johtaminen
kr4_15
kr4_15
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Jaakko Iloniemi<br />
Maantieteelle emme<br />
mahda mitään<br />
Docendo 2015, sivuja 218<br />
ISBN 978-952-291-189-6<br />
Viitenä vuosikymmenenä<br />
kansainvälisen politiikan<br />
tarkkailijana ja<br />
vaikuttajana toiminut ministeri<br />
Jaakko Iloniemi on taas puhunut.<br />
Ei liene tämän päivän Suomessa<br />
häntä parempaa ”suomalaisen<br />
nuorallakävelyn” selventäjää.<br />
Jo esipuheessa Iloniemi muistuttaa<br />
neljäsataa vuotta ennen<br />
ajanlaskumme alkua eläneen<br />
Thukykideen voimapolitiikan<br />
maksiimista, joka löytyy sekä<br />
Venäjän politiikan kalupakista<br />
että Yhdysvaltain politiikasta,<br />
kun pintaa hieman raaputtaa.<br />
Vuosikymmenten kokemus<br />
näkyy ja kuuluu, paitsi hyvinä<br />
kiteytyksinä monimutkaisista<br />
asioista, myös aikalaissanonnoista.<br />
Vai mitä mieltä ollaan<br />
Paasikiven vastauksesta tiedusteluun,<br />
joka koski Suomen ”venäläisyyden”<br />
astetta? Sen mukaan Venäjän vallasta<br />
ei kuulemma ollut jäänyt Suomeen<br />
muita merkkejä kuin ”blinit ja borssisoppa”.<br />
Siinäpä muillekin patenttineuvo<br />
ilmentämään Suomen henkistä<br />
kotia!<br />
Iloniemi piirtää laajan kaaren<br />
Suomen poliittisesta historiasta, sen<br />
perusteista ja myös ratkaisun hetkistä<br />
aina tämän päivän Suomeen vaikuttaviin<br />
toimintaympäristön muutoksen<br />
tekijöihin. Osansa saavat naapurit, erityisesti<br />
Venäjä, EU ja Suomen vaikea<br />
liittoutumisen ongelma.<br />
Itse asiassa kirjan ensimmäiset runsaat<br />
50 sivua ovat erinomainen tietopaketti<br />
niille, joille Suomen poliittinen<br />
lähihistoria ei ole tuttu. Suomen geostrateginen<br />
asema, kaudet Ruotsin ja<br />
Venäjän vallan alla sekä itsenäistymisen<br />
ajat kielipolitiikkoineen valotetaan<br />
kahden tai kolmen sivun tietoiskuin.<br />
Myytin yksinäisestä Suomesta vuosina<br />
1939–1945 ampuu Iloniemi alas lakonisesti<br />
ja vakuuttavasti.<br />
kirja-arvio<br />
Raskaan sarjan asiaa<br />
Myös kiusallinen lähihistoriamme<br />
jakso – suomettunut sisäpolitiikka,<br />
jonka aikana Neuvostoliitto sai turhan<br />
paljon sananvaltaa Suomen sisäisiin<br />
asioihin – katetaan vanhan diplomaatin<br />
sanankääntein. Joku lukijoista saattaisi<br />
käyttää hieman jyräkämpääkin kieltä<br />
niistä kansalaisistamme, joiden ymmärrys<br />
Neuvostoliiton harjoittamaa<br />
politiikkaa kohtaan oli lievästi sanoen<br />
ylimitoitettua. Suomalaisen politiikan<br />
Janus-kasvot kerrotaan tiivistetysti:<br />
”Vuolaat vakuutukset itään ja vähäeleiset<br />
käytännön toimet länteen”.<br />
Suomen ”uudesta” itänaapurista,<br />
Venäjästä, Iloniemi löytää hyvän<br />
paralleelin: tsaari Aleksanteri III:n<br />
toteamus aikoinaan Venäjän kahdesta<br />
tosi ystävästä – laivasto ja armeija –<br />
näyttää saaneen kannattajan presidentti<br />
Putinista yli sata vuotta myöhemmin.<br />
Usein alaluvuin Iloniemi tekee selväksi<br />
myös Venäjän nykyisen ulkopolitiikan<br />
perimmäisen tavoitteen: Venäjän suurvalta-aseman<br />
tunnustamisen saaminen<br />
– jos ei sovinnolla, niin voimannäytöillä.<br />
Idästä siirrytään länteen.<br />
Ruotsin ulkopolitiikan todellisuus<br />
tulee esimerkinomaisesti<br />
ilmi Olof Palmen operoinnista<br />
kylmän sodan aikana. Palme riiteli<br />
amerikkalaisten kanssa Vietnamin<br />
sodasta siinä määrin, että<br />
Yhdysvallat kutsui vuonna 1972<br />
Tukholman-lähettiläänsä pariksi<br />
vuodeksi kotiin. Samanaikaisesti<br />
Palme kuitenkin ohjeisti<br />
Puolustusvoimain komentajaa<br />
ylläpitämään hyviä suhteita amerikkalaisiin<br />
sotilaspiireihin.<br />
Viimeiseksi Iloniemi siirtyy<br />
Suomen ”kohtalon kolmion” –<br />
Tukholma, Moskova, Berliini<br />
– neljänteen kulmaan, nimittäin<br />
Brysseliin, ja tarkemmin sanottuna<br />
siihen prosessiin, joka<br />
johti Suomen Euroopan unionin<br />
ja EMU:n jäseneksi. EU:n ”pehmeän<br />
voiman” liittyminen tämän<br />
päivän populistipiirien eristäytymispolitiikkaan<br />
tulee mielenkiintoisesti<br />
esitetyksi. Toiveet<br />
EU:n roolista ”kovan voiman”<br />
tuottajana Iloniemi hautaa jälleen<br />
kerran, eikä syyttä. Euroopan unioni<br />
on oman poliittisen menestyksensä<br />
uhri: se ei ole tarpeellinen keskinäisen<br />
rauhan liittona, ei liittokuntana idän<br />
uhkaa vastaan eikä edes kommunismia<br />
torjuvana yhteisönä.<br />
Suomen Nato-jäsenyys käsitellään<br />
kirjan loppupuolella. Tavallisimpien<br />
neljän kysymyksen lisäksi Iloniemi<br />
esittää viidennen: Onko Nato tosiaan<br />
valmis ottamaan uusia jäseniä? Euroopan<br />
poliittinen näyttämö on sekavampi<br />
kuin vuosiin. Näytelmä jatkuu, mutta<br />
käsikirjoitus on hukassa.<br />
Siunatuksi lopuksi Iloniemi kartoittaa<br />
Suomen olemassaolon paradoksia.<br />
Se muistuttaa hieman kimalaisen vastaavaa:<br />
sen ei pitäisi lentää, mutta se<br />
lentää kuitenkin.<br />
Pekka Holopainen<br />
55 Kylkirauta 4/2015
Change language