ajamaan sillalle. 84 

77 Kulju 2009, s. 130 

78 Runtti 1994, s. 57 







11 


Tie oli evakkoon menijöitä ja karjaa täynnä. Ahvenjärvien ajaessa sillalla muiden joukossa näkyi 

taivaalla kuusi Stukaa. Alpo Ahvenjärvi muistaa koneita olleen viisi 85 , mutta tosiasiassa kuusi Ju 87 

-hävittäjää syöksyi tuolloin, noin kello 16.00 kohti Röyttän satamaa. 86 Koneita luultiin satamassa 

alkuun suomalaisiksi, mutta totuus paljastui niiden ryhmittyessä Stuka-laivueelle tyypilliseen 

jonomaiseen taistelumuodostelmaan. 87 Satamassa oli ulkomaisia lehtimiehiä, jotka olivat tekemässä 

reportaasia. 88 Yksi journalisteista sai sisäisen verenvuodon, eräs taas suojautui iskemällä päähänsä 

kuoriämpärin. Kaikki selvisivät kuitenkin hengissä. 89 Sillalla olijoiden ei tarvinnut pelätä koneita, 

vaan he saivat seurata tapahtumaa turvallisen matkan päästä, mikä ilmeneekin Alpo Ahvenjärven 

kuvauksessa pommituksesta: ”Viisi (Siis todellisuudessa kuusi. tekij. huom.) saksalaista Stuka- 

pommittajaa antaa loistavan näytöksen, kun ne pommittavat Röyttää: koneet syöksyvät 

vuoronperään jyrkästi alas ja pudottavat pomminsa satamaan, nousevat yhtä jyrkästi ylös ja 

kaartavat taas vuorollaan uuteen syöksyyn. Me seuraamme näytelmää Tornion ja Haaparannan 

väliseltä sillalta ja olemme kohta turvassa.” Saksalaiset arvioivat operaatiota seuraavalla tavalla: 

”Osumat satamalaitteisiin. Viholliselle tuotettu todennäköisesti tappioita ja materiaalivaurioita 

laitureilla.” 90 Suomalaisten tappiot olivat 3 kaatunutta ja 20 haavoittunutta. 91 

Haaparannalla perhe ohjattiin karanteenitalleille, joka oli oikeastaan navettarakennus. 92 Siellä 

saatiin viimein ruokaa, joka oli leipää ja ”puistattavan makeaa” 93 maitovelliä. Alpo ja Kalevi 

Ahvenjärvi muistavat kumpikin ruokien olleen todella sokerisia. ”Makeaa se ruoka oli. Siinoli 

sokeria, tuntu että sitä on aina sokeria, joka ruassa. Ja ko Suomessa ei ollu muuta ko suolaa 

pistetty, tottunu siihen nii tuntu että ei ruottalainen ruoka nii maistu.” Sanoo Kalevi Ahvenjärvi. 

Ruoka on ilmeisesti ollut aika pitkälle samantapaista evakkoon joutuneille, sillä kauempaa evakosta 

tullut Raija Knuutilalla on samanlaisia kokemuksia. ”Velliä en saanut millään syötyä. Oikea velli 

maistui suolalta, oli ainakin kotona maistunut. Leipäkään ei maistunut leivältä.” 94 Suomalainen suu 

lienee tottunut pakostakin suolaisempaan murkinaan, sillä sokeria ei sota-aikana ole ollut 

tuhlattavaksi asti. Varsinkin pienimmille lapsille pahanmakuinen ruoka on varmasti ollut niitä 

evakossa olon suurimpia ongelmia. Ahvenjärvien vajaa 4-vuotias Eero, jolla oli jo muutenkin ikävä 

äitiä, oli huutanut erityisesti ruokailujen yhteydessä ”kuin palosireeni”. 95 

85 


86 

Kulju 2009, s. 134; Valtonen 1996, s. 229 

87 

Kulju 2009, s. 133 

88 

Kulju 2009, s. 132-134 

89 

Kulju 2009, s. 134 

90 

Valtonen 1996, s. 229 

91 

Hyvönen 1991, s. 252 

92 


93 


94 

Etto 1977, s. 57 

95 

Ahvenjärvi 1999, s. 13

Päivällä suomalaiset joutuivat vihollisen etenemisen pysäyttämiseksi räjäyttämään Kyläjoen 

12 


maantiesillan. 96 Räjähdys on ollut melkoinen, sillä Haaparannallakin jatkuvan sodan jymyn keskeltä 

erottui yhtäkkinen suuri jysäys, joka tuntui tärisyttävän maata. Ihmisten keskuuteen levisi nopeasti 

huhu, että Raumon silta olisi räjäytetty. 97 Kyseessä oli kuitenkin siis Kyläjoen silta, johon 

lopputulokseen myös Alpo Ahvenjärvi on päätynyt Wolf Halstin kirjan pohjalta. 

Illalla päästiin lähtemään karanteenitallin hinkalosta. Ihmiset ohjattiin koululle, jossa päästiin 

luokkahuoneen lattialle nukkumaan. Alpo Ahvenjärvi ei muista, oliko lattioilla pehmikkeinä patjoja 

vai mitä, mutta uni oli kuulemma tullut nopeasti päivän jännittävien tapahtumien jälkeen. Yö oli 

ensimmäinen rauhallinen sodan alkamisen jälkeen. 98 

2.4. Raumon silta räjäytetään - Keskiviikko, 4. lokakuuta 1944 

Aamulla siirryttiin koululta ruotsalaisten sotilaiden johdolla armeijan kuorma-autoille, joiden 

lavoilla alkoi matka kohti tuntematonta määränpäätä. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, sillä 

päätepysäkki oli vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Haaparannalta. ”Tien laidassa oli 

viitat, joissa luki toisaalle Myllyjärvi, toisaalle Piilijänkkä.” 99 Ihmiset majoitettiin tien 

läheisyydessä oleviin sotilasparakkeihin. Parakeissa oli evakoita raumolaisten lisäksi muun muassa 

Kyläjoelta, Laivaniemestä ja Torniosta. 100 Parakit eivät olleet kovin suuria. Ahvenjärvien parakissa 

oli kaiken kaikkiaan 20–30 ihmistä. 

Raumon kylää taistelut koskettivat tuntuvasti vielä kerran. Siviilien tutustuessa uusiin 

asuinpaikkoihinsa saksalaiset aloittivat kello 15 Kyläjoen suunnalla hyökkäyksen, jota edelsi raju 

tykistövalmistelu. Saksalaisten ankaran hyökkäyksen seurauksena suomalaiset joutuivat 

perääntymään sillan länsipuolelle ja räjäyttämään itse sillan illansuussa. 101 Näin saatiin pysäytettyä 

saksalaisten hyökkäys, ja linjat asettuivat molemmin puolin jokea. Raumon sillan, kuten 

Kyläjoenkin sillan räjäytyksessä käytettiin hyväksi saksalaisten valmiita miinoituksia. 102 Eräs 

pioneeri oli tiennyt osoittaa koulupojille paikan, mistä silta oli räjäytetty. Puolen kilometrin päässä 

96 Kulju 2009, s. 139 





101 Kulju 2009, s. 149 

102 Kulju 2009, s. 149

13 


sillasta oli matala, pienen korsun tapainen katettu kuoppa, jonne oli vedetty johdot ja josta oli 

sähkösytytyksellä räjäyttäminen suoritettu. 103 

3. Evakossa 

Alpo Ahvenjärvi muistelee, että sotilasparakeissa ei ollut sisällä kovinkaan paljoa vapaata tilaa, ja 

aika olikin kulunut suurimmaksi osaksi kaksikerroksisilla ”ritseillä”. Törmäsen Serafiina, joka oli 

yksi parakin asukkaista, oli yrittänyt saada järjestetyksi jonkinlaista viihtyisyyttä asuinympäristöön. 

Hän yritti saada lapsia avukseen siivoamaan parakin ympäristöä ja laitteli jopa porrashavuja. 104 

Kalevi Ahvenjärvi muistaa, että sisätiloissa kuunneltiin innokkaasti vanhusten juttuja. ”Niitä oli 

Unnbomin Kalle ja Saari-Pekan Liisa ja net vanhat – ne oli vissiin yli kaheksankymmenen kumpiki 

– niin ku ne muistelit vanhoja siinä niin tuntu, että niitä olis kuunnellu vaikka kuinka paljo, mutta 

iltayöstä sitä nukahti siihen samhaan.” 105 

Ulkona oli tarjolla vielä enemmän toimintaa. Pojilla oli vastaavat leikit kuin aikuisilla miehillä 

muutaman kymmenen kilometrin päässä. Vuoleskeltiin pyssyjä ja ritsoja, joita käytettiin 

hyökkäysoperaatioissa naapuriparakkien poikia vastaan. Hitler tarvitsi sotakoneistonsa 

pyörittämiseen muun muassa suuret määrät nikkeliä, jota löytyi Petsamosta. Pojille riitti 

sotakaluston hankkimiseen vain parinkymmenen sentin pituinen ruostunut sahanterä. Sahanterällä 

he onnistuivat nirhaamaan poikki kookkaan haapapuun. 106 Puukolla ja sahanterällä puusta 

työstettiin varsikäsikranaatteja, joiden suoman tulivoiman turvin pojat laajensivat reviiriään 

melkoisesti. 

Evakoille jaettiin myös vaateavustusta. Tämä tuli varmasti tarpeeseen, sillä kaikille ei varmasti ollut 

ehtinyt tarttua mukaan kaikkea tarvittavaa, ja saattoipa vaatekappaleita parakkioloissa kadotakin. 

Jakopaikalla oli sellainen väkimäärä, ettei sieltä paljoa vaatteita kuitenkaan herunut. Kengille olisi 

ollut kova tarve, mutta niitä ei saatu. Vajaa 4-vuotiaalle Eerolle saatiin kuitenkin hieno karvalakki, 

josta tämä kovasti piti. Lakki oli hieman liian pieni, mutta Eero ei syyttänyt lakkia vaan tuumasi, 

että hänellä on liian iso pää. 107 






14 


Pojat kuulivat, että kymmenisen kilometriä heidän alueestaan on Karsikkojärvi, jossa olisi vielä 

enemmän pakolaisia, kukaties tuttujakin. Ilma oli kaunis, 108 joten pojat päättivät lähteä 

katsastamaan mitä paikan päältä löytyisi. Tutkimusmatkailijat joutuivat kuitenkin kääntymään 

takaisin, sillä tie tuntui aina vain jatkuvan ja piti ehtiä ruokailuun. 109 Niin jäi näkemättä 

Karsikkojärvi. Todennäköisesti paikalta olisi löytynyt tuttuja, sillä osa raumolaisista todella 

evakuoitiin Karsikkojärvelle. 110 

Viikon kuluttua evakon alkamisesta armeijan kuorma-auto tuli hakemaan evakossa olijoita kotiin. 

Kaikki oli luetteloitu, ja ihmiset lastattiin autoon nimenhuudon mukaisesti. Pettymys oli kuitenkin 

suuri, kun tullista ei päästettykään porukkaa vielä Suomeen. Jossain oli ollut jonkinlainen 

kommunikaatiokatkos, ja pioneerit eivät ilmeisesti olleet ehtineet vielä raivata mahdollisia 

miinakenttiä. 111 Edessä oli paluu vielä lähes viikoksi parakkeihin. Kalevi Ahvenjärven laskujen 

mukaan evakossa meni lopulta kaiken kaikkiaan 11 päivää. 112 

Kalle ja Paavo olivat päässeet käymään kotona jo muutaman päivän evakossa olon jälkeen. Kotona 

oli luvattu mennä käymään omalla vastuulla ja ankarasti varoitettu poikkeamaan tieltä sivuun, 113 

tietysti miinojen varalta. Paavo oli todennut talossa asuneiden sotilaiden jäljet: lattialla oli paksu 

olkikerros, marjasäilykkeitä oli käytetty ja niillä oli sotkettu pöytiä ja lattiaa, perunoita oli keitetty ja 

pari kaniinia tapettu keittolihoiksi. 114 

4. Epilogi 

4.1. Lapin sodan ratkaisut 

Lokakuun viidentenä päivänä käytiin edelleen kovia taisteluja Torniossa. Saksalaiset yrittivät 

raivokkaalla hyökkäyksellä raivata tien auki Tornioon pohjoisen suunnasta, jolloin päästiinkin 

etenemään yli viisi kilometriä. Suomalaiset saivat lopulta pysäytettyä hyökkäyksen Keroputaalla. 115 

Vaikka saksalaiset menestyivät, aika oli kuitenkin suomalaisten puolella. Yhä lisää joukkoja 

laivattiin Röyttään. 

108 


109 


110 

Kulju 2009, s. 219 

111 


112 


113 

Ahvenjärvi 1999, s.14 

114 

Ahvenjärvi 1999, s.14 

115 

Kulju 2009, s. 154–157

15 


Lokakuun kuudentena päivänä suomalaiset saivat viimein tykkejä, millä oli positiivinen vaikutus 

miesten moraaliin. 116 Se olikin tarpeen, sillä saksalaiset aloittivat aamuviideltä tykistövalmistelut 

Raumon ja Kivirannan lohkoilla. Rajujen taisteluiden päätteeksi saksalaiset saatiin lopulta lyötyä 

Raumolla, mutta Kivirannalla ja Alavojakkalassa taisteltiin vielä. 117 

Halsti joutui kesken kaiken lähtemään Raumolle, sillä siellä oli jouduttu perääntymään ilmoituksen 

mukaan saksalaisten hyökätessä parinkymmenen panssarivaunun voimin. Halsti sai 

tilannekatsauksen Raumon koululla, jolloin totuus alkoi valjeta. Kaksi saksalaista panssarivaunua 

oli yrittänyt ylittää Raumon sillasta noin 700 metrin päässä pohjoiseen olevan Niemitalon 

kahlaamon, mutta olivat juuttuneet kiinni. Väsyneiden ja herkässä tilassa olleiden miesten 

keskuudessa tilanne oli saanut arvaamattomat mittasuhteet. Asemista lähdettiin, koska viereisistäkin 

asemista oli lähdetty. 118 Koko tilanne sattui keskellä kirkasta päivää, ja lohko oli vailla ristin sielua 

yli tunnin ajan. Tosiasiassa missään koko lohkolla ei ollut näkynyt yhtään panssarivaunua kahta 

liejuun juuttunutta lukuun ottamatta. 119 Halsti oli syystä vihainen. 

Kivirannan ja Alavojakkalan suunnassa saksalaiset kärsivät raskaita tappioita. Hyökkäys 

keskeytettiin ja vetäytyminen määrättiin alkavaksi seuraavana päivänä. 120 Saksalaisten tietämättä he 

olivat kuitenkin joutuneet jo mottiin. Lokakuun 7. päivänä suomalaiset kiristivät mottia ja 

saksalaiset yrittivät murtautua saartorenkaasta. Tykistötulta jaettiin puolin ja toisin. 121 

8. lokakuuta saatiin lopulta laukaistua motti. Suomalaiset kärsivät tappioita, mutta Neuvostoliittoon 

saatiin kuljettaa sotasaaliina muun muassa erilaisia ajoneuvoja, hevosia, panssarintorjuntatykkejä, 

kivääreitä ja paljon muuta kalustoa. 122 Vankeja saatiin 337, joista 108 oli haavoittuneita. 123 

8. päivän jälkeen saksalaiset jatkoivat vetäytymistään kohti Norjaa, ja Rovaniemellä Rendulic 

ilmoitti poltattavansa kaikki valtion omistamat rakennukset. 124 Käytännössä kaikki vähän 

suuremmat rakennukset kuitenkin poltettiin. Saksalaiset poistuivat Suomen maaperältä vähitellen 

116 Kulju 2009, s. 166, 172 

117 Kulju 2009, s. 175 

118 Halsti 1980, s. 158-161; Kulju 2009, s. 175 

119 Halsti 1980, s. 161; Kulju 2009, s. 176 

120 Kulju 2009, s. 178 

121 Kulju 2009, s. 187-191 

122 Kulju 2009, s. 191-200 

123 Kulju 2009, s. 205 

124 Etto 1975, s. 98-99; Kulju 2009, s.222

16 


käytännössä marraskuun aikana. Suomen armeija palautettiin rauhansopimuksen mukaisesti rauhan 

kannalle hiljalleen joulukuun puoliväliin mennessä. 125 

4.2. Evakosta kotiin 

Vajaan viikon kuluttua evakkoon lähdöstä olivat Kalle, Paavo ja Matti-setä päässeet kotiutumaan 

Haaparannalta karja ja hevoset mukanaan. Kotona he saivat todeta, että sinne oli murtauduttu. 

Kaikki oli pengottu ja arvokkaat esineet varastettu. 126 Vanhimman veljen, Toimin, hiihdon ja 

yhdistetyn kisoista saamat hopeiset palkintolusikat ja pokaalit oli varastettu. Niin ikään 

laatikkokamera ja soittokoneellinen kello olivat vaihtaneet omistajaa. 127 Perunakellariin piilotettua 

radiota eivät varkaat kuitenkaan olleet löytäneet. Varkailla oli ollut helppo tehtävä, sillä ovet olivat 

olleet auki sotilaiden asuessa talossa taistelupäivien aikana. 

Muun perheen lopulta palattua evakkoreissustaan olivat miehet siivonneet talon ja vaihtaneet ehjät 

ikkunat särkyneiden ruutujen tilalle. Lehmät oli saatu navettaan, ja reissun aikana kadonneet 

yksilötkin saatiin löydettyä. 128 

Erika-äitikin palasi pian kotiin tyttövauvan kanssa. Tornion sairaala oli evakuoitu samana päivänä 

kun muu perhe oli päässyt Haaparannalle. Äidit ja vauvat oli evakuoitu Sangin kirkkoon, jossa 

ruotsalaiset naiset olivat hoitaneet heitä. 129 

Sodan jälkiä näkyi kaikkialla ympäristössä. Kranaatinkuoppia ja ampumapoteroita oli joka puolella. 

Hylsyjä, patruunoita ja konekiväärin panosvöitä löytyi kasoittain. 130 Aseitakin löytyi. Seuraavana 

kesänä pojat huomasivat Vuohenmäen katajikosta muun muassa kaksi käsiasetta. Tallin vintiltä 

löytyi Suomi-konepistooli täysi lipas paikoillaan. Navetan takaa löytyi kivääri ja pellon ojasta 

pikakivääri, Emma, jonka lukkomekanismin pojat opettelivat purkamaan ja kokoamaan. 131 

Sotilaat keräilivät aseita pois, ja niin oli poikienkin luovuttava asearsenaalistaan. Sodassa ollut 

Toimi oli heittänyt Emman ja ainakin yhden kiväärin jokeen, jotta niillä ei ainakaan ketään enää 

125 Kulju 2009, s. 223 






131 Ahvenjärvi 1999, s. 16-17

17 


tapeta. 132 Ruotsalaiset taas kiertelivät kiinnostuneina ostamassa pistimiä, hylsyjä ynnä muuta 

sotamuistoiksi. 133 

Kylän pojista löytyi melkoisia ”pioneereja”. Kalle yritti pitää oman jälkikasvunsa tiukasti irti 

räjähteistä, mutta muut kylän pojat, joilla ei ollut yhtä tiukka komento, käsittelivät aseita, purkivat 

ammuksia ja tekivät kasapanoksia. 134 Kalevi Ahvenjärvi kertoo, ettei tuntemattomia räjähteitä 

tietenkään aluksi itse uskallettu mennä purkamaan, mutta muun muassa joku pioneerina toiminut oli 

neuvonut kylän pojille kuinka kranaatinheittimen kranaatteja purettiin. 135 Tekemiään räjähteitä pojat 

sitten heittelivät illansuussa soramonttuun aiheuttaen melkoisia jysäyksiä. 

Pojat tekivät myös pieniä käsikranaatteja kiväärin patruunoista. Niistä poistettiin luoti, ja laitettiin 

kiinni tulitikku, joka palaessaan sytytti ruudin. Näitä ”kranaatteja” heiteltiin sitten muun muassa 

koulun ruokatunnilla, kun opettajat olivat omalla puolellaan syömässä. 136 

Tornion taisteluiden ensimmäisenä päivänä menehtyneen Martta Sunnarin pojalla, Kalevi 

Tuomalla, oli monesti repussaan jotain näytettävää. Kerran hän oli näyttänyt mustaa rautapötköä, 

joka oli ilmeisesti jonkinlainen panssarimiina. Miina oli koko päivän Kalevilla pulpetissa, ja tämä 

uhosi, että ”Jos tämä, pojat räjähtää, niin koko koulu lentää hiitheen!” 137 

Opettajat saivat kuitenkin pian selville tällaiset räjähdeleikit, joten ne loppuivat lyhyeen. 138 

Pahoja onnettomuuksiakin oli lähellä sattua. Liejuun juuttuneilla panssarivaunuilla leikkimään 

menneillä pojilla oli vielä onnea. 139 Pojat eivät tienneet, että tankin, jolla he leikkivät, piippuun oli 

jäänyt ammus. Yksi pojista oli kurkistellut piippuun tutkien miltä se näytti. Toinen poika oli samaan 

aikaan tankin sisällä yrittänyt irrottaa jotain messinkiosaa ja hakannut lekalla lukkoa, jolloin 

samassa ammus laukesi. Kasalan Veikko oli kertonut, että piippua tutkiskellut poika oli juuri 

vetänyt päänsä piipusta, kun laukaus räjähti. Poika oli kalpeana ja tukka pystyssä ruvennut kohta 

haisemaan. Sisällä tankissa ollut ”mekaanikko” oli lentänyt seinää vasten ja ollut vähällä 








139 Ahvenjärvi 1999, s. 18; Hyvönen 1991, s. 176

oksentaa. 140 Ammus oli ilmeisesti ohittanut hiuksenhienosti Kuljulan talon ja lentänyt kohti 

Liakkaa. 141 

18 


Mika Kulju väittää kirjassaan, että kyse oli juuri niistä Niemitalon kahlaamoa ylittämään lähteneistä 

panssarivaunuista, jotka aiheuttivat paniikin sotilaissa Raumon lohkolla. 142 Näitä panssarivaunuja 

oli kuitenkin vain kaksi, 143 mutta Alpo Ahvenjärvi puhuu neljästä panssarivaunusta. 144 Myös Vilho 

Kasala, jonka kodin kohdalle toiselle puolelle jokea hyökkäysvaunut olivat jääneet, puhuu neljästä 

vaunusta. 145 Lisäksi Kasala mainitsee kaksi tankeista tuhotun piiskatykillä, kun taas Niemitaloa 

ylittämään lähteneet tankit tuhosivat saksalaiset itse, jotta ne eivät joutuisi sotasaaliiksi. 146 Tässä 

nojautuisin siis uskomaan Ahvenjärveä ja Kasalaa, joilla on yhtenäinen linja kertomuksessaan. 

Kasala, jonka kodin lähistölle tankit juuttuivat, tietää varmasti tarkkaan montako panssarivaunua 

paikalle oli hylätty. 

Kaikilla ei kuitenkaan käynyt yhtä hyvä tuuri. Osa menetti sormensa, osa päänsä räjähteillä 

leikkiessään. Ehkä pahin onnettomuus sattui kuitenkin Yliraumolla sotaa seuranneen kesän aikana, 

kun Alapiessan kaikki kolme lasta, alle 10-vuotiaat pojat kuolivat. Pojat olivat löytäneet kotinsa 

läheltä niittyladon luota käsikranaatin, joka räjähti. 147 

5. Loppupäätelmät 

Olen tutkielmassani pyrkinyt peilaamaan mikrohistoriallista Ahvenjärven perheen evakkomatkaa 

laajempaan kokonaisuuteen. Siitä, miltä sota yksittäisestä ihmisryhmästä tuntui, ei voi lukea suuren 

mittakaavan historiankirjoituksesta. Tiedetään, että Tornionjokilaaksosta evakuoitiin siviilejä hyvin 

myöhään sodan jo puhjettua, mutta voidaanko silti käsittää ihmisten hämmennystä ja pelkoa sodan 

keskellä? Käsittääkseni ei, ellei perehdytä yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin 

taistelun keskellä. Näin ollen aihealueestani on paitsi äärimäisen tärkeää tehdä lisätutkimusta, myös 

todella helppoa. Pieneksi tutkimukseksi riittää, kun haastattelee isovanhempiaan ja taltioi 

haastattelun myöhempiä sukupolvia varten. Pian nämä ihmiset eivät ole enää itse kertomassa 

tarinaansa jälkipolville. 


141 Ahvenjärvi 1999, s. 18; Kulju 2009, s. 176 

142 Kulju 2009, s. 176 

143 Kulju 2009, s. 176; Halsti 1980, s. 161 


145 Hyvönen 1991, s. 176 

146 Kulju 2009, s. 176 

147 Ahvenjärvi 1999, s. 19; Kulju 2009, s. 220

19 


Primaarilähteinä olen käyttänyt Alpo Ahvenjärven muistelmia ja Kalevi Ahvenjärven haastattelua. 

On mielenkiintoista huomata yksittäisen ihmisen kokemuksien ja suuren mittakaavan 

historiankirjoituksen tapahtumien hetkittäiset risteämiskohdat. Aikalaislähteissä on kuitenkin aina 

se hankaluus, että mitä enemmän aikaa ehtii koetuista asioista kulua, sitä huonommin ihminen ne 

muistaa. Joskus omiin muistoihin voi sekoittua muilta ihmisiltä kuultuja juttuja, huhuja, jopa 

uniakin. Muistot muuttuvat ja siksi yhdestä ainoasta tapahtumasta voi olla monta kertomusta. 

Yleensä todelliset tapahtumat ovat kutakuinkin kertomusten keskiarvo. 

Lähdemerkinnöistä voi huomata, että olen tukeutunut suuremmissa historiallisissa linjoissa 

erityisesti Mika Kuljun kirjaan Tornion maihinnousu 1944. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että 

kirjalla on tukenaan laaja lähdeluettelo, se käsittelee taistelutapahtumat johdonmukaisessa 

järjestyksessä ja ennen kaikkea esittää Lapin sodan nykykäsityksen mukaisessa valossa. Toki olen 

käyttänyt myös muita lähteitä kyseisen kirjan tukena. 

Lopuksi haluan nostaa vielä muutaman asian aivan erityisesti esille. On käsittämätöntä, miten 

siviilien annettiin harhailla sodan alettua taistelualueella suhteellisen kauan, ennen kuin 

evakuointilupa annettiin 3. lokakuuta. On suorastaan onni, ettei Tornion taisteluissa kaatunut kuin 

kourallinen siviilejä, mikä sekin on liikaa, mutta aineksia paljon pahempaankin oli tyrkyllä. Siviilit 

pakenivat paniikissa kuka minnekin, ennen kuin uskalsivat palata koteihinsa tavaroita hakemaan. 

Silloinkin oli virallisen tiedon puutteessa ehtinyt liikkua käsitykseni mukaan virheellistä huhua 

aselevosta, jonka luulon turvin monet uskalsivat palata käymään kotonaan. 

Toinen asia, joka nostaa niskakarvat pystyyn, on suomalaisten kykenemättömyys haravoida 

taistelun jäljiltä jääneitä räjähteitä ja aseita pois siviilien käsistä. Toki on ymmärrettävää, ettei 

kaikkea sotarojua voi millään saada tiheimmälläkään täikammalla pois, mutta siitä huolimatta 

tarinat hylätyistä panssarivaunuista ja konekivääreistä puhuvat omaa kieltään.

AIKALAISLÄHTEET 

Haastattelut 

Kalevi Ahvenjärvi s. 1931 (4.3.2012 Karunki) 

Kirjallisuus 

Ahvenjärvi Alpo s. 1934, Sodan jaloissa – 

Muistelus Lapin sodasta syksyllä 1944 (ei 

julkaistu, alkuperäiskappaleen omistaa Kalevi 

Ahvenjärvi) 

SEKUNDAARILÄHTEET 

Kirjallisuus 

Black Jeremy, Maailman suurimmat taistelut 

(Otava 2006) 

Crawford Steve, Saksan itärintama 1941-45 – 

Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä 

(Gummerus 2006) 

Etto Jorma, Evakkotaival (Lapin 

maakuntaliitto 1975) 

Etto Jorma, Pohjoinen taikapiiri – Lapin 

evakkojen maailma 1944–1945 (Lapin 

maakuntaliitto 1977) 

Halsti Wolf H., Lapin sodassa (Pingviinikirjat 

1980) 

Hyvönen Osmo, Tornio 1944 (Pohjoinen 

1991) 

LÄHDELUETTELO 

20 


Junila Marianne, Kotirintaman aseveljeyttä – 

Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen 

sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 

1941–1944 (Suomalaisen kirjallisuuden seura 

2000) 

Kulju Mika, Tornion maihinnousu 1944 – 

Lapin sodan avainoperaatio (Ajatus Kirjat 

2009) 

Runtti Susanna, Naapuriin evakkoon 

(Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto 

1994) 

Tuomikoski Pekka, Suomen historia kolmessa 

vartissa (WSOY 2009) 

Valtonen Hannu, Pohjoinen ilmasota – 

Suomeen liittyvät sotatoimet syksystä 1944 

kevääseen 1945 (Keski-Suomen 

Ilmailumuseon julkaisuja 5 1996) 

Lehdet 

Tieteen Kuvalehti Historia 17/2010, Henrik 

Elling, Saksalaisten helvetti – Stalingrad, 

s.64-71 

VALOKUVAT 

Kannen ylin ja alin kuva Paavo Ahvenjärven, 

keskimmäinen tekijän

Raumolaisten sota – Tornionjokilaakso Lapin sodassa

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?