Kaupan Maailma
Kaupan Maailma - SmartPage
Kaupan Maailma - SmartPage
- No tags were found...
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
kuluttajamaissa. Maailmanmarkkinoilla

kehitys alkoi jo 1990-luvulla, Suomessa

painettiin kaasua 2000-luvun alussa.

– Esimerkiksi Ruotsissa parhaimpien

kauppaketjujen kukkamyynti on jo kahden

prosentin luokkaa koko päivittäistavaramyynnistä,

Huiskulan myyntijohtaja

Juho Murto kertoo.

Kauppapuutarhaliiton Nielsenillä

teettämän tutkimuksen mukaan Suomen

kukkamyynnistä noin 40 prosenttia

kulkee päivittäistavarakaupan kautta.

Puutarhakeskuksissa myydään neljännes

ja perinteisissä kukkakaupoissa noin

15 prosenttia kukkamyynnistä.

Päivittäistavarakaupassa korostuvat

kukkamyynnin pääsesongit pääsiäinen,

äitienpäivä ja joulu, jolloin esimerkiksi

Kuopion Prismassa myydään kolmannes

koko vuoden kukkamyynnistä.

Huiskula ja S-ryhmä yhteistyössä

Huiskula Oy toimittaa kukkiaan osaan

S-ryhmän Prismoista ja S-marketeista,

ABC-ketjulle sekä muun muassa Stockmannille.

Huiskulan noin 36 miljoonan

euron liikevaihdosta kolmannes tulee

ketjuasiakkailta. Loppu muodostuu perinteisestä

kukkatukkutoiminnasta sekä

ammattiviljelijöille suunnatusta taimitukkutoiminnasta.

– Esimerkiksi vuosittain tuottamastamme

10 miljoonasta tulppaanista

60 prosenttia myydään kaupan ketjuille

ja 30 prosenttia perinteisten kukkakauppojen

kautta. Erityisesti Prismat ovat

olleet tähtimyymälöitämme. Prismoihin

toimitettujen kukkien määrä on viimeisen

kuuden vuoden aikana voimakkaasti

kasvanut, Juho Murto Huiskulasta toteaa.

Esillepano, laatu ja luotettavuus

Lappeenrannan Prisman johtaja Risto

Punkkinen nostaa myymäläpaikan

ohella avainasemaan kukkatoimittajan

laadun. Tuotteen täytyy vastata kuluttajan

vaatimuksiin, jotta ostopäätös tehdään

myös seuraavalla kauppareissulla.

– Kukkatoimittajan luotettavuus

on keskeisessä asemassa. Jotta osasto

toimii, siellä pitää olla paljon tuoreita,

kestäviä ja houkuttelevia kukkia, Punkkinen

sanoo.

Kukkaosastojen hoito on Suomessa

kaupan omissa käsissä, toisin kuin naapurimaa

Ruotsissa, jossa useat suuret

marketit ovat ulkoistaneet osastojen hoidon

kukkatoimittajille. Suomessa yhteistyötä

tehdään muun muassa koulutus- ja

myynninedistämisasioissa.

Logistiikka ja volyymi

kukkatoimittajan haasteina

Hävikkiä suitsitaan oikeilla tuotteilla ja

niiden jatkuvalla uudistamisella. Kaupan

vakiintunut asiakaspohja vaatii uusia

herätteitä koko ajan, ja valikoimaa

päivitetään jopa viikoittain.

– Ostokäyttäytyminen ohjaa tuotekehittelyämme.

Trendejä on seurattava, ja

ideoita ja uutuuksia poimitaan alan messuilta.

Marketasiakkaat haluavat enenevissä

määrin perustuotteiden lisäksi

valmiita kimppuja ja istutuksia. Myös

maantieteellinen myyntipaikka vaikuttaa:

esimerkiksi valkoiset kukat ovat

suosituimpia Suomen eteläisissä osissa,

Juho Murto Huiskulasta kertoo.

Kukkatoimittajalle uudet markkinat

tuovat uusia haasteita. Logistiikan lisäksi

ison asiakkaan kanssa yksittäisten

tuotteiden tuotantovolyymit korostuvat.

Huiskula on investoinut viime vuo-

– Kukkabisnes on

mielenkiintoinen ja

kasvupotentiaalia on yhä.

Kuluttajakäyttäytyminen

on vielä Suomessa

lapsenkengissä: kukkia voisi

käyttää monipuolisemmin

esimerkiksi sisustuksen

tehokeinona, puutarhuri

Tiina Toivanen Kuopion

Prismasta uskoo.

2 | 2010 Kaupan Maailma 35