Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys

Haastattelu
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti
Pekka Hallberg
Kokonaisturvallisuuden malli
on harvinainen luottamuspääoma, jota ei pidä hukata
loitetaan haastattelu kokonaismaanpuolustuksen
toimintamallista ja niin
A sanotusta Hallbergin komiteasta ja
sen työstä, joka valmistuu vielä vuoden 2010
puolella. Tämä lienee kysymys, mistä lukijat
ovat erityisen kiinnostuneita. Mikä siis on
tämä kokonaismaanpuolustuksen malli ja
mitä eri osa-alueita siinä on. Miten tämä kokonaismaanpuolustuksen
toimintamalli vastaa
2010-luvun haasteita?
– Suomalainen kokonaismaanpuolustuksen
malli sillä tavoin ymmärrettynä, että se
tarkoittaa yhteiskunnan kaikkien voimavarojen
yhteistyötä – julkisen hallinnon,
talouselämän ja järjestöjen mukanaoloa
varautumisessa – on jopa maailmanlaajuisesti
esikuvallinen ja hyvin toimiva. Ei sen
muuttamiseen ole tarvetta. Tulee ainoastaan
mieleen, miten kokonaismaanpuolustuksen
hengessä voisimme vielä enemmän suuntautua
eteenpäin ja pohtia erilaisia kokonaisturvallisuuden
kysymyksiä, koska maailma
ympärillä muuttuu koko ajan. Siksi tulisi
olla kykyä kuulla myös heikkoja signaaleja;
merkkejä siitä, millaisia toimintaympäristön
muutoksia tapahtuu.
Suomalainen malli pärjää ilmeisesti myös
kansainvälisessä benchmarkkauksessa hyvin,
onhan sitä käytetty esimerkiksi islantilaisten
varautumisjärjestelmässä?
– Kokonaismaanpuolustuksen malli on samalla
yhteiskunnallisen luottamuspääoman
kasvattamista. Asioita ei tule tarkastella viranomaislähtöisesti,
vaan olisi tärkeää avata
järjestelmää entisestään siten, että julkisen
vallan ohella elinkeinoelämä samoin kuin vapaaehtoisjärjestöt
olisivat toiminnassa mukana
hieman suuremmallakin panostuksella. Jo
nyt monet tehtävät ovat hallinnon ulkopuolella,
lähinnä elinkeinoelämän hoidettavina.
Monilla suomalaisilla yrityksillä on tunto-
6
sarvet maailmalla. Yhteistyön tulee olla yli
sektorirajojen mahdollista.
Kun Hallbergin komitea asetettiin, ajateltiin
komitean asettajien näkökulmasta, että voisi
olla olemassa joitakin sellaisia asioita, joita
voisi tehdä entistä paremmin. Onko niitä pystytty
erittelemään ja identifioimaan tarkemmin
tämän työn aikana?
– Komitea jatkaa vielä työtänsä, mutta
eräitä linjauksia on syytä ottaa esille. Edellä
jo mainittu lähtökohta on se, että varautumisessa
tulisi entistä paremmin ottaa huomioon
maailman muuttuminen, mm. talouselämän
ja erilaisten järjestöjen kasvava merkitys. Vaikka
suomalainen järjestelmä on esimerkillinen
monen maan näkökulmasta katsottuna, kaipaa
sekin virtaviivaistamista. Siinä on eräitä
päällekkäisyyksiä. Samoin on madallettava
hallinnonalojen raja-aitoja, vaikka varsinaisia
reviirikiistoja ei olisikaan. Tätä tarvetta lisää
nykyhallinnolle ominainen yhä pidemmälle
menevä sektoroituminen. Yhteistyön täytyy
toimia kaikissa olosuhteissa.
Turvallisuusasioiden kehityksessä on havaittavissa
kaksi trendiä, toisaalta suurempi keskittyminen
ja erikoistuminen, toisaalta kasvava
yhteistyö. Se, miten nämä kaksi saadaan tasapainotettua,
on varmaankin haaste niin käytännön
kuin teorian tasolla?
– Tämä on olennainen kysymys. Rakennemuutos
asettaa yhteistyölle aikamoisia vaatimuksia.
Valtion aluehallintokin on ollut jatkuvassa
myllerryksessä. Hallinnon jatkuvuus on
kovalla koetuksella ja asiakkaat ymmällä. Viime
vaiheessa on perustettu aluehallintovirastot
(AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
(ELY). Ne ovat vasta vakiinnuttamassa
asemansa. Myös kunta- ja palvelurakenteessa
on tapahtunut suuria muutoksia. Kun
tarkastellaan yhteiskunnan varautumista
kokonaisuutena, alue- ja paikallistasolla on
paljon tehtävää yhteistyösuhteiden toimivuuden
parantamiseksi.
Tässä ei ilmeisesti ole suuri poliittisia intohimoja?
– Ei ole. Kyllä kaikilta tasoilta löytyy valmiuksia
kehittää ennalta varautumista kokonaismaanpuolustuksen
tai kokonaisturvallisuuden
hengessä - itse käyttäisin mieluummin
jälkimmäistä termiä - eräänlaisen etunojallisen,
proaktiivisen toiminnan suuntaan. Uskon siitä
vallitsevan laajan yhteisymmärrys suomalaisessa
yhteiskunnassa. Hallinnon raja-aidat ovat
ratkaistavissa tämän kokonaisuuden osana.
Kysymys on yhteistyön parantamisesta.
Puolustushallinnolla on tässä kokonaisuudessa
oma tehtävänsä. Onko komitean työn
aikana noussut esiin kysymystä siitä, onko
siviiliyhteiskunnan tukeminen ja kokonaisturvallisuuden
ylläpitäminen järjestetty nyt
oikealla tavalla? Onko mitään paineita siihen,
että puolustushallinnon rooli olisi tulevaisuuden
järjestelmässä toisenlainen?
– En näe muutospaineita. Tosin siviilikriisinhallinnan
merkitys lisääntyy, kun kriisit
koskevat yhä useammin tietojärjestelmiä,
taloutta, energianhuolta ja kulkuyhteyksiä ja
ties mitä ennakoimattomia tapahtumia. Siksi
kaikilla aloilla on tarpeen kohottaa kriisivalmiutta
ja varautumista. Tässäkin tärkeintä on
yhteistyö, voimavarojen mahdollisimman tehokas
käyttäminen.
Puolustusministeriöllä on kokonaismaanpuolustuksen
koordinointitehtäviä, jotka
varmasti säilyvät myös tulevaisuudessa. Kun
puolustusneuvosto aikoinaan perustuslakiuudistuksen
yhteydessä lakkautettiin, ministeriön
yhteyteen perustettiin turvallisuus- ja
puolustusasiain komitea (TPAK). Saattaisi
olla mahdollista laajentaa TPAK:n kokoonpanoa
ja toimikenttää talouselämän suuntaan,
onhan painopiste monissa varautumisasioissa,
huoltovarmuus lähes kokonaan, vapaaehtoisjärjestelyjen
pohjalta talouselämän varassa. TPAK
saattaisi olla mahdollista laajentaa eräänlaiseksi
laajemmaksi turvallisuuskomiteaksi. Tällöin
myös kansliapäällikkökokoukselle, joka on valtioneuvoston
pysyvä toimielin, jäisi luontevasti
asioiden hallinnointi julkisen vallan kannalta.
Tämän keskushallinnon tehtävän painoarvo
on lisääntynyt.
7