johtaminen
kr4_15
kr4_15
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Kirjoitustöissäni olen toisinaan<br />
joutunut toteamaan, miten<br />
onnekkaita me suurten ikäluokkien<br />
edustajat olemme olleet.<br />
Synnyimme sotienjälkeiseen Suomeen,<br />
rauhan ja jälleenrakennuksen lähtöpaikalle.<br />
Siitä pitäen jokainen vuosi oli aina<br />
edellistä parempi, jokainen joulu lapsen<br />
elämässä edellistä yltäkylläisempi.<br />
Meiltä ei ole sodan takia viety nuoruusvuosia,<br />
terveyttä tai henkeä, niin kuin<br />
vanhemmiltamme. Yleisissä saunoissa<br />
pikkupojat saattoivat tavata sotainvalideja<br />
ja todeta omin silmin sodan arvet<br />
ja menetykset.<br />
Mutta sodan todellisiin tapahtumiin<br />
nähden minun sukupolveni, 1960-<br />
luvulla aikuistuneet suomalaiset, olivat<br />
historiattomia. Osaksi se johtui siitä,<br />
että vanhemmat eivät sotaa mielellään<br />
muistelleet.<br />
Toisen maailmansodan voittajavaltioissa<br />
veteraanien arvostus oli<br />
itsestäänselvyys, siitä ei edes keskusteltu.<br />
Nimenomaan Neuvostoliitossa<br />
ja sittemmin Venäjällä ”suuren isänmaallisen<br />
sodan” päättymisestä lähtien<br />
veteraanit ovat nauttineet sekä virallista<br />
että yleistä arvostusta. Moni suomalainen<br />
pääsi aikoinaan Neuvostoliiton<br />
matkoillaan todistamaan, kuinka punaarmeijan<br />
eläkeläiset kulkivat arkenakin<br />
mitalit rinnassa ja tyynesti ohittivat<br />
minkä tahansa jonon.<br />
Samaa arvostusta ei sallittu suomalaisille<br />
veteraaneille. Virallinen<br />
Suomi ei antanut veteraanityölle eikä<br />
maanpuolustushengelle tunnustusta<br />
enempää kuin mitä muodollisuuksiin<br />
kuului. Valtiojohto luotti diplomatian<br />
ja ulkopolitiikan keinoihin, eli viime<br />
kädessä itseensä.<br />
Suhdettamme Neuvostoliittoon<br />
leimasi varovaisuus, ja siksi tuli myös<br />
tavaksi kirjoittaa historiaa uusiksi.<br />
Painotukset muuttuivat. Suomalaiset<br />
olivatkin itse syyllisiä sotiin. Oman<br />
ikäluokkani puolustukseksi voin sanoa<br />
vain sen, että olimme tuohon aikaan<br />
kovin yksipuolisen informaation varassa.<br />
Valtiojohto ja muu virallinen<br />
Suomi, koululaitosta myöten, olivat<br />
uuden historiatulkinnan kannalla aina<br />
siihen saakka kunnes Neuvostoliitto<br />
kolumni<br />
Ajan kaikuja<br />
hajosi. Näin jälkeenpäin voi arvioida,<br />
että muutama arvostava sana veteraaneille<br />
silloin tällöin ei ulkopoliittista<br />
linjaamme olisi vaarantanut.<br />
Historia on aina voittajien kirjoittamaa.<br />
Sen mukaan ojentautuvat myös<br />
eteensä katsovat historiankirjoittajat.<br />
Siksi saattaa kestää vuosikymmeniä<br />
ennen kuin niin kutsuttuun viralliseen<br />
totuuteen syntyy halkeamia.<br />
Kaikkina aikoina on keskuudessamme<br />
kuitenkin ollut aikalaistodistajia,<br />
jotka ovat yrittäneet lausua jotakin<br />
oivaltavaa jo siinä hetkessä. Jos se ei<br />
ole sopinut suureen linjaan, puheenvuoro<br />
on tuomittu marginaaliin. Vasta<br />
aika on tehnyt niille oikeutta. Kerta<br />
toisensa jälkeen tutkimus on vähitellen<br />
vahvistanut, että silminnäkijät eivät<br />
sittenkään olleet aivan väärässä.<br />
Professori Lauri Hyvämäki kirjoitti<br />
aikoinaan kiistellyn kirjan Vaaran<br />
vuodet 1944–1948, jonka johtopäätökset<br />
eivät sopineet sodan jälkeisen ulkopolitiikan<br />
liturgiseen osuuteen. Tämän<br />
päivän tiedoilla varustettu lukija löytää<br />
siitä kovin vähän asiavirheitä.<br />
Yrjö Soinin sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä<br />
selostava Kuin Pietari hiilivalkealla<br />
ilmestyi kymmenen vuotta<br />
oikeudenkäynnin jälkeen. Myöhempiin<br />
tutkimustuloksiin verraten tämäkin<br />
paheksuttu teos oli maltillinen kuvaus<br />
neuvostoliittolaisesta näytösoikeudenkäynnistä<br />
Suomeen sovellettuna.<br />
Pauli Burman ja Matti Niemisen<br />
pamfletti Osakeyhtiö isänmaa vuonna<br />
1959 ja Kauko Kareen Tähän on tultu<br />
vuodelta 1967 olivat yrityksiä ruotia<br />
Urho Kekkosen ja maalaisliiton vallankäyttöä.<br />
Ne olivat myyntimenestyksiä,<br />
mutta tietenkin virallisen suunnan<br />
kovin paheksumia.<br />
Vielä suurempi myyntimenestys oli<br />
Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen<br />
salanimellä julkaisema Tamminiemen<br />
pesänjakajat vuodelta 1981. Ei<br />
silläkään juuri ymmärtäjiä ollut, vaan<br />
se oli ”ala-arvoinen kirjallinen tuote”,<br />
kuten Paavo Väyrynen asian aikanaan<br />
ilmaisi.<br />
Historia on sillekin antanut vapauttavan<br />
tuomion. Neuvostoliitto ei<br />
miehittänyt Suomea, vaikka Mauno<br />
Koivisto valittiin presidentiksi, Ahti<br />
Karjalainen ei raitistunut, Väyrynen<br />
oli kuin olikin vehkeillyt venäläisten<br />
kanssa ja niin kutsutut kotiryssät olivat<br />
vieläkin vaikutusvaltaisempia kuin kirjassa<br />
uskallettiin olettaa.<br />
Aika korjaa asiat ja niiden mittasuhteet<br />
kohdalleen. Nuorempi sukupolvi<br />
on saanut lähihistoriastamme jo<br />
tasapainoista tietoa. Veteraanien kunnia<br />
ei Suomen kansan enemmistön mielissä<br />
ole koskaan ollutkaan hukassa,<br />
mutta viime vuosina se on palautettu<br />
täysimääräisenä, aina korkeinta valtiojohtoa<br />
myöten.<br />
Olen kuullut useamman kuin yhden<br />
sodassa olleen kiittävän sitä, että he<br />
ovat saaneet elää vielä tämänkin ajan<br />
ilman vähäisintäkään syyllistämistä.<br />
Aika oikoo vääryydet.<br />
Lasse Lehtinen<br />
filosofian tohtori, toimittaja ja<br />
kirjailija<br />
41 Kylkirauta 4/2015
Change language