28.03.2013 Views

perheyrit ys

perheyrit ys

perheyrit ys

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

urheilun jälkeen vasta kolmantena ja näin

ollen kärsi isän jatkuvasta poissaolosta.

– Vaimoni sanoi minulle, että jos en jätä

tennistä, hän lähtee. lopetin maajoukkueessa

vuonna 1980, mutta vaimo lähti joka

tapauksessa, Berner toteaa ironisesti.

”iltatähtenä” syntyneen tyttären

elämässä Berner on ollutkin jo enemmän.

omien poikiensa isyyttä tämä viiden

lapsenlapsen isoisä on seurannut ihmetellen

ja ihaillen.

– nythän on kaikenlaisia isyyslomia ja

muutenkin poikani hoitavat vanhemmuutensa

esimerkillisesti. eikä heidän elämässään

urheilu vie aikaa niin kuin minulla.

LATTARIHENKINEN OmIsTAJA-

JOHTAJA

George Berner muistelee olleensa omistajan

poikana hyvin kriittisen luupin alla. töihin

piti tulla aamulla ennen muita. Uskottavuutta

saavuttaakseen hän oli valmis

ponnistelemaan erityisen paljon.

– Myyntimiehet olivat varpaillaan ja

autoritäärinen isä antoi hyvin jyrkkää

palautetta.

omistajan poika nousi toimitusjohtajaksi

1980-luvun lopulla, mutta isä

jatkoi hallituksen puheenjohtajana vielä

vuosikymmeniä – aina 84-vuotiaaksi asti.

erityistä hienovaraisuutta tarvittiin, sillä

häntä ei voinut muiden kuullen kritisoida,

vaikka virheitä niin iäkkäälle miehelle olisi

tullutkin.

toimitusjohtajana George Berner

kuvailee olevansa erittäin suora ja avoin.

– teen päätökset salamannopeasti.

yleensä alle minuutissa.

Berner arvioi, että päätöksen tekemisen

mutkattomuus liittyy omistaja-johtajaasemaan

ja muistelee tämän tulleen erityisen

hyvin esille isoisänsä Rolf Bernerin

tavassa johtaa. tämä oli yhtiön toimitusjohtaja

ja ainoa omistaja.

George ja Peter Berner jatkavat

molemmat yrityksen

hallituksen jäsenenä.

Argentiinalaistaustaiselta äidiltään

George Berner kertoo perineensä

lattarimentaliteettia, joka on pitänyt

liikkeellä. toimitusjohtaja kiertelee

paljon tehtaissa ja varastoissa työntekijöiden

parissa.

– hallinnollinen työskentely ei

minua niin paljon kiinnosta. en pistä

asioita pumpuliin ja olen kohtuullisen

itsepäinen.

Urheilussa Berner kertoo oppineensa

häviämisen taidon. osa päätöksistä

osoittautuu aina huonoiksi, mikä

harmittaa, mutta ei pitkään. on suunnattava

seuraavaan päämäärään.

KOHTI ELäKEPäIVIä

George Bernerin isä kuoli 89-vuotiaana

loppuvuodesta 2012 ja vaikutti

konttorilla loppuun asti. toimitusjohtaja

itse on jättäytymässä eläkkeelle

tämän vuoden syyskuussa. Uudeksi

toimitusjohtajaksi on valittu yhtiön

palveluksessa 23 vuoden ajan työskennellyt

Antti Korpiniemi.

Perheyhtiön viidennen sukupolven

edustajat ovat samaan aikaan hakeutumassa

perheyhtiöön. Berner kehuu

kyseistä sukupolvea fiksummaksi kuin

omaansa.

hänen nuorempi Richard-poikansa

on työskennellyt Bernerillä jo kymmenisen

vuotta. Vanhempi, juristiksi

kouluttautunut Nicolas, haki vähän aikaa

sitten isänsä tietämättä yhtiössä avoinna

ollutta kehitysjohtajan paikkaa.

– Konsultti soitti ja kertoi hänen lähettäneen

hakemuksen. olin yllättynyt, koska

nico oli aina vannonut, ettei koskaan tule

perheyhtiöön.

omaan luopumisen hetkeensä Berner

heräsi lopullisesti, kun poika kertoi hakeneensa

paikkaa, koska arvioi isän olevan

pian jäämässä pois. samaan aikaan hän ei

tämän kanssa kuulemma olisi perheyhtiössä

pitkään työskennellyt.

luopumista on voinut suunnitella

rauhassa, mutta helppoa se työlle aina

omistautuneelle ei ole ollut.

– onhan minulla pelko, että elämään

tulee eläkkeelle siirryttyäni tyhjä paikka.

Jos vaimoni ei jäisi samaan aikaan pois

työelämästä, en varmaan olisi tähän

päätökseen taipunutkaan, hallituksen

jäsenenä jatkava Berner tunnustaa.

Berner - 130 vuotta sekatavarakauPPaa

Berner oy Ab sai alkunsa vuonna 1883, kun George Bernerin isoisoisä,

norjalainen sören Berner saapui suomeen tutkimaan 40 000

asukkaan helsingin markkinoita. liiketoiminnan hän aloitti tuomalla

kaupunkiin silliä suoraan pyyntipaikalta stavangerista.

tukkukauppaa laajennettiin muilla kalatuotteilla ja vähitellen

erilaisilla jauhoilla sekä erityisherkuilla kuten lakritsilla ja

kahvilla. 1930-luvulla mukaan tulivat kasvinsuojelu- ja voiteluaineet,

1950-luvulla autot sekä kosmetiikka- ja hygieniatuotteet,

1980-luvulla siivous- ja sairaala-alan laitteet ja 1990-luvulla pesuaineet.

Vuosikymmenet vierivät ja yhtiö teki yrityskauppoja, jotka

laajensivat tarjontaa muun muassa nokian jalkineisiin ja rajamäen

etikkaan.

– Bernerillä on vieraillut konsultteja, jotka ovat neuvoneet meitä

fokusoimaan yhteen alaan. olemme kuitenkin pitäytyneet alkupe-

Berner oy voitti työelämäPalkinnon 2013

• tunnustus annettiin Bernerin työhyvinvointia

tukevista toiminnoista.

• toimintojen yksi osa-alue on senioriohjelma.

• Bernerin senioriohjelman tuloksena keskimääräinen

vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikä vuonna 2012 nousi

64,5 vuoteen.

• senioriohjelmaan kuuluu esimerkiksi

seuraajasuunnittelua, räätälöityä koulutustarjontaa,

eläkevalmennusta, mentorointia ja tutorointia

sekä ikäterveystarkastuksen yhteydessä laadittavia

liikuntaohjelmia.

• ohjelman vaikutuksia mitataan vuosittaisilla

kuntotesteillä.

• liikuntaohjelmaan sitoutuvalle seniorille alkaa

58 ikävuodesta lähtien kertyä ylimääräisiä työstä

palautumiseen tarkoitettuja seniorivapaita.

räisessä ”sekatavarakaupan” bisnesideassa, George Berner toteaa.

tämä ei tarkoita, ettei yhtiö olisi muuttunut. esimerkiksi aiemman

22 myyntiosaston sijaan Bernerillä on nykyään 6 myyntiosastoa

ja 3 tehdasta.

Vuonna 2013 yhtiö tulee toimineeksi 130 vuotta. yritys on vakavarainen

ja pärjännyt hyvin erilaisissa suhdanteissa. esimerkiksi

taloudellisesti erittäin vaikeana vuonna 2008 yhtiö teki huipputuloksen.

omistajia on tällä hetkellä 27.

– tämä ei ole minun vaan koko suvun omaisuutta, johon liittyy

huikea vastuu. osa omistajista haluaa olla yrityksessä töissä. osa

haluaa jatkaa omistajina, mutta työskennellä muualla.

– itse olen halunnut tehdä juuri tätä, yli 40 vuotta talossa viihtynyt

Berner summaa.

• Berner tarjoaa eläkkeelle jääville työntekijöille myös

eläkevalmennusta yhteistyössä eläkevakuutusyhtiön

ja työterveyshuollon kanssa sekä järjestää vuosittain

senioritapaamisia.

• eläkkeelle siirtyneet berneriläiset voivat halutessaan

ilmoittautua työvoimapankkiin.

• suomen työelämäpalkinnon myöntää

työelämäpalkinnon rahasto, jonka ovat perustaneet

sosiaali- ja terveysministeriö sekä suomen

itsenäisyyden juhlarahasto sitra.

• Aiemmin palkinnon ovat saaneet professori

Juhani ilmarinen työterveyslaitokselta (2008) ja

ruoka-saarioinen sekä teknologiateollisuus ry ja

Metallityöväenliitto ry yhdessä (2010).

• Palkinnon suuruus on 40 000 euroa.

30 31

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!