Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
kehityskulkuina. Padot, joiden tarkoituksena<br />
on padota jihadismia tai muita islamismista<br />
kumpuavia ääri-ilmiöitä, ovat sitä vahvempia,<br />
mitä enemmän muslimiväestöä, siis mielellään<br />
myös maltillisia islamisteja, saataisiin padon<br />
”meikäläiselle” puolelle. Padon ei ehkä kannata<br />
myöskään olla hermeettisesti suljettu.<br />
Euroopassa eniten huomiota ja keskustelua<br />
herättänyt esimerkki ”maltillisesta islamismista”<br />
lienee Turkin AKP-puolue. Oltiinpa sen aikana<br />
Turkissa harjoitetun ulkopolitiikan aiempaa<br />
”islamilaisemmista” ja israelilaiskriittisemmistä<br />
linjauksista mitä mieltä tahansa, on havaittava,<br />
ettei AKP:n valtaannousu muuttanut Turkkia<br />
islamistiseksi valtioksi. Varkailta ei ryhdytty<br />
katkomaan käsiä eikä naisia kivitetty uskottomuudesta.<br />
Turkki ei vajonnut sen enempää<br />
diktatuuriin kuin kaaokseenkaan. AKP:n oma<br />
aatteellinen kehitys ilmentää myös vakiintuneiden<br />
islamistipuolueiden maltillistuvaa trendiä:<br />
Recep Tayyip Erdoğanin omat ajatukset ja<br />
poliittiset mielipiteet olivat hänen pääministeriksi<br />
tullessaan oleellisesti maltillistuneet ajoista,<br />
jolloin hän toimi Istanbulin pormestarina.<br />
Hänen edeltäjänsä Turkin islamistien johdossa,<br />
Necmettin Erbakan, oli mielipiteiltään selvästi<br />
Erdoğania jyrkempi.<br />
Vaikka Turkkia pitäisi ainutlaatuisena tapauksena,<br />
joka ei ole verrattavissa muihin muslimimaihin,<br />
samankaltainen kehitys on tapahtunut<br />
muissakin sellaisissa muslimienemmistöisissä<br />
maissa, joissa on jossain määrin vakiintuneita<br />
demokraattisia instituutioita ja vähintään puolidemokraattisia<br />
poliittisia järjestelmiä, kuten<br />
Indonesiassa, Malesiassa, Pakistanissa, Jordaniassa<br />
ja Marokossa. On kuitenkin muistettava,<br />
että samaan aikaan, kun islamismin valtavirta<br />
näissä maissa on maltillistunut, sirpaleinen äärilaita<br />
näyttää myös lisääntyneen ja radikalisoituneen<br />
– jopa Turkissa. Trendit näyttäisivät siis<br />
kulkevan käsi kädessä ja ehkä ne tahtomattaan<br />
ruokkivat toisiaan: laitaliikkeet reagoivat valtavirtojen<br />
maltillistumiseen, kun taas puolueet,<br />
jotka haluavat tulla vakavasti otetuiksi, reagoivat<br />
ääri-ilmiöihin kielteisesti.<br />
Jopa aseelliset ääriliikkeet, jotka pyrkivät<br />
valtioiksi valtioissa ja haluavat tulla hyväksytyiksi<br />
normaaleina poliittisina voimina, kuten<br />
Hizbullah ja Hamas, ovat olleet taipuvaisia eristämään<br />
ja eliminoimaan itseään radikaalimpia<br />
laitaliikkeitä, vaikkakin ovat myös käyttäneet<br />
sellaisia hyväkseen toteuttamaan iskuja, joista<br />
eivät itse halua ottaa vastuuta. Radikaaleista<br />
lähtökohdistaan ja aseellisesta ääritoiminnastaan<br />
huolimatta Hizbullah ja Hamas ovat<br />
luopuneet esimerkiksi pyrkimyksistä muuttaa<br />
koko Libanon tai koko Palestiina sharī’an mukaan<br />
hallituiksi islamilaisiksi valtioiksi.<br />
Valtiojohdettu islamismi<br />
Toinen trendi, johon on syytä kiinnittää huomiota<br />
islamismin valtavirtaistumisen ja toisaalta<br />
laitaliikkeiden radikaalin asemoitumisen lisäksi,<br />
on islamismin poliittinen hyväksikäyttö<br />
valtiovallan toimesta. Valtiojohdetusta islamismista<br />
kaksi toisiinsa nähden varsin erilaista esimerkkiä<br />
tarjoavat Iran ja Saudi-Arabia. Iranissa<br />
hierarkkinen pappisvalta ja venäläistyyppinen<br />
edelleen paisuva nojautuminen turvallisuuspalveluihin<br />
tekevät tyhjiksi monet näennäisesti demokraattiset<br />
instituutiot. Saudi-Arabiassa taas<br />
konservatiivisella monarkialla on erityissuhde<br />
wahhabilaiseen puritaanilahkoon.<br />
Paitsi että Iran ja Saudi-Arabia, shiialainen<br />
ja sunnalainen teokratia, ovat toistensa kiivaita<br />
vastustajia ulkopolitiikassa ja salaisessa<br />
sodassa tiedustelun ja uskonnollisten säätiöiden<br />
varjomaailmoissa, ne ovat myös toisiinsa<br />
nähden eräänlaisia vastakohtia: Iranissa erittäin<br />
autoritäärinen ja kiihkeästi länsivastainen<br />
regiimi pyrkii hallitsemaan kohtalaisen hyvin<br />
koulutettua ja länsimaihin sekä länsimaiseen<br />
kulttuuriin erittäin myönteisesti suhtautuvaa<br />
nuorta väestöä. Vaikka Iranin maaseudun ja<br />
kouluttamattoman väestönosan poliittisista<br />
mielipiteistä olisikin vaikea saada lännessä selvää,<br />
viime vuoden kansannousu ja se raivo, jolla<br />
regiimi on sen murskannut, osoittavat, että<br />
miljoonat iranilaiset eivät missään määrin jaa<br />
hallintonsa näkemyksiä ulko- ja sisäpolitiikasta.<br />
Saudi-Arabiassa taas ulkopoliittisesti länsisuuntautunut<br />
ja vakaa mutta yhtä lailla autoritäärinen<br />
monarkia hallitsee patakonservatiivisella<br />
sisäpolitiikalla yhtä maailman konservatiivisimmista<br />
väestöistä, jonka keskuudessa monet<br />
suhtautuvat kielteisesti kuningashuoneen länsimaisiin<br />
pönkittäjiin.<br />
Näiden perin epätyypillisten mutta suurten<br />
ja vaikutusvaltaisten valtioiden lisäksi valtiollisen<br />
islamismin käyttöä on esiintynyt eri tavoin<br />
monissa muissakin valtioissa eri aikoina, Sudan,<br />
Pakistan ja Malesia tästä esimerkkeinä. Myös<br />
sekulaarit hallinnot ovat harjoittaneet valtiojohtoista<br />
islamismia, joko hyödyntääkseen<br />
islamistisen aatevirtauksen voimaa kansan parissa<br />
ja alueellisessa politiikassa ulko- ja sisäpoliittisiin<br />
tarkoitusperiin, tai pyrkien saamaan<br />
yhteiskunnan voimistuvia islamistisia liikkeitä<br />
hallintaansa ja kontrolloimaan niitä. Autoritääriset<br />
hallinnot ovat niin ikään hyödyntäneet<br />
islamistien sopivan kapeakatseista katujoukkovoimaa,<br />
manipuloineet sitä ja suunnanneet sitä<br />
milloin kotimaisia vastustajia vastaan ja milloin<br />
ulkopoliittisiin propagandakampanjoihin.<br />
Valtiojohtoisen islamismin voimistuminen<br />
autoritäärisissä valtioissa ei tarkoita islamistien<br />
rakentavaa integrointia pluralistiseen poliittiseen<br />
kulttuuriin. Pikemminkin se merkitsee,<br />
että autoritääriset valtiot, joilla on poikkeuksetta<br />
tanakka turvallisuuskoneisto, pyrkivät<br />
monopolisoimaan islamistista politiikkaa. Tällä<br />
tavoin ne pyrkivät vetämään mattoa aidon<br />
islamistisen opposition alta ja samalla käyttää<br />
hyväksi islamistisia mielipidevirtauksia lännenvastaisen<br />
ulkopolitiikan ja autoritäärisen<br />
Minareetti Syyriassa<br />
sisäpolitiikan edistämiseksi. Autoritääristen<br />
valtioiden harjoittama islamismin hyväksikäyttö<br />
mobilisoituu siten helposti kontrolloiduksi<br />
lännenvastaiseksi kampanjaksi, mikä olikin ilmeistä<br />
vuoden 2006 alun Tanskan-vastaisissa<br />
masinaatioissa Iranissa, Syyriassa sekä Hizbullahin<br />
ja Hamasin vaikutusalueilla.<br />
Oppositioislamismi<br />
Kolmas tendenssi on monissa maissa vallitseva<br />
islamistien asemoituminen ”ikuiseen oppositioon”.<br />
Tendenssi on ollut tyypillinen suurimmassa<br />
osassa arabimaailmaa, jossa vallassa on<br />
autoritäärisiä tai puoliautoritäärisiä hallintoja,<br />
joko konservatiivisia monarkioita tai sekulaareja<br />
sotilashallintoja. Islamismiksi nimitetyn modernin<br />
aatteen prototyyppi oli Egyptistä lähtenyt<br />
Muslimiveljeskunta, jonka perustaja Hasan<br />
al-Bannā salamurhattiin perustamansa liikkeen<br />
radikaalimpien edustajien toimesta vuonna<br />
1949, ja hänen kuuluisin seuraajansa Sayyid<br />
Qutb teloitettiin vankeuden jälkeen vuonna<br />
1966. Qutbin merkkiteos, ”Merkkipaaluja”,<br />
50 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 51
Change language