johtaminen
kr4_15
kr4_15
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
kirja-arvio<br />
Taistelua sodan ja rauhan rintamalinjoilla<br />
Vesa Määttä<br />
K. L. Oesch – ylivoimaa<br />
vastassa<br />
Gummerus, sivuja 453<br />
ISBN 978-951-20-9261-1<br />
Jalkaväkimuseon julkaisusarjassa<br />
ilmestynyt filosofian<br />
tohtori Vesa Määtän teos<br />
kenraaliluutnantti Karl Lennart<br />
Oeschista sopii hyvin esiteltäväksi<br />
juuri johtamista käsittelevässä<br />
Kylkiraudan numerossa. Talvi- ja<br />
jatkosodassa Oeschin johtamistaitoja<br />
tarvittiin erityisesti silloin,<br />
kun Suomen itsenäisyys oli mitä<br />
suurimmassa vaarassa. Sodan jälkeen<br />
Oesch itse joutui huonon ja<br />
syyllistävän johtajuuden uhriksi.<br />
K. L. Oeschiä käsitteleviä kirjoja<br />
on toki julkaistu aiemminkin.<br />
Oesch itse kuvaili uransa ehkä<br />
vaativimman vaiheen – jatkosodan<br />
torjuntataistelujen – käänteitä ja<br />
taustoja vuonna 1956 julkaistussa<br />
teoksessa Suomen kohtalon ratkaisu<br />
Kannaksella v. 1944. Helge Seppälän<br />
kirjoittama elämäkertateos Karl Lennart<br />
Oesch – Suomen pelastaja julkaistiin<br />
vuonna 1998. Nämä kirjat lukeneelle<br />
Määtän teos ei sinällään tuo päähenkilön<br />
sotilasurasta esiin mitään merkittäviä<br />
uusia tietoja.<br />
Aiempaan elämäkertaan verrattuna<br />
uusi teos poikkeaa kuitenkin edukseen<br />
siinä, että se on perusteellisesti viitteistetty<br />
tutkimus. Arkistomateriaalin ohella<br />
kirjoittaja on perehtynyt kirjallisuuteen<br />
ja täydentänyt lähdeaineistoaan myös<br />
Oeschin ja hänen ystäviensä jälkipolvien<br />
edustajien haastatteluilla. Heidän kauttaan<br />
Määttä on saanut käyttöönsä ennen<br />
julkaisematonta materiaalia, joka syventää<br />
Oeschin henkilökuvaa niin sotilaana,<br />
aviopuolisona kuin isänäkin.<br />
Oeschistä ei alun perin pitänyt tulla<br />
upseeria. Luonnontieteistä kiinnostunut<br />
nuorukainen kuului kuitenkin juuri<br />
siihen ikäpolveen, jonka elämänkohtaloita<br />
ohjasivat henkilökohtaisia intressejä<br />
suuremmat arvot. Vuonna 1915<br />
Oesch keskeytti opintonsa Helsingin<br />
yliopistossa ja lähti jääkäriksi Saksaan.<br />
Kolme vuotta myöhemmin jääkärikapteenina<br />
Suomeen palannut Oesch<br />
osallistui vapaussotaan pataljoonan komentajana<br />
Karjalankannaksella.<br />
Valmistuttuaan yleisesikuntaupseeriksi<br />
Ranskassa Oesch määrättiin vuonna<br />
1924 perustetun Sotakorkeakoulun johtajaksi.<br />
Sen neljännellä kurssilla opiskeli<br />
nuori majuri, jota Oesch arvioi sanoilla<br />
”reipas, itsenäinen sekä esikuntamiehenä<br />
harkitseva”. Arviota kirjoittaessaan<br />
Oesch ei vielä tiennyt, että Valo Nihtilästä<br />
tulisi myöhemmin yksi hänen taitavimmista<br />
alaisistaan. Kirjasta käy hyvin<br />
ilmi se, miten Oesch kehitti Sotakorkeakoulun<br />
opetusta entistä käytännönläheisempään<br />
suuntaan. Mielenkiintoista<br />
olisi ollut myös lukea, miten Oeschin<br />
Ranskassa saamat opit mahdollisesti vaikuttivat<br />
yleisesikuntaupseerien taktiikan<br />
opetuksen sisältöön ja sitä kautta myös<br />
suomalaisen sotataidon kehitykseen.<br />
Oeschin rooli ylipäällikkö Mannerheimin<br />
luottokomentajana on kuvattu<br />
kirjassa perusteellisesti. Ensimmäisen<br />
kerran hänen kriisijohtamistaitonsa<br />
olivat puntarissa talvisodan loppuvaiheessa<br />
Viipurinlahdella. Rannikkoryhmän<br />
komentajaksi hälytetyn Oeschin<br />
johtamat joukot torjuivat puna-armeijan<br />
hyökkäyksen kohti Kannaksen<br />
joukkojen selustaa. Siinä tehtävässä<br />
Lapin sodan sankari, kenraalimajuri<br />
K. M. Wallenius oli aiemmin<br />
täysin epäonnistunut.<br />
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa<br />
Oesch komensi Viipurin<br />
saarrostaen vallannutta IV Armeijakuntaa,<br />
jonka esikuntapäällikkönä<br />
toimi hänelle tuttu upseeri,<br />
eversti V. Nihtilä. Tämän rooli<br />
IV Armeijakunnan operaatioiden<br />
suunnittelijana – ja ainakin jonkin<br />
aikaa myös taistelujen todellisena<br />
johtajana – kaipaisi vielä lisävalaistusta.<br />
Operaation johtamistaidollinen<br />
opetus on kuitenkin<br />
selkeä: taitava komentaja osaa<br />
antaa alaisilleen toiminnanvapauden<br />
ja motivoida heidät saamaan<br />
itsestään kaiken irti. Komentaja<br />
kantaa kunnian, mutta samalla<br />
hän aina kantaa myös vastuun.<br />
Viimeisen kerran Oeschin operaatiotaitoa<br />
tarvittiin kesällä 1944,<br />
kun puolustus jälleen oli murtumassa.<br />
Oesch määrättiin Karjalankannakselle,<br />
jossa hänen oli<br />
otettava johtoonsa kaikki alueella<br />
toimivat yhtymät ja saatava Kannaksen<br />
puolustus kuntoon. Puna-armeijan<br />
rynnistyksen pysäyttäminen saattoi<br />
Oeschistäkin tuntua mahdottomalta tehtävältä,<br />
mutta se onnistui. Karjalankannas<br />
ja Viipuri menetettiin, mutta Suomea<br />
ei valloitettu. Oesch sai ylipäällikön tunnustuksena<br />
Mannerheim-ristin, mutta<br />
hänen kaipaamaansa virallista kiitosta<br />
Talissa ja Ihantalassa taistelleille joukoille<br />
ei Päämajalta koskaan herunut.<br />
Entä se alussa mainitsemani huono<br />
<strong>johtaminen</strong>? Kolmen sodan ansioitunut<br />
komentaja joutui sodan jälkeen syytettyjen<br />
penkille ja tuomittiin kolmeksi<br />
vuodeksi vankeuteen. Laki ja oikeus<br />
olivat takinkääntäjien puolella, eli Vesa<br />
Määtän tekstiä mukaillen: Häviölle jääneen<br />
aikaisemmat voitot eivät painaneet<br />
vaakakupissa, kun voittajat kirjoittivat<br />
historiaa uusiksi.<br />
K. L. Oeschin elämäntyö ei ole unohtunut,<br />
siitä on osoituksena laaja tukijoukko,<br />
joka osaltaan on mahdollistanut Vesa<br />
Määtän kirjan julkaisemisen. Löytäköön<br />
kirja tiensä myös kadetti upseerien kirjahyllyyn.<br />
Hannu Liimatta<br />
Kylkirauta 4/2015<br />
58
Change language