Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
on islamismin avainteksti. Muslimiveljeskunta<br />
on suuressa osassa islamilaista maailmaa, Pohjois-Afrikasta<br />
Etelä-Aasiaan, luonut pohjan<br />
oppositioislamismille, joka on mobilisoitunut<br />
sekä maltillistumisen valtavirtaan astuneiksi<br />
ja parlamentaariseen vaikuttamiseen osallistuviksi<br />
puolueiksi että maanalaisiksi liikkeiksi.<br />
Islamistinen oppositiopolitiikka on tyypillisesti<br />
yhdistänyt ”oikeistolaista” arvokonservatismia<br />
”vasemmistolaisiin” sosiaali- ja<br />
hyvinvointipainotuksiin, samalla kun luonteenomaista<br />
on usein ollut myös ulkopoliittisia<br />
teemoja hyödyntävä populismi. Islamistipuolueet<br />
ovat vedonneet umman yhtenäisyyteen,<br />
ottaen ”kansan” puolustajien position hallitusten<br />
korruptiota, epäislamilaisuutta, elitismiä,<br />
piittaamattomuutta tai ulkopoliittista<br />
länsisuuntautumista vastaan. Konfliktialueiden<br />
lähimaissa islamistiset oppositiopuolueet<br />
ovat tyypillisesti myös profiloituneet sorrettujen<br />
muslimiveljien, kuten palestiinalaisten<br />
tai kashmirilaisten, puolustajina ja syyttäneet<br />
hallituksia toimettomuudesta.<br />
Valtiolliseen toimintaan oppositiosta käsin<br />
osallistuvia merkittäviä islamistipuolueita ovat<br />
esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskunta, Jordanian<br />
muslimiveljeskuntana pidettävä Islamilainen<br />
toimintarintama IAF (Jabhat al-’Amal<br />
al-Islāmī), Marokon Oikeus- ja kehityspuolue<br />
PJD (Hizb al-’Adāla wat-Tanmiyya), Pakistanin<br />
MMA (Muttahida Majlis-e Amal) ja Libanonin<br />
Hizbullah. Kaikkia epäillään yhteyksistä aseellisiin<br />
laitaliikkeisiin ja Hizbullah on myös avoimesti<br />
sotilaallinen organisaatio, mutta kaikki<br />
ovat myös vakavasti otettavia ja vaaleihin osallistuvia<br />
parlamentaarisia puolueita. MMA on<br />
ajoittain ollut hallitusvastuussa osavaltiotasolla<br />
ja Hizbullah taas tehnyt oppositiopolitiikkaa<br />
Libanonin hallituksestakin käsin.<br />
Maissa, joissa Muslimiveljeskunnan verkostoja<br />
ei ole suoranaisesti puhdistettu ja oppositiotoiminta<br />
on ollut mahdollista, islamistien pitäminen<br />
väkisin ikuisessa oppositiossa on joka<br />
tapauksessa strukturoinut niiden toimintaa ja<br />
strategiaa suuntautumaan enemmän maanalaiseen<br />
ja kansalaisyhteiskunnan tason toimintaan<br />
kuin esimerkiksi sosialistit, jotka arabimaissa<br />
ja useissa muissa muslimimaissa kylmän sodan<br />
aikana muuttuivat eliittikeskeisiksi puolueiksi<br />
tai sotilashallinnoiksi. Islamistit ovat asemistaan<br />
käsin saavuttaneet paljon laajemman<br />
kannattajapohjan ja vedonneet myös laajenevaan<br />
keskiluokkaan, jonka nuorilta polvilta<br />
jähmeissä poliittisissa järjestelmissä usein puuttuvat<br />
omaa koulutustasoa ja kunnianhimoa<br />
vastaavat sosiaalisen nousun väylät.<br />
Toisaalta ikuiseen oppositioon asemoituminen<br />
on vaikeuttanut vakavasti otettavien<br />
poliittisten ohjelmien luomista; eristäminen<br />
valtarakenteista on päinvastoin hyödyttänyt<br />
islamistiliikkeiden piirissä radikaaleja elementtejä<br />
ja erittäin konspiratiivista maailmankuvaa.<br />
Kun mahdollisuudet testata islamistien<br />
todellista kannatusta vaaliuurnilla ovat usein<br />
jääneet rajallisiksi, islamistit ovat pyrkineet<br />
demonstroimaan vaikutusvaltaansa mobilisoimalla<br />
katuvoimaa – mielenosoittajia, räyhääjiä,<br />
julisteita ja lippuja – tai tulivoimaa, ja näillä<br />
keinoin pelottamaan sekä väestöä että hallituksia.<br />
Tehokas varainkeruu, uskonnollisten instituutioiden<br />
hyödyntäminen samoin kuin hyväntekeväisyys<br />
ja yhteiskunnallinen toiminta<br />
ovat edesauttaneet vahvimpia islamistiliikkeitä<br />
luomaan ”valtioita valtioissa”, mistä Hizbullah<br />
on kouriintuntuvin esimerkki.<br />
Varjovaltion luomista voidaankin pitää<br />
yhtenä huolestuttavimmista tendensseistä islamistisen<br />
politiikan kentässä. Hizbullahin<br />
ja Hamasin menestys tässä on saanut monet<br />
islamistiryhmät pyrkimään samaan. Varjovaltion<br />
luominen merkitsee instituutioiden<br />
haltuunottoa tai rinnakkaisten perustamista,<br />
oman voiman asteittaista vahvistamista viralliseen<br />
valtioon nähden ja lopulta kilpailijoiden<br />
eliminointia haltuun otetuista instituutioista<br />
tai alueilta. Esimerkiksi Hizbullahin valta Libanonin<br />
shiiojen keskuudessa ei perustu vain<br />
siihen, että se huolehtisi hallituksen hylkäämistä<br />
ja syrjimistä köyhistä shiioista, vaan siihen,<br />
että se aktiivisesti estää hallituksen toiminnan<br />
ja pyrkii monopolisoimaan valtiollisia toimintoja<br />
haltuunsa saamilla alueilla. Monien islamistipuolueiden<br />
varjovaltioroolia on edistänyt<br />
se, että ne ovat syntyneet ja kasvaneet konfliktitilanteissa<br />
taistelujärjestöiksi, jotka sittemmin<br />
ovat omalta osaltaan pitäneet virallista valtiovaltaa<br />
heikkona.<br />
Afganistanin ja Pakistanin Tālibān-liikkeet<br />
ja Somalian ash-Shabāb ovat esimerkkejä radikaaleista<br />
islamistiliikkeistä, jotka ovat aseellisen<br />
taistelun ja aggressiivisen haltuunoton keinoin<br />
saaneet hallintaansa laajoja alueita kokonaisista<br />
valtioista ja pystyvät hallitsemaan valtaamiensa<br />
alueiden väestöjä, instituutioita ja verotusta.<br />
Pohjois-Kaukasiassa ja Pakistanin ja Afganistanin<br />
välisillä pataanialueilla keskushallitusten<br />
vihamielinen suhde paikallisiin väestöihin ja<br />
näiden kansallisten auktoriteettien ja yhteiskuntarakenteiden<br />
tuhoaminen yhdessä tilalle<br />
tuodun korruptoituneen hallinnon kanssa ovat<br />
edesauttaneet islamisteja hankkimaan legitimiteettiä<br />
poliisi- ja oikeustoiminnan tuottajina,<br />
olivatpa kuinka väkivaltaisia tahansa.<br />
Jihadismi<br />
Koska nykyislamismin väkivaltaisin nouseva<br />
trendi, jihadismi, saa niin paljon huomiota<br />
osakseen muutenkin, käsittelen sitä tässä vain<br />
rajallisesti. Mainittakoon kuitenkin, että jihadismi<br />
on islamismin tavoin poliittinen termi.<br />
Se viittaa sanaan jihād, joka merkitsee (uskonnollista)<br />
kamppailua tai taistelua – ensisijaisesti<br />
henkistä ja sisäistä kamppailua pahuutta ja syntiä<br />
vastaan, mutta toissijaisesti myös esimerkiksi<br />
uskonnollisesti perusteltua sodankäyntiä.<br />
Tanskan ja Norjan vastainen<br />
mielenosoitus Damaskoksessa<br />
Käsitteellisesti jihadismi on aate ”islamin<br />
maailman” (poliittisena viiteryhmänä) puolustamisesta<br />
todellisia ja kuviteltuja vihollisia<br />
vastaan. Useimmissa jihadistisissa strategioissa<br />
toiminnot on jaettu kolmeen päälinjaan:<br />
ideologiseen, uskonnolliseen ja sotilaalliseen –<br />
toisin sanoen propagandaan, saarnaukseen ja<br />
aseelliseen toimintaan. Näitä on myös kutsuttu<br />
mm. suun, sydämen ja käden jihadiksi. Länsimaisittain<br />
ja karkeasti todettuna ideologinen<br />
jihadismi tapahtuu ensisijaisesti sähköisen median<br />
kautta, uskonnollinen jihadismi fatwojen,<br />
säätiöiden ja uskonnollisten instituutioiden<br />
solutuksen kautta, ja aseellinen jihadismi taas<br />
sissisodankäynnin ja terrorismin kautta.<br />
Väkivaltaisen muodon saanut jihadismi voidaan<br />
edelleen jakaa puolustukselliseen, jollaisena<br />
Abdullah Azzām sen Afganistanin rintamalla<br />
näki, ja offensiiviseen, jollaisen muodon<br />
se on esimerkiksi Ayman az-Zawāhirīllä saanut.<br />
Azzām oli palestiinalainen uskonoppinut, joka<br />
toimi aikoinaan Usāma bin Lādinin opettajana<br />
ja kirjoitti jihadismin merkkiteoksen<br />
52 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 53
Change language