Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys

Ulkoasiainsihteeri Anssi Kullberg
palvellut Damaskoksessa, Beirutissa, Addis Abebassa ja Islamabadissa
Islamismin ajankohtaisia
trendejä
e osa maailmasta ja maailman väestöstä,
joka tunnustaa islaminuskoa,
S tulee helposti muualla tarkastelluksi
pelkästään uskontonsa kautta. Islamilainen
maailma on tietysti paljon muutakin kuin islamia.
Koska kuitenkin islamismiksi kutsuttu
poliittinen aatesuuntaus on noussut nationalismin
ja sosialismin rinnalle kolmanneksi
moderniksi suuraatteeksi muslimiväestöjen
parissa, sen ymmärtäminen juuri politiikan
(eikä vain uskonnon tai terrorismin) kautta
kuuluu nykyisin maailmanpolitiikan tuntemuksen
yleissivistykseen.
Johdanto
Islamismi on laaja yleisnimitys aatteellisille
virtauksille, joissa islam asetetaan poliittisen
identiteetin ytimeen, ja johdetaan tai kuvitellaan
johdettavan poliittisia arvoja ja mielipiteitä
islamin uskonnollisista auktoriteeteista, Koraanista,
hadītheista ja sharī’an eri tulkinnoista.
Nimensäkin mukaisesti islamismi viittaa islamiin,
muttei ole sama asia – islamismi on poliittinen
käsite, ideologinen viitekehys, jolle
ovat ominaisia pyrkimykset politisoida islamia
ja islamisoida politiikkaa. Taipumus kuvitella
umma, kaikkien maailman muslimien yhteisö,
poliittiseksi viiteryhmäksi samaan tapaan kuin
”kansakunta” nationalismissa tai ”luokka” sosialismissa,
on islamistisille aatesuuntauksille
luonteenomaista. Muslimeilla kuvitellaan olevan
yhteisiä poliittisia etuja tai mielipiteitä.
On edelleen tärkeää ymmärtää, kuinka laajaan
kirjoon aatteellisen toiminnan ilmentymiä
islamismilla itse asiassa viitataan. Käsite kattaa
hyvin laajan skaalan nykyajan ja lähihistorian
poliittisia liikkeitä, jotka ovat esiintyneet islaminuskoisissa
maissa tai muslimiyhteisöissä.
Skaalaa voi hahmottaa monilla akseleilla, mutta
jonkinlaisen kuvan saa, kun ajattelee sen
ulottuvan Turkin nykyisin hallitsevasta Oikeus-
ja kehityspuolueesta (Adalet ve Kalkınma
Partisi) aina äärimmäisiin takfirilaisiin ja jihadistisiin
laitaliikkeisiin, joita esimerkiksi al-
Qā’ida edustaa. Toiminta ulottuu poliittisesta
puoluetoiminnasta erilaisiin yhteiskunnallisen
aktiivisuuden muotoihin, kuten säätiöihin,
madrasaliikkeeseen, hyväntekeväisyyteen, sairaaloihin,
lastenkoteihin ja lähiötoimintaan.
Missä poliittisen, muun yhteiskunnallisen ja
puhtaasti uskonnollisen toiminnan rajat kulkevat,
ei ole aina selvää. Missään nimessä huomion
keskittäminen yksinomaan islamismin
viitekehyksessä tapahtuvaan väkivaltaiseen
toimintaan ei anna oikeaa kuvaa tämän ideologisen
virtauksen ulottuvuuksista.
Kuten kaikki poliittiset liikkeet, myös islamistiset
liikkeet ottavat kantaa nyky-yhteiskuntaan
ja maailmanmenoon. Islamistit reagoivat
islamilaisen maailman modernisaatioon, demografisiin
muutoksiin, kaupungistumiseen ja
taloudellispohjaiseen muuttoliikkeeseen, joka
yleisesti suuntautuu maalta kaupunkeihin ja
köyhistä maista vauraisiin. Islamistit elävät ja
vaikuttavat ympäristössä, joka on dramaattisessa
muutostilassa: Liian nopea väestönkasvu luo
nuorisopullistumia, syö talouskasvun hedelmiä
ja kuormittaa palveluja ja infrastruktuuria.
Kaupunkien paisuminen tuo miljoonia
ihmisiä lisää modernin ”länsimaisen” elämäntavan
piiriin, mutta toisaalta sama ilmiö
tuo ainakin tilapäisesti maalaiskylien arvoja,
normeja ja pukeutumistapoja kaupunkeihin,
minkä monet urbaaneissa keskiluokissa
ovat kokeneet lähiympäristöjensä rankkana
konservatiivistumisena. Sama tapahtuu länsimaisissa
suurkaupungeissa, joihin tulvivat
maahanmuuttajat eivät enää välttämättä tulekaan
kotimaidensa koulutetuista keskiluokista
vaan suoraan kouluttamattomista ja maalaisista
väestöistä. On tärkeää huomata, että
muslimimaiden kaupungit ovat kokeneet ja
kokevat edelleen samanlaisia maahanmuuton
lieveilmiöitä kulttuurireaktioineen kuin mitä
Länsi-Euroopassa koetaan. Aikoinaan nationalismi
ja sosialismi ammensivat samankaltaisista
suurista murroksista, ja niin tekee myös islamismi,
oli sitten kyse vetoamisesta kouluttamattomiin
massoihin, vihaisiin nuoriin miehiin tai
koulutettujen ja vauraiden luokkien joukosta
nouseviin ”tiedostaviin älykköihin”. Islamisteja
tulee myös koulutetusta, vauraasta keskiluokasta.
Ei tarvitse etsiä suuria sivilisaatioiden törmäyksiä,
kun ratkaisevat törmäykset löytyvät yhteiskuntien
sisältä: kaupunkien ja maaseudun
välisistä arvotörmäyksistä samoin kuin sukupolvien
välisistä. ”Länsimaisesta kulttuurista”
on tullut globaalia, mutta niin on tullut myös
”islamilaisesta kulttuurista”. Nykymaailmassa
ne löytyvät yhä useammin kadun tai korttelin
päästä toisistaan eivätkä suinkaan ole aina yksiselitteisesti
toisistaan erotettavissa.
Koraanin tutkiminen tai terrorististen ääriryhmien
läpikäynti eivät anna realistista kuvaa
siitä, mistä modernissa islamismissa on kysymys
ja mihin eri suuntiin tämä aatevirtaus tulee
kehittymään. Paremmin asian hahmottaa, kun
islamismin rinnastaa käsitteenä sosialismiin tai
Uskonnollista kirjallisuutta
jemeniläisessä basaarissa
nationalismiin. Myös ne ovat laajoja ideologisia
viitekehyksiä, joiden piiristä on noussut
niin radikaalia ja väkivaltaista toimintaa ja totalitaarisia
valtiomuotoja kuin nykyisten länsimaisten
demokratioiden valtavirtapuolueita.
Sopeutuessaan demokraattisiin monipuoluejärjestelmiin
hyvin radikaaleinakin aloittaneet
poliittiset liikkeet ovat kesyyntyneet niihin
politiikan tekemisen keinoihin, jotka kussakin
yhteiskunnallisessa järjestelmässä ovat tuoneet
puolueille ja niiden eliiteille haluttua vaikutusvaltaa.
Alkuperäisiä arvoja on säilytetty mutta
myös taivutettu.
Maltillisuus vs. radikalismi
Valtavirtaistuminen on aina samalla aiheuttanut
laitaryhmien lohkeamista erilleen, ja usein
juuri niin, että mitä enemmän jonkin aateryhmän
valtavirta on maltillistunut, sitä absurdimpia
ilmentymiä ja jyrkempiä kannanottoja kyseisenlainen
revisionismi ja aatepetturuus ovat
lahkolaisilta kirvoittaneet. Se, että ääriliike on
onnistunut kaappaamaan valtiovallan, on toki
tapahtuessaan johtanut tuhoisiin seurauksiin
(usein myös naapurimaille), mutta se ei ole ollut
46 47