Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
pääsääntöinen kehityskulku aatteiden laajassa<br />
kehityksessä. Päinvastoin, mitä vakaammat<br />
olot, sitä enemmän eri lähtökohdista nousseet<br />
puolueet ovat alkaneet vähitellen muistuttaa<br />
toisiaan, vaikka samaan aikaan yhteiskunnallisella<br />
tasolla avoin yhteiskunta ja moniarvoisuus<br />
olisivat kukoistaneet.<br />
Usein vasta ulkomaisten hallitusten aktiivinen<br />
tuki on tehnyt ääriliikkeiden salahankkeista<br />
todella vaarallisia. Aina sekään ei ole riittänyt,<br />
vaan Moskovasta tai Berliinistä aikoinaan<br />
saadut rahat on juotu ja kaaderit hajonneet<br />
omiin sisäisiin linjariitoihinsa. Linjariidat ja<br />
lahkoutuminen ovat olleet tavanomaisia myös<br />
islamististen ääriliikkeiden kohdalla; juominen<br />
oletettavasti vähäisempää kuin nationalistisilla<br />
ja sosialistisilla ääriliikkeillä. Tästä huolimatta<br />
islamistisen radikalismin historia on jo vuosikymmenten<br />
ajalta täynnä töpeksittyjä kapinoita<br />
ja salahankkeita.<br />
Silloin tällöin sentään luonteeltaan islamistiset<br />
liikkeet ovat onnistuneet kuohuttamaan<br />
koko maailmaa, kuten Sudanin mahdilaiset<br />
1800-luvulla vallatessaan Khartumin ja lyödessään<br />
britit, egyptiläiset ja myöhemmin etiopialaisetkin<br />
ennen kuin Herbert Kitchenerin<br />
konekiväärituli niitti mahdin armeijat maahan<br />
Omdurmanin taistelussa 1898. Tai kuten<br />
vuonna 1979, jolloin jo jonkin aikaa kytenyt<br />
islamilainen vallankumous syöksi šaahin vallasta<br />
Iranissa ja perusti ensimmäisen modernin<br />
islamistisen valtion. Saman vuoden lopussa toinen<br />
mahdilainen liike eläkkeelle jääneen kansalliskaartin<br />
upseerin Juhayman al-Utaybīn<br />
ja hänen mahdiksi julistamansa lankomiehen<br />
Muhammad al-Qahtānīn johdolla onnistui<br />
valtaamaan Mekan suurmoskeijan, mutta vain<br />
vähäksi aikaa ennen kuin erikoisjoukot tekivät<br />
verisesti lopun valtauksesta.<br />
Iranin lisäksi radikaalit islamistit ovat onnistuneet<br />
kaappaamaan valtiovallan ainoastaan<br />
Sudanissa vuonna 1989, jossa sielläkin<br />
sotilashallinto myöhemmin sivuutti radikaalimmat<br />
islamistiliittolaisensa, ja Afganistanissa<br />
deobandilaisen Tālibān-liikkeen saadessa suurimman<br />
osan maasta hallintaansa vuonna 1996.<br />
Paljosta aiheellisestakin pelosta huolimatta islamistit<br />
eivät ole olleet erityisen menestyksekkäitä<br />
vallankaappaushankkeissaan.<br />
Vaaliuurnilla islamistit ovat voittaneet hallitusvallan<br />
Turkissa ja Palestiinassa, osavaltio-<br />
tasolla Pakistanissa ja Malesiassa. Useissa<br />
puolidemokraattisissa arabimaissa islamistiset<br />
puolueet osallistuvat parlamentaariseen politiikkaan<br />
oppositiosta käsin, esimerkkeinä Libanon,<br />
Jordania ja Marokko. Autoritäärisessä<br />
Egyptissä islamistinen Muslimiveljeskunta<br />
(al-Ikhwān al-Muslimīn) osallistuu parlamentaariseen<br />
politiikkaan huolimatta siitä, että on<br />
kielletty. Algeriassa islamistien vaalivoitto mitätöitiin,<br />
mikä johti sisällissotaan.<br />
Vakiintuneiden valtiojärjestelmien kannalta<br />
vaarallisin islamistien toimintamuoto on todennäköisesti<br />
varjovaltioiden luominen, johon<br />
varsinkin radikaalimmat islamistit näyttävät<br />
ryhtyneen riippumatta siitä, onko islamisteilla<br />
ollut kyseisessä maassa mahdollisuus toimia<br />
parlamentaarisen demokratian kautta, kuten<br />
Libanonissa, Pakistanissa tai Indonesiassa, vai<br />
ovatko he toimineet ulkoparlamentaarisesta<br />
oppositiosta käsin, kuten Egyptissä, Algeriassa<br />
tai Saudi-Arabiassa. Libanonin Hizbullah, Palestiinan<br />
Hamas sekä Afganistanin ja Pakistanin<br />
Tālibān-liikkeet ovat varoittavia esimerkkejä<br />
siitä, miten vaikeaa radikaalien islamistien<br />
kukistaminen on paikallisille hallituksille saati<br />
ulkopuolisille, kun islamisteilla on jo käytännössä<br />
”valtio valtiossa”.<br />
Islamististen liikkeiden jaottelu opillisten<br />
alkuperiensä mukaan, mikä on ollut tyypillistä<br />
islamintutkimuksen lähtökohdista kumpuavissa<br />
näkökulmissa ja sinänsä tärkeää, ei aina anna<br />
näiden liikkeiden toiminnan ymmärtämiselle<br />
yhtä käytännöllisiä lähtökohtia kuin islamismin<br />
lähestyminen ensisijaisesti poliittisena<br />
ilmiönä. Syytä on kiinnittää huomiota näiden<br />
liikkeiden moderneihin poliittisiin kantoihin,<br />
strategiaan ja taktiikkaan. Näitä tarkasteltaessakaan<br />
liikkeiden jakaminen arvolatautuneesti<br />
”maltillisiin” ja ”radikaaleihin” on kaikkea muuta<br />
kuin ongelmatonta.<br />
Poliittisten tavoitteiden ”maltillisuuden”<br />
arviointi on sovellettavissa lähinnä vain analysoitaessa<br />
islamistiliikkeitä sellaisissa muslimienemmistöisissä<br />
maissa, joiden poliittiset<br />
järjestelmät riittävässä määrin muistuttavat<br />
Euroopassa vallitsevia liberaalidemokraattisia<br />
monipuoluejärjestelmiä. Turkin lisäksi<br />
tällaisia ovat esimerkiksi Albania, Bosnia ja<br />
Libanon, mutta myös esimerkiksi suuret aasialaiset<br />
muslimienemmistöiset maat Indonesia,<br />
Malesia, Pakistan ja Bangladesh. Arabimaista<br />
Libanonin lisäksi tarkastelukulmaa voi soveltaa<br />
lähinnä niihin maihin, kuten Jordania ja<br />
Marokko, joissa jonkinlainen demokraattinen<br />
järjestelmä puoluekenttineen on kehittynyt.<br />
Useimmissa muissa arabimaissa ja arabimaailman<br />
ulkopuolisilla muslimialueilla kuten<br />
Iranissa, Keski-Aasiassa ja Afrikan sarvessa<br />
muslimienemmistöisten maiden poliittiset<br />
järjestelmät ovat liian autoritäärisiä, jotta<br />
islamistien poliittista toimintaa kannattaisi<br />
tarkastella eurooppalaisen näkökulman mukaisen<br />
”maltillisuuden” näkökulmasta. On<br />
varsin vaikeaa arvioida islamististen oppositioryhmien<br />
”maltillisuuden” astetta esimerkiksi<br />
Saudi-Arabiassa, jonka virallinen hallinto on<br />
jyrkän konservatiivinen, tai Iranissa, jonka<br />
hallinto sellaisenaan jo edustaa islamistista<br />
radikalismia.<br />
Sen sijaan, että islamismia pilkottaisiin osiin<br />
teologisten ja opillisten lähtökohtiensa perusteella,<br />
tai että pohdittaisiin erilaisten liikkeiden<br />
maltillisuuden tai radikaalisuuden astetta,<br />
otan tässä artikkelissa toisen näkökulman, islamististen<br />
liikkeiden poliittisen asemoitumisen.<br />
Uskon tämän lähestymistavan antavan eräitä<br />
yleisestä keskustelusta sivuun jääneitä eväitä<br />
muslimimaailman politiikan ymmärtämiselle.<br />
En siten tuo tähän artikkeliin mukaan islamismin<br />
oppihistoriaa tai puolueiden vaiheita, vaan<br />
hahmottelen varsin vapaalla kädellä muutamia<br />
islamististen liikkeiden alueella vaikuttavia<br />
trendejä.<br />
Koska islamististen ryhmien tavoitteet vaihtelevat<br />
kalifaatin perustamisesta ja profeetan<br />
aikalaisten sääntöihin ja tapoihin palaamisesta<br />
varsin realistisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin,<br />
arvopohjaiseen politiikkaan, moralismiin<br />
ja sosiaaliseen vastuuseen, on selvää, että myös<br />
Islamia yliopisto Peshawarissa<br />
poliittisessa asemoitumisessa on islamismin kehyksen<br />
sisällä merkittäviä eroja.<br />
Islamististen liikkeiden piirissä valtavirran<br />
tendenssi on vuosikymmenten ajan ollut maltillistuva,<br />
vaikka samaan aikaan laitaliikkeet<br />
(fringes) näyttävät jatkuvasti radikalisoituneen.<br />
Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen kehityskulku<br />
aatehistoriassa, sillä sama on eri aikoina<br />
tapahtunut nationalismin ja sosialismin<br />
suhteen. Samaan aikaan kun osa poliittisesta<br />
liikkeestä kypsyy, sen aktiivijäsenet vanhenevat<br />
ja se integroituu vähitellen olemassa oleviin<br />
valtarakenteisiin tehden matkalla kaikenlaisia<br />
kompromisseja. Liikkeen laidoilla reagoidaan<br />
kielteisesti juuri tähän muutokseen. Kuten<br />
islamistit ovat alun perin reagoineet muslimimaailman<br />
modernisaatioon, islamismin omat<br />
laitaliikkeet puolestaan reagoivat valtavirtaislamistien<br />
revisionismiin, petturuuteen, hallitusten<br />
myötäilemiseen ja muuhun – syytökset ovat<br />
sisällöltään varsin tuttuja muiden aatesuuntausten<br />
piiristä, vaikka niille annettaisiin islamilaisia<br />
käsitteitä, kuten takfīr (toisen muslimin<br />
kiroaminen uskonkieltäjäksi).<br />
Länsimaalaisten on syytä ymmärtää, että<br />
islamismin kaikkein radikaaleimmat suuntaukset<br />
eivät edusta muslimimaailmaa, eivät edes<br />
koko islamismin kenttää, vaan päinvastoin reagoivat<br />
sitä vastaan. Tämän havainnon suoranaisena<br />
seurauksena tulisi olla myös strateginen<br />
muutos. Sen sijaan, että yritettäisiin rakentaa<br />
aitoja sivilisaatioiden välille niitä erottamaan,<br />
kuten huntingtonilaisessa ajattelussa, tai tuettaisiin<br />
hinnalla millä hyvänsä muslimimaiden<br />
nationalistisia ja sosialistisia voimia niiden<br />
kääntämiseksi islamisteja vastaan, olisi syytä<br />
nähdä islamistien valtavirran maltillistuminen<br />
ja poliittinen normalisoituminen toivottavina<br />
48 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 49
Change language