ein unmoralisches Angebot? - Ã bo Akademi

5. Markku Nieminen: Vuosisadan kirjeet. Psykhen ja Faustin tarinaS. 88-100: Arttu Väätäläs Lebenslauf und Paktschließung (zu KapitelVI.II. C.2.)Äkkiä huoneessani seisoi mies.- Arttu Väätälä, huudahdin, - sinäkin olet siis kuollut.- Ei, minun asiani ovat pahemmin. Elän ikuisesti.- Eihän se ole mahdollista!- Ikävä kyllä on; yhtä mahdollista kuin tämä sinun taaksepäin kulkeva aikasikin.- Miten sinä tänne tulit?- Sinähän kutsuit. Et arvaa, kuinka kauan olen tuota kutsua odottanut. Maailmassa pystynliikkumaan, missä haluan, mutta tänne en voi tulla kuin kutsusta. Vihdoinkin sen esitit. Itseasiassa olen halunnut tavata sinua siitä lähtien, kun kävit tapaamassa minua kotonani. Kerranjopa seisoin ovesi takana, mutta minulla ei ollut rohkeutta soittaa ovikelloa. Se oli silloin, kunolin lähdössä matkalleni Eurooppaan. Kuinka usein siellä muistin sinun kysymyksesi:”Aiotko lähteä yksin?” Lähdin ja siksi jouduin tähän kurimukseen.- Kerro minulle, mitä tapahtui.- En haluaisi puhua siitä. Olen ollut typerä ja saan maksaa siitä ikuisesti. Miksi en ottanutsinun neuvoasi varteen. ... Olisitko tullut minun mukaani, jos olisin pyytänyt?- Vielä kysytkin. En olisi osannut edes toivoa sellaista. Kerro minulle matkastasi.- Tein, niinkuin olin aikonutkin. Menin ensin Firenzeen. Luulin, että minulle olisi riittänytsiellä kuukausi tai kaksi, mutta sen kaupungin taideaarteet ovat niin suunnattomat, että viivyinsiellä puolitoista vuotta. Sitten menin Venetsiaan ja Roomaan. Sieltä sitten Pariisiin. Samallakävin Hollaniissa ja Belgiassa. Lopuksi suuntasin Madridiin. Tietysti oli kaikenlaisiakäytännön hankaluuksia kielettömyyteni vuoksi, mutta eivät ne minua haitanneet.Päätarkoitukseni oli nähdä mestarien työt ja sen pystyin toteuttamaan. Tähän kaikkeen kuluiyli kolme vuotta. Olin ajatellut sitten tulla kotiin maalaamaan, mutta Madridissa tapasintaidemuseossa erään herrasmiehen, joka puhui ulkomaalaisittain korostaen suomea. Hänkertoi olleensa maassamme diplomaattitehtävissä ja oppineensa kielen tuolloin. Hän sanoiheti arvanneensa minun olevan taiteilijan ja kysyi, enkö olisi kiinnostunut Andalusiassaolevasta ateljeesta, jonka hän voisi järjestää minulle vuokralle. Olin lukenut Andalusiankuuluisasta valosta ja ajattelin, ettei olisi pahitteeksi nähdä sitä omin silmin, varsinkin kunvuosivuokraksi riitti yksi taulu: vapaamuotoinen muotokuva hänestä. Tämä suostuminen olivirhe, josta kaikki alkoi. Jos sinä olisit ollut mukana, en olisi varmasti mennyt ilman sinua taiainakaan jäänyt sinne.Hän katsoi minuun kuin aikoisi keskeyttää.- Jatka, jatka.- Ateljee oli suuri talo eräässä turismin pilaamattomassa vuoristokylässä. Kylä oli aika laillasuurempi kuin tämä. Työskentelyolosuhteet olivat ihanteelliset; oli tilaa, valoa ja rauhaa.Kaupat ja muut palvelut olivat vajaan puolen kilometrin päässä. Vuokrasopimukseen kuuluivielä taloudenhoito. Eräs mummo oli palkattu siivoamaan ja tekemään kerran päivässä ruoan.Ajattelin ensin maalata vuokrataulun pois. Sovimme, että mesenaattini jäisi kanssani pariksiviikoksi, jossa ajassa arvioin saavani taulun valmiiksi. Sen jälkeen voisin rauhassatyöskennellä omien suunnitelmieni parissa vuoden verran. Sovin vielä, että minun ei tarvitsisimaalata hänestä näköiskuvaa, vaan saisin maalata, mitä hänessä näen. Tuon taulunteon olisipitänyt pysäyttää minut siitä, mihin olin menossa, mutta olin sokea varoituksille, sillä senpohjalta sain idean uuden näyttelysuunnitelmani toteuttamiseen ja uppouduin siihen sulkienkaiken muun ulkopuoleltani. Tuon muotokuvan maalaamisessa kävi niin, että kun hän asettuimalliksi ja minun piti ruveta työhön, jouduin jonkinlaisen kauhun valtaan. Minusta tuntui,ettei minun pitäisi maalata tuota taulua. Sanoin tämän hänelle. Hän vain hymyili ja kehotti:”Maalatkaa vain, mitä näette. Tulee, mitä tulee.” Ryhdyin työhön mitään ajattelematta. En392